9.5.2019 klo 15:04
Uutinen

Neljä kaverusta päätti suunnitella oman rannekellon – erottuu joukosta poronnahalla

Rohje-kello on saanut kelloharrastajita positiivisen vastaanoton. Yrityksen perustajat työskentelevät kukin eri kaupungeissa.

Vuonna 2017 perustettu Turhat Oy suunnittelee ja tuottaa Rohje-rannekelloja, joiden ideana on yhdistää laadukas kello luonteenomaisiin suomalaisiin tunnusmerkkeihin. Ensimmäinen malli Rohje Adventurister julkaistiin tänä talvena.

Erikoista yrityksessä on se, että sen kaikki neljä perustajaa työskentelevät eri kaupungeissa. Rannekellon suunnittelu tehtiin etänä Turusta, Tampereelta, Helsingistä ja Jyväskylästä.

Alun perin perustajajäsenet Henry Wilén, Arno Ranta-aho, Ville Karjalainen ja Antti Heikkinen ovat kotoisin Muuramesta. Kaverukset olivart ystävystyneet peruskoulun ensimmäisillä luokilla ja sittemmin matkustelleet yhdessä Euroopassa.

Rohje-kellot suunniteltiin reilun vuoden työn tuloksena viikoittaisten videopuheluiden avulla. Jokainen toi omia ideoita ja toiveita esille, joiden pohjalta kello suunniteltiin ja piirrettiin. Kukin osakkaista on ottanut vastuulleen jonkin osa-alueen kellon suunnittelusta. Heikkinen vastaa kellojen logistiikasta, Wilen ja Karjalainen myynnistä ja markkinoinnista ja Ranta-aho on Rohjeen verkkokaupan toteutuksen takana. Yhteydenpito hoidetaan enimmäkseen Skype-puheluilla.

– Verkossa toteutettavaa liiketoimintaa on mahdollista tehdä täysin etänä, mutta meillä jokaisen oma mielenkiinto ja porukan tietotaito eri osa-alueilta on ollut ratkaisevassa roolissa Rohjeen onnistumisessa. Kukaan ei yksin osaisi kaikkea, Wilén kertoo.

Miehet pyrkivät tapaamaan toisensa kerran kuukaudessa.

Ranneke poronnahasta

Kellon erikoisuuksia ovat kaksoisaika, joka helpottaa etenkin aktiivisen matkailijan elämää. Suomalaisuudesta kertoo kellon ranneke, joka tehtiin suomalaisesta poronnahasta käsityönä.

Suomalaisten kelloharrastajien ylläpitämällä verkkosivustolla Rohje on saanut lupaavan vastaanoton. Kello ei kilpaile käsityönä tehtävien kellojen markkinoilla, mutta miellyttää silti muotikellojen ystäviä.

”Käytön kannalta on mukavaa, että kello on verrattaen ohut – vain 8,2 mm. Tavanomaisiin automaattikelloihin tottuneelle se tuntuu siten huomaamattomalta ranteessa. Kello toimitetaan metallisisen mesh-rannekkeen kanssa, mutta muutaman kympin lisähintaan siihen saa myös Suomessa käsin tehdyn poronnahkaisen rannekkeen”, sivustolla kirjoitetaan.

Kellon saa omakseen reilulla 200 eurolla. Kelloharrastajat.fin mukaan edullinen hinta näkyy viimeistelyssä, mutta ei haittaa peruskäyttäjää.

Adventuristerin mukana toimitetaan työkalu rannekkeen vaihtoa ja toisen aikavyöhykkeen säätämistä varten.

Rohje-kelloja myydään tuotemerkin omassa verkkokaupasta ja Jyväskylän Yliopistonkadun Koto Design myymälässä.

Kuva: Turhat Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi