13.5.2019 klo 12:59
Uutinen

Tutkimus: Pk-yritykset digitalisoituvat nyt vauhdilla

Pk-yritykset digitaalisoituminen on ottanut askeleen eteenpäin suvantovaiheen jälkeen.

Useampi kuin joka toinen pk-yritys on tehnyt useita digitalisointia edistäviä tekoja viimeisen kahden vuoden aikana. Teleoperaattori Elisan ja Suomen Yrittäjien teettämän tutkimuksen mukaan digitalisointiprojektista kulunut aika nostaa suositteluhalukkuutta. ”Digiteon” hyödyt konkretisoituvat usein vuoden parin kuluttua investoinnista.

Digiteolla tarkoitettiin tutkimuksessa yrityksen digitaalisuutta kehittäviä muutoksia ja kehitysprojekteja. Tällaisia olivat esimerkiksi toimistoratkaisujen, taloushallinnon tai asiakkuudenhallinnan sähköistäminen, IT:n ulkoistaminen, digitaalisen markkinoinnin tai verkkokaupan käyttöönotto sekä digitaalisuutta hyödyntävien tuotteiden kehittäminen.

Yli puolet suomalaisista pk-yrityksistä ja yksinyrittäjistä on tehnyt vähintään kaksi yrityksen digitaalisuutta kehittävää tekoa viimeisen kahden vuoden aikana.

– Useimmiten digiteot liittyvät yritystoiminnan perusprosessien digitalisoimiseen, mutta joka viides yrittäjä on kehittänyt myös digitaalisuutta hyödyntäviä tuotteita ja palveluita. Nyt pk-yrityksissä on viimein havaittavissa suurempi harppaus eteenpäin digirintamalla, johtaja Jorma Niemelä Elisan Yritysasiakkaat-yksiköstä kertoo.

Tietotyön välineiden käyttö lisääntynyt

Elisan ja Suomen Yrittäjien edellinen, vuonna 2017 valmistunut tutkimus osoitti pk-yritysten digitaalisuuden tason jumiutuneen, mutta nyt selkeitä kehitysponnistuksia on taas havaittavissa. Tietotyön välineistä älypuhelinta, kannettavaa tietokonetta ja etäyhteyttä hyödynnetään aiempaa enemmän. Moni aloittava yrittäjä lähtee liikkeelle monipuolisella välineistöllä.

Yritystoiminnan perusprosesseista sähköinen laskutus ja asiakkuudenhallinta ovat digitalisoituneet nopeasti. Verkkokokouksien ja videoneuvottelujen määrä on puolestaan kasvanut suhteessa eniten viimeisen kahden vuoden aikana.

– Jotta yrityksen digi-investointi kantaisi hedelmää, on yrittäjän itse oltava sen toimeenpanossa aktiivinen. Kaikkea ei tietenkään tarvitse tehdä itse. Tulos kuitenkin vahvistaa käsitystä siitä, että digitalisoimiseen kannattaa suhtautua liiketoiminnan kehittämisenä, ei niinkään teknisluonteisena harjoituksena, sanoo Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä.

Yrittäjät suhtautuvat usein kriittisesti äskettäin tehtyihin digitekoihin, mutta suosittelisivat niitä digitekoja, jotka on tehty yli vuosi sitten. Digitekojen hyödyt näyttävätkin realisoituvan vasta pidemmällä aikavälillä, ja siksi myös yrittäjän sitoutumisella ja kärsivällisyydellä on suuri painoarvo onnistumisessa.

Grafiikat: Elisa / Prior Konsultointi

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi