14.5.2019 klo 10:29
Uutinen

Taittuva näyttö tulee myös kannettavaan: Lenovo vilautti tulevaa mallia

Etenkin yrityskäyttäjien suosiossa oleva Lenovo on raottanut verhoja ensimmäisestä taittuvalla näytöllä varustetusta kannettavasta tietokoneesta.

Muun muassa kannettavista tietokoneistaan tunnettu Lenovo on esitellyt taittuvanäyttöisen mallin, joka tulee markkinoille ensi vuoden aikana.

Laitteesta tekee poikkeuksellisen se, että laitteen avautuessa sen sisäpuoli on lähes kokonaan näyttöä. Taittuvalla kosketusnäytöllä on kokoa 13,3 tuumaa. Näyttöä voi käyttää myös kosketuskynällä. Vielä on epäselvää, millainen näppäimistö laitteessad tulee olemaan. Todennäköistä on, ettei valmistaja luovu fyysisestä näppäimistöstä.

Vielä tässä vaiheessa Lenovo on varsin vähäsanainen uutuudesta. Valmistaja ei kerro laitteen hintaa, mutta oletettavaa on, että laitteen hinta sijoittuu malliston kalleimpaan päähän. Uutuus sijoitetaan ThinkPad X1 -mallistoon.

Sen verran tiedetään, että uutuudessa on Windows-käyttöjärjestelmä ja Intelin nopea prosessori, jonka mallia ei tosin ole vielä julkistettu. Ominaisuuslistalla ovat muun muassa 4G-yhteys.

Lenovon mukaan se on kehittänyt uudenlaista kannettavaa viimeisten kolmen vuoden ajan.

Kuva: Valmistaja

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi