29.5.2019 klo 12:30
Uutinen

Futuristi Perttu Pölönen: ”On historian paras aika olla yrittäjä – Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu”

Tee sellaista, joka saa vanhan näyttämään tyhmältä. Futuristi, yrittäjä, säveltäjä Perttu Pölönen kehottaa vanhojen toimintamallien murtamiseen ja mullistamiseen.

– Maailma ei muutu innovaatioilla, niillä vain parannetaan vanhaa. Maailma muuttuu disruption myötä, Perttu Pölönen korosti puhuessaan nuorille yrittäjille Get Together -tapahtumassa lauantaina.

Pölönen tuli suuren yleisön tietoisuuteen voittaessaan Sävelkello-sovelluksellaan keksintökilpailun. Sävelkello on musiikinteorian opetuksen sovellus, joka on noussut AppStoressa ostetuimmaksi musiikkisovellukseksi yli kymmenessä maassa.

Pölönen on voittanut myös Euroopan suurimman nuorille suunnatun tutkimuskilpailun ja valmistunut Singularity University -tulevaisuusyliopistosta, joka sijaitsee NASA:n tutkimuskeskuksessa Kaliforniassa.

Pölönen korostaa, että koskaan ei ole ollut parempaa aikaa olla yrittäjä. Hän perustelee sitä nykyajan työvälineillä ja mahdollisuuksilla.

– Valta on valunut kohti yksilöä, kun tuhat vuotta sitten ei ollut valtaa kuin kuninkailla. Tänä päivänä voit todella muuttaa maailmaa. Kuinka paljon ihmisiä esimerkiksi Greta Thunberg on tavoittanut puheillaan ilmastonmuutoksesta? hän heittää.

Pölönen muistutti, että nykyisin ihmisillä on pääsy lähes kaikkeen informaatioon.

– Tieto löytyy minuutissa. Sinulla on enemmän informaatiota kuin presidenteillä 80-luvulla.

Disruptiota Pölönen avasi esimerkillä, joka näytti polun mausteista jääkaappiin. 500 vuotta sitten maustebisnes oli kova juttu, koska sen avulla ruoka säilyi paremmin.

– Mausteet piti tuoda Aasiasta, joten silloin rakennettiin logistiikkaketju. Raha keksittiin, koska oli niin paljon vaihdantaa.

Maustebisnes mullistui, kun Frederik Tudor kehitti 1800-luvun alussa eristeen, jonka avulla pystyi kuljettamaan jäätä.

– Hän alkoi viedä jäätä Yhdysvalloista Karibialle. Ensimmäinen versio ei toiminut, jäät sulivat laivassa. Toinenkaan kerta ei onnistunut, mutta kolmas kerta oli valtava menestys. Hän alkoi rahdata jäätä, Intiasta tuli suurin asiakas.

Seuraava iso keksintö oli jääntekokone, ja pitkän kehityspolun päässä on nyt jääkaappi.

– On tyhmää ajatella, että nyt olisi saavutettu jokin huippu. Jos nyt on jääkaappibisneksessä, on syytä kysyä mistä tulee seuraava kilpailija. Onko se se, että ruuan teko ulkoistetaan ja tuodaan dronella kotiin? Toinen skenaario on, että 3D-printtereillä personalisoidaan ruoka kunkin omiin tarpeisiin, Pölönen visioi.

Oleellista Pölösen mukaan on, että toimialat mullistuvat katsomalla asioita ulkopuolelta.

– Yllättäjä tulee aina kategorian ulkopuolelta. Kilpailija ei tule saman alan sisältä, se tulee jostain mitä ei osata ennustaa.

Pölönen sanoo, että asiakkaat odottavat yleensä tuotteiden paranemista, mutta he harvoin osaavat toivoa mullistavaa disruptiota. Hän luettelee toimialoja, joita yritykset ovat mullistaneet viime vuosina.

– Levykauppa ja Spotify, taksit ja Uber, hotellit ja Airbnb, leffat ja Netflix.

Lisättyä todellisuutta Myanmarissa

Pölösellä on kolme yritystä. Sävelkellon ja oman henkilöfirman lisäksi hän on perustanut voittoa tavoittelemattoman yrityksen, joka toimii Myanmarissa. Se kehittää opettajankoulutusta virtuaalitodellisuutta hyödyntäen.

– Myanmar on opettanut, mitä on rohkeus tehdä uusia asioita. Kävimme kouluissa ja orpokodeissa, ja yllätyin täysin, miten siellä käytettiin lisättyä todellisuutta. He ovat digitalisoineet muun muassa kemian ja fysiikan opiskelun.

Myanmar on köyhä kehitysmaa, jossa armeija on kontrolloinut opetusta. Viimeiset opetussuunnitelmat ovat 80-luvulta.

– Voi kysyä, miten he ovat onnistuneet digitalisaatiossa. Vastaus on, että heillä ei ole mitään menetettävää, he eivät voi mennä ojasta allikkoon. Suomessa on niin paljon menetettävää, siksi täällä ei uskalleta disruptoida, Pölönen väittää.

Yritysten tulisi olla herkkiä näkemään, mikä omassa bisneksessä on hankalaa.

– Jos nähdään kitkaa omassa bisneksessä, voitaisiin muuttaa se ennen kuin muut tekevät sen.

Katse kannattaa suunnata niihin asioihin, jotka ovat epäonnistunut pitkään.

– On olemassa teknologioita, jotka ovat olleet olemassa kauan, mutta eivät ole vielä lunastaneet paikkaansa. Näitä ovat virtuaalitodellisuus, 3D ja tekoäly. Uskon, että niissä tapahtuu kohta.

Pölönen kannustaa yrittäjiä luomaan jotain uutta, joka saa vanhan näyttämään turhalta.

– Maailmaa ei muuteta taistelemalla olemassa olevaa systeemiä vastaan. Ongelma ratkaistaan tekemällä vaihtoehto, joka saa vanhan näyttämään tyhmältä.

Uusi asia on Pölösen mukaan aina jollakin tapaa pelottava, outo ja vastustusta herättävä.

– Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu, hän korostaa.

Teksti ja kuva: Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi