3.6.2019 klo 15:00
Uutinen

Hallitusohjelma nojaa positiiviseen talouskasvuun ja työllisyyden parantumiseen – Yrittäjille on hyviä ja huonoja uutisia

Yrittäjien ja yrittäjyyden edellytysten parantamista olisi tarvittu, mutta hallitusohjelma on parempi kuin alun perin pelättiin.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan SDP:n Antti Rinteen johdolla rakennettu hallitusohjelma ei suuremmin muuta yrittäjyyden olosuhteita parempaan eikä huonompaan. Etukäteen yrittäjiä huoletti veronkiristykset ja muut yrittäjyyttä hankaloittavat uudistukset.

– Yrittäjien verotus säilyy suurin piirtein nykytasolla ja voi jopa hieman keventyä pienten yritysten kohdalla. Moni muukin yrittäjyydelle ongelmallinen hanke on torjuttu Säätytalolla. Ohjelma on pelättyä parempi. On tullut useita torjuntavoittoja. Monia asioita menee työryhmiin. Meille on vakuutettu, että yrittäjäjärjestö on niissä mukana, Pentikäinen sanoo.

Hän kiittää sitä, että yrittäjäjärjestöä on kuultu neuvotteluissa.

Pentikäisen mielestä kovan kansainvälisen kilpailun vuoksi olisi ollut tarpeen parantaa yrittäjien ja yrittäjyyden edellytyksiä, mutta merkittävissä määrin niinkään ei nyt tapahdu.

Yrittäjävähennys säilyy, kotitalousvähennystä rajoitetaan

Pääekonomisti Mika Kuismanen kritisoi hallitusohjelman finanssipolitiikkaa liian löysäksi, sillä se perustuu oletukselle hyvästä talouskasvusta ja työllisyyden positiivisesta kehityksestä.

– Siinä kuitenkin sivuutetaan kestävyysvajeongelma ja vaadittavat julkisen talouden sopeutustoimet siirretään seuraaville hallituksille, Kuismanen sanoo.

Yrittäjien kannalta merkittävää on, että yrittäjävähennys ja listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotus pysyvät ennallaan. Huonoa on kotitalousvähennyksen heikentäminen.

– Kotitalousvähennys lisää työn kysyntää ja vähentää harmaata taloutta. Se ei ole oikea työkalu tulonjaon tasaukseen, Kuismanen sanoo.

Lue lisää yrittäjävähennyksestä täältä.

Perintäkuluihin, maksuaikoihin ja maksukyvyttömyyttä koskeva sääntely parantumassa

Hallitusohjelmassa on lukuisia yrityslainsäädäntöä koskevia kirjauksia, jotka vastaavat Yrittäjien tavoitteita. Perintäkuluille säädetään euromääräiset ylärajat myös yrittäjille. Maksukyvyttömyyttä ja maksuaikoja koskevan lainsäädännön muutostarpeet sekä pienten yrittäjien asemaa turvaavan lainsäädännön tarve selvitetään.

– Olemme pitkään ajaneet muutosta perintäkuluja, maksuaikoja ja maksukyvyttömyyttä koskevaan sääntelyyn. Hallitusohjelma linjaa selvästi, että lainsäädännön kehittämisen tavoitteena on pk-yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen. Tähän on syytä olla tyytyväinen, työmarkkinajohtaja Janne Makkula sanoo.

– Myönteistä on sekin, että yrityksille sääntelystä aiheutuvia kustannuksia pyritään vähentämään ja vaikutusten arviointeja parantamaan, Makkula toteaa.

Työmarkkinauudistuksia olisi tarvittu

Yrittäjät on pettynyt siihen, että ohjelmassa ei ole rakenteellisia työmarkkinauudistuksia.

– Tarvitsemme työllisyyden vahvistamiseksi työmarkkinauudistuksia. Jos niitä ei saada aikaan, hallitusohjelman perusta murenee, sillä uusien menojen rahoitus tulee isolta osin työllisyyden parantumisesta, Pentikäinen muistuttaa.

Hyvä uutinen on, että koulutusresursseja lisätään.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi