9.6.2019 klo 11:51
Uutinen

Yrittäjäristelyllä inspiroiduttiin ja verkostoiduttiin – Katso myös Paula Koivuniemen videoterveiset

Historian kolmas yrittäjäristeily keräsi yrittäjiä vuorokaudeksi laivalle Helsingin ja Tallinnan välille.

Kesäisenä viikonloppuna 750 Suomen yrittäjien jäsentä lähti vuorokaudeksi risteilylle viihtymään, verkostoitumaan sekä oppimaan ja inspiroitumaan teemasta raha.

Yrittäjäristeily järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Monelle tärkeintä osallistumisessa on tärkeintä toisten yrittäjien tapaaminen ja verkostoituminen. Ensimmäisen päivän ohjelmasta erityisesti veroasiantuntija Laura Kurjen verovinkit keräsivät kiitosta. Illalla Paula Koivuniemi viihdytti risteilykansaa rautaisella ammattitaidollaan.

Sunnuntain ohjelmassa oli innostavia puheenvuoroja ja työpajoja, joissa pohdittiin muun muassa työntekijöiden palkkaamista.

Maisemasuunnittelija Johanna Jaskari-Kalonen ja hautauspalveluyrittäjä Tuula Salmela olivat lähteneet risteilylle viihtymään ja verkostoitumaan. Illallispöydässä Salmelalle oli syntynyt jo keskustelua toisella puolella Suomea asuvan yrittäjän kanssa mahdollisesta yhteistyöstä jatkossa.

– Me yrittäjät voisimme olla vielä enemmän yhdessä ja etsiä synergioita keskenämme, Jaskari-Kalonenkin toteaa.

– Raha on hyvä teema ja ylipäätään teema on hyvä olla, Salmela miettii.

IT-alan yrittäjä Pasi Torri liittyi Yrittäjiin keväällä ja sai jäsenkampanjan mukana ilmaisen osallistumisen risteilylle ja lähti matkaan yrittäjäkaverinsa Marko Nyroosin kanssa. Tavoitteena oli hankkia kontakteja ja verkostoja.

– Olen toiminut yrittäjänä Helsingissä jo pitkään, mutta nyt olen perustanut yrityksen myös Lappeenrantaan. Yrittäjät on merkittävä järjestö maakunnissa, joten liityin jäseneksi. Risteilytarjous ei ollut ainoa syy, hän naurahtaa.

Somerolla tukikohtaansa pitävä Päivi Arvonen ryhtyi yrittäjäksi vuonna 2002, ja on ollut Yrittäjien jäsen lähes yhtä pitkään. Kirjoittajana ja valokuvaajana toimiva yrittäjä matkustaa noin kahdeksan kuukautta vuodesta.

– Järjestöllä on ollut kiinnostavia tapahtumia, mutta olen niin paljon pois Suomesta, että tämä on ensimmäinen tapahtuma, johon osallistun, hän kertoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi

Alla videolla Paula Koivuniemen terveiset yrittäjille ennen esiintymistään Yrittäjäristeilyllä.

Kuvaus: Tiina Rantakoski