13.6.2019 klo 14:32
Uutinen

Tuottaja Tuukka Temonen tietää: Elokuvan teossa isot taloudelliset riskit

Elokuvan teko on yrittäjälle hyvin riskialtista, kertoi tuottaja-ohjaaja Tuukka Temonen Yrittäjäristeilyllä, jonka teemana oli raha. Temonen koki taloudellisen epäonnistumisen Jari Sarasvuosta kertovalla Valmentaja-elokuvallaan.

Tuukka Temonen kertoi, että epävarmuus liittyy etenkin elokuvasäätiön tukeen, jonka varaan lasketaan noin puolet suomalaisten elokuvien budjeteista. Tuki ei kuitenkaan ole automaattinen kokeneellekaan elokuvantekijälle.

– Säätiöllä on mielivaltainen mahdollisuus, ettei se tue elokuvaa. Kriteerejä ammattimaisuudesta ei ole määritelty ja mielipiteet korkeasta taiteellisesta tasosta ovat täysin subjektiivisia, Temonen kertoi.

Koska tuen hakuajat ovat pitkät, kestää epävarmuus rahoituksesta kauan, mikä asettaa elokuvan tuottajat ja yrittäjät hankalaan asemaan.

– On aivan herrassaan, milloin tuen saa tai saako. Vuodenkin odottaminen on tee se itse -yrittäjälle raskasta.

Säätiön tuki on porrastettu käsikirjoitustukeen, kehittämistukeen ja tuotantotukeen. Maksimissaan säätiön tuki on miljoona euroa tuotantoa kohden. Vuodessa jaossa on noin 25 miljoonaa euroa.

Temosen Jari Sarasvuosta kertovan Valmentaja-elokuvan idea syntyi tammikuussa 2016. Tuki elokuvasäätiöltä tuli vasta vuoden 2018 keväällä.

Teatterissa 10 000, televisiossa 250 000

Tuukka Temonen kertoi, että Valmentaja-elokuva on hänen uransa suurin epäonnistuminen taloudellisesti. Elokuvaa kävi katsomassa teattereissa vain noin 10 000 katsojaa.

– Valmentaja sai tv-ensi-illan nyt toukokuussa. Sen katsoi tv:stä 250 000 ihmistä ja palaute oli hyvää. Jospa edes neljäsosa tv-katsojista olisi mennyt teatteriin katsomaan, niin taloudellinen tulos olisi ollut aivan toisenlainen, Temonen harmitteli.

Valmentaja-elokuvan budjetti oli noin 750 000 euroa, mikä on Temosen mukaan noin puolet normaalista suomalaisen elokuvan budjetista. Säästöä tuli muun muassa siitä, että Temosen yritys toimi myös elokuvan levittäjänä.

Valmentaja-elokuvan tulobudjetti koostui 50-prosenttisesti yhteiskunnan tuesta. 20 prosenttia tuli esitysoikeuksista, 22 prosenttia oli yksityistä rahoitusta ja 8 prosenttia omarahoitusta.

– Yksityinen rahoitus voi olla vaikka kaupan järjestämiä kahvituksia. Myös kunnat ovat halukkaita tukemaan kulttuuria, sillä se säilyttää ajankuvaa sadankin vuoden päähän.

Suurin elokuvan kuluerä on kuvausvaihe. Mukana on 40 ihmistä tekniikassa, 10 ammattinäyttelijää, 20 amatöörinäyttelijää ja 400–500 avustajaa.

Elokuvan arvona on Temosen mukaan se, että sillä on iso merkitys ihmisille.

– Elokuvalla on yhdeksän miljoonaa katsojaa vuodessa Suomessa. Se hakkaa jääkiekon ja festivaalit, Temonen huomautti.

Temonen kertoi, että hän oli tehnyt neljä vuotta palkatonta työtä Valmentaja-elokuvan takia.

– Kaiken lisäksi olen tekemässä samaa virhettä uudestaan. Ensi syksynä lähtee uudesta elokuvasta hakemus elokuvasäätiöön. Toivomme lisää yhteistyökumppaneita ja sitä, että ihmiset menevät katsomaan elokuvaa, Temonen kiteytti.

Teksti ja kuvat: Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi