1.7.2019 klo 18:44
Uutinen

Jaakko teki toiminimellään yli 300 000 euron liikevaihtoa, sitten koitti muutos: ”Tein ratkaisun viime hetkellä”

LVI-alalla toiminimellä yrittänyt Jaakko Lehtinen heräsi yhtiömuodon vaihtamiseen viime hetkellä.

Huittisissa toimivan Systemia Oy:n yrittäjä ja omistaja Jaakko Lehtinen muistaa hyvin kymmenen vuoden takaisen tilanteen, kun hänestä tuli yrittäjä.

– Kun perustin silloin toiminimen, ajatuksena ei ollut että yritystä lähdetään sen kummemmin kasvattamaan. Tarkoituksena oli työllistää itsensä ja pari muuta siinä ohessa.

Työntekijöiden palkkaaminen onnistui Lehtisen mukaan hyvin myös toiminimellä. Toiminnan kasvaessa eteen tuli kuitenkin muita haasteita, jotka alkoivat patistaa yrittäjää yhtiömuodon muuttamiseen.

– Tavallaan toiminimi oli hyvinkin toimiva ratkaisu aluksi. Toiminnan kasvaessa myös riskit ja vastuut kuitenkin kasvoivat. Se on iso asia, kun toiminimellä yrittäjä on vastuussa henkilökohtaisella varallisuudellaan.

Vastuu herätti ajatukset

Kun toiminimen liikevaihto nousi yli 300 000 euroon, Lehtinen päätti toteuttaa yhtiömuodon vaihtamisen osakeyhtiöksi.

– Summat rupesivat olemaan niin suuria, että halusin jakaa vastuuta, etten ole itse lopun elämää vastuussa, jos tulee jotain ongelmia. Siinä tuli myös sellaisia ajatuksia, joita ei ollut toiminimeä perustettaessa, kuten mahdollinen yrityksen myyminen. Se on haastavaa, jos kyse on toiminimestä. Halusin myös, että jos firma myydään, se ei henkilöidy minuun vaan yrityksen nimi täytyy muuttaa.

Lehtisen mukaan toiminimen vapaampi rahaliikenne ei ollut hänelle itselleen koskaan ongelma.

– Pitää vaan muistaa, että vaikka tilillä on rahaa, ne eivät ole omia rahoja. Osakeyhtiön kanssa se ajatus on helpompi sisäistää. Tiedän paljon esimerkkejä toiminimiyrittäjistä, jotka eivät ole sisäistäneet sitä, että omat ja vieraat rahat eivät saa mennä sekaisin.

Brändiuudistus samaan aikaan

Lehtinen on tyytyväinen päätökseensä.

– Onneksi teimme muutoksen. Viime vuonna meillä oli viisi työntekijää, nyt yhdeksän. Olemme melkein tuplaamassa liikevaihdon viime vuoden noin 800 000 eurosta. Oma roolini ei ole muuttunut yhtiömuodon vaihtamisen seurauksena.

Muutosprosessi oli Systemian kohdalla hieman tavallista haastavampi, koska Lehtinen päätti toteuttaa samalla yrityksen brändiuudistuksen.

– Se vei aikaa ja rahaa. Yrityksen nimi vaihtui, minkä seurauksena logot ja mainosmateriaalit menivät uusiksi. Siitä ei kymppitonnilla selvitty. Yhtiömuodon muutoksen seurauksena kaikki mahdolliset sopimukset piti tehdä uusiksi. Tukkurit, puhelinliittymät, lainat, kaikki, yrittäjä listaa.

– Muutos tehtiin viime hetkellä, ehkä hieman liian myöhään. Se olisi ollut selvästi vaikeampaa, jos olisimme odottaneet ja yhtiö olisi ehtinyt kasvaa suuremmaksi.

Lehtinen suosittelee osakeyhtiötä lähtökohtaisesti kaikille niille, jotka tähtäävät toimintansa kasvattamiseen.

– Itseltänikin olisi jäänyt yksi turha välivaihe pois, jos olisin perustanut suoraan osakeyhtiön. Toiminimi on hyvä vaihtoehto sellaisilla aloilla, missä henkilökulu näyttelee suurta osaa liikevaihdosta.

Osakeyhtiön perustaminen helpottuu heinäkuun 1. päivästä lähtien, kun vaatimus 2500 euron osakepääomasta poistuu. Lue myös Tuukka Kivirannan kokemukset yhtiömuodon muuttamisesta.

Kuva: Jaakko Lehtisen albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi