18.7.2019 klo 09:28
Uutinen

14-vuotias Vilma työntää maitokärrynsä rannalle, jos aurinko paistaa – Myyntivaltti syntyy äidin uunissa

14-vuotias Vilma Ylivainio ei ole aivan tavallinen teinityttö. Hän on kaveripiirissään ainoa, joka emännöi omaa kesäkioskia.

Cafe Kärry on tuttu näky Hämeenlinnan Tervaniemen uimarannalla. Vilma Ylivainion idea syntyi viime kesänä.

– Mietin ideaa siskon ja äidin kanssa. Tervaniemen rannalla ei ole ollut mitään kahvilaa ainakaan sinä aikana, kun olemme tässä asuneet.

Niinpä tyttö ryhtyi tuumasta toimeen. Maitokärry löytyi helposti, mutta sen päällä oleva laatikko piti teettää. Kokonaisuus viimeisteltiin maalaamalla. Aloituskuluihin meni noin 200 euroa.

Ylivainio aloittaa myyntipäivän valmistelut jo edellisenä iltana. Silloin tarkistetaan sääennuste ja päätetään, kannattaako rannalle lähteä.

Aamulla käynnistyy toinen vaihe, leipominen. Ylivainio leipoo pullat itse.

– Haaveilin jo pikkutyttönä omasta kahvilasta. Olen aina tykännyt leipomisesta, hän kertoo.

Uunituoreet pullat omin käsin

Hoitoalan yrittäjänä työskentelevä äiti Jaana Ylivainio on tukenut tyttärensä kesätyötä.

– Olen lähinnä ollut kannustamassa ja luomassa uskoa. Kesätöitä ei ole aina tarjolla. Siinä vaiheessa on hyvä mahdollisuus kokeilla itse. On tässä varmaan oma yrittäjyyskin vaikuttanut.

Pullien lisäksi Ylivainion myyntikärrystä löytyy pillimehua, limsaa, kahvia, lakritsipatukoita ja välipalakeksejä.

– Pullia menee eniten, yli puolet myynnistä on niitä, Vilma kertoo.

Pullien menekkiä on vaikea ennustaa, sillä rannalla olevien ihmisten määrän näkee vasta, kun kärry on kuljetettu rannalle. Matkaa on vajaa kilometri. Välillä pullia tullaan leipomaan liosää keskellä päivää.

– Parhaat päivät ovat sellaisia, että pullia menee kaupaksi yli 30.

Tänä kesänä ilmat eivät ole suosineet kärrymyyntiä kuten vuosi sitten. Siitä huolimatta myyntipäiviä on kertynyt mukavasti.

Verottaja suhtautui myönteisesti

Vilma myy tuotteita yhdessä kahden koulukaverinsa kanssa. Nuori yrittäjä on laatinut itse työvuorot. Myös leivontavuoroja vaihdellaan. Vilma on huomannut, että samalla vastuu on lisääntynyt.

Myynnin aloittaminen vaati viranomaisasioiden selvittelyä.

– Teimme Hämeenlinnan kaupungin lupatarkastajalle ilmoituksen. He tekivät sitten siellä päässä päätöksen liikkuvan kärryn myyntiluvasta. Ehtona oli nimenomaan se, että kärry ei saa olla paikallaan. Luvan saaminen onnistui helposti sähköpostilla, Jaana Ylivainio kertoo.

Lisäksi tarvittiin ilmoitus terveystarkastajalle. Äiti selvitteli myös verottajan kantaa myyntiin. Verottaja salli pienimuotoisen myynnin ilman veroseuraamuksia.

Ylivainion kärry löytyy Tervaniemen rannalta aurinkoisina päivinä tytön kesäloman loppuun asti.

– Palaute on ollut positiivista. Kiitellään, että kahvia voi ostaa rannalla. Sellaista on kaivattu.

Vilma kehottaa kärryn liikkeistä kiinnostuneita seuraamaan Cafe Kärryn Facebook-sivua.

Teksti ja kuvat: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi