19.7.2019 klo 16:49
Uutinen

Näin viherpesu voi vahingoittaa yrityksesi imagoa – Juristi neuvoo, miten ilmastovastuullisuus voi olla menestystekijä

Juristi ja yrittäjä Elina Koivumäki kertoo, millaisia valintoja hän on tehnyt ilmastonmuutoskeskustelun seurauksena.

Suomen Yrittäjien tänään Porissa järjestämä keskustelutilaisuus oli osa SuomiAreena -tapahtumaa. Keskusteluun osallistunut ”laulava lakinainen”, juristi ja Lexperience Oy:n yrittäjä Elina Koivumäki otti painokkaasti kantaa yritysten ilmastovastuullisuuden puolesta.

Koivumäen mukaan monia yrityksiä vaivaa rohkeuden puute.

– Suomessa tehdään asioita hyvin, mutta olemme arkoja kertomaan niistä. Yritysten pitäisi tuoda rohkeammin esille niitä hyviä asioita, mitä on tehty ilmaston eteen.

Juristi itse sanoo huolehtivansa omasta osuudestaan muun muassa ajamalla sähköautolla.

– Minulla ei ole erillisiä toimitiloja ja käytän paljon videoneuvotteluita.

Koivumäen mukaan pienillä yrityksillä on ilmastotalkoissa selkeä etu.

– Pienten yritysten on helpompi lähteä mukaan vastuulliseen toimintaan, koska asioista voidaan päättää pienen porukan kesken ja päätetyt toimet voidaan ottaa käyttöön heti.

Varoitus viherpesusta

Koivumäki varoittaa viherpesusta, jonka jälket ovat lyhyet.

– Someaikakaudella niin sanottu viherpesu on tullut entistä enemmän näkyviin. Yritykset pyrkivät ottamaan rusinat pullasta. Pitää muistaa, että Suomen lainsäädäntö kieltää harhaanjohtavan markkinoinnin.

Yrittäjät järjesti SuomiAreena-keskustelun yhdessä Yritysvastuusverkoston FIBSin kanssa. Keskustelun teemana oli, miten etenkin pienyrittäjä voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja mitä vastuullisuus tarkoittaa pienen ja keskisuuren yrityksen arkipäiväisessä toiminnassa.

Keskusteluun osallistuivat Koivumäen lisäksi Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, yrittäjä Jyrki Mäkynen Oy HM Profiili Ab:sta, Avidly Oy:n viestintä- ja pr-johtaja Vappu Aura ja päällikkö Helena Kekki Yritysvastuuverkosto FIBSistä. Tilaisuuden juonsi Yrittäjien viestintäjohtaja Taru Jussila.

Teksti ja video: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi