23.7.2019 klo 13:19
Uutinen

Harri päätti tehdä elämänmuutoksen, kun täyttää 50 vuotta: ”Parasta on se euforinen tunne, kun näkee asiakkaan naaman”

Harri Toivonen perusti autopesulan, joka on onnistunut asiakashankinnassa ilman sosiaalista mediaa.

– Kolme vuotta sitä pyörittelin mielessä. Ajattelin, että kun täytän 50, pitää tehdä joku radikaali muutos elämässä.

Syntymäpäivä koittaa pian ja nyt Harri Tuomisella on oma autovahauksia tarjoava yritys Harryz Service Riihimäellä.

– Olen harrastanut pitkään autoalaa. Tykkään kunnostaa ja ehostaa autoja ja mietin, voisiko harrastuksesta tehdä joskus ammatin. Viidenkymmenen vuoden aikaraja oli jonkinlainen sisäänrakennettu fiksaatio, hän nauraa.

Tuominen on koulutukseltaan kokki, mutta hän on ehtinyt tehdä työkseen sitä sun tätä. Puolet tekemisestä on kohdistunut musiikkiin.

– Bändejä on kertynyt matkan varrella toistakymmentä. Olen ollut niissä rumpalina. Musiikki on tuonut myös elantoa.

Yrittäjänä Tuominen aloitti viime vuonna.

– Yrittäjäksi ryhtyminen vaati henkistä työstöä kolmen vuoden ajan. Vaikeinta oli sen tiedotaminen, että on tultava täysin yksin toimeen. Kaikki on aloitettava nollasta. On ymmärrettävä, mitä on palvelu ja mitä on tehtävä, että tavoittaa asiakkaat.

Tuominen selvitti, että Riihimäellä on 17650 henkilöautoa, jotka kaikki ovat liikenteessä.

– Konsepti oli selkeänä mielessä.

Alkuvaiheessa Tuominen jakoi vaimonsa kanssa yli 2000 lentolehtistä ja ilmoitti paikallislehdessä.

– Flyerit eivät toimineet ollenkaan, se oli lähes hukkaan heitettyä jalkautumista. Paikallislehden etusivun ilmoituksen jälkeen puhelin alkoi soida, hän kertoo.

Harrastajapiireissä paikallislehteäkin paremmin on toiminut viidakkorumpu.

– Oman työn jälki on osoittautunut parhaaksi käyntikortiksi. Laitoin yhden punaisen Mustangin tiptop-kuntoon ja sen jälkeen moni muukin halusi autolleen maalipinnan myllytyksen.

Somemarkkinointia Tuominen ei ole vielä kokeillut lainkaan.

– Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olen vielä liitukaudella sosiaalisessa mediassa. Tyttäreni teki yritykselle sivut Facebookiin mutta sitten Facebook päätti poistaa ne, koska ylläpitäjä ei ollut vastuussa varsinaisesta yritystoiminnasta.

”Onneksi minulla on hyvät kemikaalit ja pitkä pinna”

Tuominen on keskittynyt toiminnassaan vahauksiin, myllytyksiin ja sisäpuhdistuksiin.

– Hyvin harvoin teen pelkkiä käsinpesuja. Täällä Riihimäellä on monta automaattipesulaa. ABC myy usein pesuja alle 10 eurolla. Silloin pesuihin on pitkät jonot.

Moni asiakas on kuitenkin huomannut eron automaattipesulan ja käsinpesun välillä.

– Ihmiskäsi pääsee sellaisiin paikkoihin, mihin kone ei pääse. Käsinpesussa esimerkiksi ovien sisäpokkaukset saa puhtaaksi. Niihin kertyvä lika ruostuttaa uudemmankin auton, Tuominen tietää.

Eräällä asiakkaalla oli poksahtanut iso limsapullo auton vaaleaan sisustukseen.

– Omistaja soitti hätääntyneenä ja toi auton minulle puolen tunnin sisällä puhelinsoitosta. Passat oli aika rajussa kunnossa mutta onneksi minulla on hyvät kemikaalit ja pitkä pinna. Työssä meni puolitoista tuntia ja risat mutta lopputulos oli virheetön. Siitä seurasi, että kyseinen asiakas hehkutti palvelua Facebookissa.

Tuominen on kokenut hyväksi, ettei hän päivystä toimitiloissa vaan ottaa varaukset vastaan puhelimella.

– Teen välillä töitä kahdeksan aikaan illalla. Töissä käyvät ihmiset arvostavat sitä, kun voivat tuoda auton pesuun työpäivän jälkeen.

– Olen tyytyväinen että tein tämän ratkaisun ja lähdin yrittäjäksi. Se on myönnettävä, että ei tämä mikään kultakaivos ole. Pari kertaa olen kyllä miettinyt, onko tässä mitään järkeä. Parasta on se pieni euforinen tunne, kun näkee asiakkaan tyytyväisen naaman tämän noutaessa autoa.

Tuominen on havainnut, ettei osaamista kannata pantata.

– Opastan asiakkaita paljon. Sen takia useimmat jäävät juttelemaan pitkäksikin aikaa. Annan kaikki vinkit mitä tiedän, en panttaa mitään. Olen huomannut että kun opastan, asiakas tuo autonsa käsiteltäväksi uudelleen. Usein kysytään esimerkiksi sitä, miten itikat saa irti konepellistä. Siihen on yksin kertainen keino. Laitetaan iso froteepyyhe litimärkänä konepellille, annetaan olla hetken ja itikat turpoavat irti pellistä.

Teksti ja kuvat: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi