26.7.2019 klo 14:50
Uutinen

Varoittava esimerkki Facebook-huijauksesta: Mies teki 250 euron ”sijoituksen”, rahat katosivat siltä istumalta

Facebookissa kiertävä Bitcoin Forex -sijoitushuijaus osoittautui kohtalokkaaksi Yrittäjäsanomiin yhteyttä ottaneelle mieshenkilölle. Hän pysyy jutussa nimettömänä.

Mies oli erehtynyt avaamaan Antti Herlinin kasvoilla mainostetun Facebook-mainoksen, joka ohjasi Bitcoin Forex -palveluun.

Palvelu onnistui vakuuttamaan miehen ja tämä teki 250 euron ”sijoituksen”.

– Meni noin puoli tuntia ja puhelin soi. Numero oli +358 -alkuinen, mutta henkilö puhui englantia. Sieltä minua pyydettiin vahvistamaan henkilöllisyyteni lähettämällä kopio esimerkiksi sähkölaskusta ja luottokortista niin, että kortin numerot on peitetty.

Kyseinen tapa on hyvin yleinen myös laillisissa ulkomaisissa sijoituksissa henkilöllisyyden vahvistamiseen. Luottokorttitietoja mies ei ole antanut.

Yrittäjäsanomat on aikaisemmin kertonut vastaavista huijauksista. Yritysturvallisuusasiantuntija Hannu Huttusen mukaan kyseessä on jatkumo pitkään Facebookissa kiertäneille huijauksille.

– Bitcoin Forexille löytyy oma Facebook -ryhmä, mutta varsinaisia verkkosivuja ei näytä olevan. Pikaisella katsomisella Bitcoin Forex vaikuttaa tyypilliseltä Facebookissa pyörivältä huijaukselta, joka kannattaa kiertää kaukaa, Huttunen kommentoi.

Antti Herlinin ohella Facebookin sijoitushuijauksia on markkinoitu myös taannoin Suomen televisiossa esitetyn Leijonan luola -ohjelman sijoittajien kasvoilla.

Mies otti välittömästi yhteyttä lakineuvontaan. Nyt hän toivoo saavansa rahat vielä takaisin, mutta se voi olla hankalaa.

– Vanha kansanviisaus pätee tässäkin. Jos jokin vaikuttaa liian hyvälle, yleensä se sitä onkin. Ihmettelen suuresti, miten yrittäjät, jotka ovat yleensä tarkkoja rahoistaan, haksahtavat näihin pikarikastumishuijauksiin, Huttunen jatkaa.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi