9.8.2019 klo 12:12
Uutinen

Tilitoimistoyrityksen verotuspäätöksessä olikin yksityishenkilön tietoja: ”Ihmettelin, onko yritykselläni puoliso”

Verohallinto myöntää tehneensä ison virheen ja vakuuttaa toimivansa asiassa EU:n tietosuoja-asetuksen pykälien mukaan.

Nummelassa toimivan Kirjanpito Kirsin yrittäjä Kirsi Hynnälä sai Verohallinnolta odotetun kirjeen, joka piti sisällään hänen yrityksensä verotuspäätöksen.

Kirjeen avattuaan Hynnälä oli kuitenkin ymmällään.

– Verotuspäätös alkaa oikeilla y-tunnuksen tiedoilla ja oikealla tilikaudella, mutta puolessa välissä sivua aloin ihmetellä, onko yritykselläni puoliso.

Samaan verotuspäätökseen oli eksynyt yksityishenkilön, puolisiko ilmoitetun henkilön.

– Meinasin jo mapittaa kirjeen, mutta yllättäen luinkin jonkun toisen ihmisen eläketietoja. Kiinnitin heti huomion siihen, että ne eivät olleet omia tietojani.

Hynnälä yritti soittaa verottajalle, mutta törmäsi pitkään jonoon.

Määrä nousi 10 000:lla

Verottaja kertoi virheellisistä kirjeistä eilen Twitter-tilillään. Tuolloin puhuttiin 17 000 kirjeen määrästä. Tänään lukua on korjattu 27 000:een. Ensimmäiset virheelliset verotuspäätökset on postitettu 6. elokuuta.

– Menin vielä tarkistamaan tietoni Omavero-palvelusta ja siellä ne olivat oikein, Hynnälä jatkaa.

Hän ihmettelee, miten verottaja voi kuitata asian vain ilmoittamalla virheestä Twitterissä.

– Ymmärtääkseni GDPS:n mukaan verottajan pitäisi ilmoittaa kaikille niille, joiden tietoja on päätynyt vääriin käsiin.

– Jos tilitoimistoyrittäjänä tekisin tällaisen virheen, saisin varmaan lopettaa yritystoimintani siihen. Minua vastaan nostettaisiin kanne ja tapaus olisi vakava. Siinä mielessä verottajan toiminta on pöyristyttävää.

Verottaja on ohjeistanut virheellisiä tietoja saaneita hävittämään kirjeen. Korjattu verotuspäätös lähetetään postissa.

– Tämä horjuttaa uskoani Verohallintoon. Eihän veronmaksaja voi luottaa enää mihinkään.

”Teimme ison virheen”

Verohallinnon kehitys- ja tietohallintojohtaja Jarkko Levasman mukaan syynä on tulostusjärjestelmän virhe. Järjestelmä sekoitti yksittäisten asiakkaiden tietoja ja yhdisteli niitä väärin. Virheitä oli Levasman mukaan paitsi verotuspäätöksissä, myös verokorteissa ja muissa tulosteissa.

–Tulostusjärjestelmä on vielä tuntemattomasta syystä sotkenut eri kirjeiden tietoja toisiinsa. Kirjeissä näyttäisi tällä olevan pätkiä eri vastaanottajien tiedoista. Mukana on myös jokunen yrityksen verotuspäätös.

Levasma vakuuttaa, että Verohallinto kantaa vastuunsa asiassa ja toimii EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti.

– Ilman muuta vastuu on meidän, olemme tehneet ison virheen. Tulemme tekemään tietosuoja-asetuksen mukaisen tietosuojailmoituksen tietosuojavaltuutetulle ja niille asiakkaille, joiden tietoja on päätynyt muille asiakkaille. Kerromme, mitä on tapahtunut ja miten asiassa tulisi toimia. Toki korjaamme myös virheemme ja varmistamme, että vastaavaa ei pääse tapahtumaan.

Levasman mukaan Verohallinto kontaktoi kaikki 27 000 vastaanottajaa.

– Emme lähde kaikille soittamaan vaan lähetämme tiedon kirjallisesti. Nyt näyttää siltä, että varsinaista rahallista vahinkoa ei ole syntynyt. Katsomme toki tapauskohtaisesti, jos niin on käynyt.

– 6.8. päivätyssä verotuspäätöksessä tiedot ovat todennäköisesti niin sekaisin, että niihin ei voi luottaa. Nyt on tärkeää, että asiakas tarkistaa tiedot huolellisesti. Omavero-palvelussa oleviin tietoihin virhe ei vaikuta, Levasma sanoo.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi