13.8.2019 klo 08:54
Uutinen

Jukan yrityksen ensimmäinen työntekijä olikin oma tytär – Neuvoo nyt muita yrittäjiä sudenkuopista

Jukka Ikonen päätti palkata yrityksensä ensimmäiseksi työntekijäksi oman tyttärensä.

Espoolainen Jukka Ikonen harkitsi pitkään ensimmäisen työntekijän palkkaamista. Vuonna 2017 perustettu digitaalisen markkinoinnin toimisto Somafy sai kesäkuussa yllättäen työntekijän Ikosen omasta tyttärestä.

– Edustan Suomessa maailman suurinta kanadalaista digimarkkinointiketjua. Kyllä sitä (palkkausta) pitkään pohdittiin. Tyttäreni Sofia mietti ensin pitkään, haluaatko hän ylipäätään tälle alalle.

Viime vuodenvaihteessa tytär osallistui Ikosen edustaman ketjun koulutukseen, josta saa digimarkkinointisertifikaatin.

– Koulutuksen päätteeksi palkkasin hänet. Halusin, että yrityksessäni on henkilö, jolla on tarvittava sertifikaatti. Nyt ikäänkuin puhumme samaa kieltä, Ikonen kertoo.

Ikosella on kanadalaisyhtiön myöntämä lisenssi. Se ei edellytä, että työntekijällä pitäisi olla kyseinen sertifikaatti.

– Kun tytär motivoitui alasta, valinta oli sen jälkeen helppo. En yrittänyt painostaa häntä millään tavalla. Jos tyttäreni olisi päättänyt lähteä eri tielle, olisin käynnistänyt netissä rekrykampanjan.

Rekrytoinnin jälkeen Ikonen on huomannut nopeasti, että hänen työkuormansa on vähentynyt. Oman jälkikasvun palkkaaminen ei Ikosen mukaan eroa ”tavallisesta” rekrytoinnista.

– Digimarkkinoinnin alalla on paljon itseoppineita. Minulle on tärkeää varmistaa, että työntekijä on oppinut tietyt perusasiat, jotta minulla on varmuus hänen osaamisestaan. Lisäksi edellytän hyvää motivaatiota, koska tämä ala on todella hektinen ja koko ajan pitäisi kouluttaa itseään.

Samaan hengenvetoon Ikonen myöntää, että oman tyttären palkkaaminen on omalta osaltaan haastava prosessi.

– Omalta osallaan on haastavaa olla esimies tyttärelleen. Mielestäni yhteistyö on kuitenkin sujunut hyvin. Olemme saaneet pidettyä työasiat työasioina.

Harmaita hiuksia viranomaispalveluista

Ikonen myöntää, että rekrytointiprosessi oli kaikkea muuta kuin helpoin mahdollinen.

– Ensimmäiseksi otin yhteyttä kirjanpitäjääni ja selvitin, miten byrokraattista jonkun palkkaaminen ylipäätään on. Sain hyvät neuvot, ilman niitä olisin todennäköisesti ollut vaikeuksissa.

Haasteellisimmaksi Ikonen koki tietyt viranomaispalvelut.

– Ne ovat kaikki erilaisia. Oli hankalaa ja työlästä täyttää erilaisia lomakkeita ja varmistaa, että kaikki lakisääteiset vakuutukset on otettu. Siinä meni muutama työpäivä.

– Byrokratiaa oli tosi paljon, erilaisia nippelitietoja joutui täyttämään useassa paikassa. Onneksi kirjanpitäjäni täytti tulorekisterin tiedot. Työntekijän vakuutuksen sain puhelimitse vakuutusyhtiöltäni, Ikonen kertoo.

Heinäkuun alussa voimaan tulleet muutokset perheenjäsenen sosiaaliturvassa vaikuttavat niin, että yrittäjän perheenjäsen on yrityksessä tavallinen työntekijä ja hänet vakuutetaan myös työntekijänä, ei yrittäjänä. Tilanne on toinen, jos työntekijällä on myös omistuksia yrityksessä.

Ikosen kokemuksen mukaan sekavin viranomaispalvelu liittyi työttömyysvakuutuksen ottamiseen osoitteessa työllisyysrahasto.fi.

– Kyseiseltä sivulta on vaikea löytää mitään ymmärrettävää palvelua. Aikani sivua tutkittuani päätin ottaa sinne yhteyttä puhelimitse.

Ikonen onkin sitä mieltä, että suurin osa viranomaispalveluista on rakennettu viranomaisen oman toiminnan, ei rekrytoijan kannalta.

”Neuvon tekemään tuntisopimuksen”

Ikosen mukaan työntekijän palkkaaminen ei ole Suomessa vielä riittävän helppoa.

– Ennen kaikkea haluaisin, että tarvittavat tiedot voisi täyttää yhdessä palvelussa ja sieltä ne päätyisivät kootusti viranomaisille. Nyt sama data pitää täyttää useilla eri luukuilla. Välillä menee sormi suuhun.

Ensimmäistä työntekijää palkkaavia Ikonen neuvoo tekemään tuntisopimuksen.

– Sellaisen tein myös tyttäreni kanssa. Tuntisopimus on hyvä keino pienelle ja aloittavalle yrittäjälle palkata mahdollisimman riskittömästi.

Tuntisopimuksen eli niin kutsutun vaihtelevan työajan sopimuksen (jossa palkka maksetaan tehtyjen työtuntien perusteella) voi tehdä silloin, jos yrityksen työvoiman tarve vaihtelee ennalta arvaamattomasti.

– Bisnekseni on vasta kasvuvaiheessa. Tuntisopimus lisää joustavuutta puolin ja toisin. Jos saan isoja projekteja, tunteja voi tulla paljonkin. Niiden määrää ei ole sopimuksessa rajattu. Näin ollen työntekijällä on myös mahdollisuus tienata.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi