14.8.2019 klo 14:09
Uutinen

Työntekijöiden laskupetokset rasittavat yritysten taloutta – Suomalaiset Euroopan rehellisimpiä

Sisäisten petosten ehkäisy on yritysmaailmassa kansainväliselläkin tasolla varsin heikoissa kantimissa, kertoo analytiikkayritys SAS.

Suomalaiset työntekijät kuuluvat Euroopan rehellisimpien joukkoon. Aivan puhtaita pulmusia ei kuitenkaan olla meilläkään, vaan joka viides kyselyyn vastanneista yrityksistä on havainnut työntekijöiden tehtailleen luottokortti- tai matkalaskupetoksia. Tieto käy ilmi analytiikkayhtiö SAS:in kyselystä.

Suomalaisyrityksistä 20 prosentissa on havaittu työntekijöiden huijaavan esimerkiksi matka- ja kululaskuissaan. Keskiarvo on 39 prosenttia, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa luku on 60 prosenttia. Ruotsissa osuus on 32 prosenttia.

Toiseksi yleisimpiä huijaustapoja ovat erilaiset luottokortteihin liittyvät väärinkäytökset. Niitä on havainnut kaikista tutkituista maista joka neljäs yritys, ja Suomessakin joka viides.

– Vaikka olemmekin Suomessa tulosten valossa varsin rehellisiä, yritysten kannattaisi arvioida uudelleen käyttämiään tekniikoita petosten tunnistamisessa ja ehkäisyssä. Nyt joka neljäs suomalaisyritys kertoo, että ne luottavat petosten ehkäisyssä pääasiallisesti työntekijöidensä tekemiin ilmiantoihin. Kuten arvata saattaa tämä ei ole nykyaikana enää riittävä taso, SASin toimitusjohtaja Kimmo Havu toteaa.

Sisäisten petosten ehkäisy on yritysmaailmassa kansainväliselläkin tasolla varsin heikoissa kantimissa. EMEA-maissa vain 14 prosenttia yrityksistä hyödyntää tehokkaampia tekniikoita, kuten algoritmipohjaista ohjelmistoa tai koneoppimista petosten ehkäisyssä ja tunnistamisessa.

– Suomessa olemme uusien tekniikoiden osalta kuitenkin muuta EMEA-aluetta edellä, sillä meillä 28 prosenttia yrityksistä hyödyntää analytiikkaan pohjautuvia ratkaisuja. Toisaalta manuaalisiin kontrolleihin tai auditoinnin täsmäiskuihin luottaa meilläkin vielä 40 prosenttia yrityksistä, Havu sanoo.

Yksittäinen summa voi olla kymppejä, mutta vuosittaiset summat suuremmissa yrityksissä voi olla jopa miljoonia euroja.

–Suomessakin on viime aikoina noussut esiin valitettavasti merkittäviä petostapauksia, Havu sanoo.

Toimitus

toimitus (at) yrittajat.fi