17.8.2019 klo 09:44
Uutinen

Roosa Puonti teki striimauksesta työn: ”Haaste on ollut se, ettei vertailukohteita ole”

Suositun pelistriimaajan Roosa Puontin haasteena on ollut raivata tietä täysin uudella alalla Suomessa.

Pelistriimejä seuraavat tuntevat Roosa Puontin paremmin Rosie Riverinä. Nainen on luonut uraa Suomessa vielä varsin uudella alalla.

– Kolme vuotta sitten laitoin yrityksen pystyyn striimaamisen ympärille. Alussa Suomessa ei ollut vielä ketään, joka oli tehnyt tästä työn. Piti selvittää, miten se oikein onnistuu. Perustin striimaamisen ympärille osakeyhtiön, mutta pidin avoimena, että voin tehdä muutakin liiketoimintaa.

– Tällä hetkellä työnkuvani on olla tapahtumissa paikan päällä ja puhua elektronisesta urheilusta mahdollisimman paljon. Vähintään viitenä päivänä viikossa striimaan iltakuudesta jopa kahteen asti yöllä. Olen sosiaalinen ihminen, joten on kiva olla tapahtumissa etten olisi aina ruudun takana.

Puonti on mukana Kohti unelmia –julkaisussa, jossa nuoret yrittäjät kertobvat kokemuksiaan. Puontin lisäksi tarinansa kertovat korusuunnittelija Matilda Mannström, tubettaja ja räppäri Luyeye Konssi eli Seksikäs-Suklaa ja kaurameijeristi Marjaana Jukkola. Julkaisun ovat toteuttaneet yhdessä Suomen Yrittäjät, Demi ja Trendi.

Puontin mukaan yrityksen pyörittämisessä on ollut haasteellisinta se, että esimerkkiä samalla alalla toimivista yrityksistä ei ole. Mielessä on yrityksen kasvattaminen lähivuosina.

– Äskettäin palkkasin valokuvaajan, joka on aina matkoilla mukana. Aion myös kehittää Youtube-kanavaa ja teen yhteistyötä tapahtumajärjestäjien kanssa. Haluan tuoda tätä alaa entistä enemmän esille.

Tänä viikonloppuna Puonti osallistuu Tubecon 2019 -tapahtumaan Helsingin Messukeskuksessa.

– Tubecon on merkittävä siksi, että yritykset ja fanit pääsevät tapaamaan tekijöitä ja vaikuttajia, Puonti tiivistää.

Lue lisää Puontin työstä täältä.

Teksti ja video: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi