22.8.2019 klo 16:00
Uutinen

”Tytöt vähän harrastelevat” – Parikymppiset yliopisto-opiskelijat saivat Härtelö-vegaanijäätelönsä S-ryhmän kauppoihin

Yliopisto-opiskelijoiden kurssikokeilusta on syntynyt osakeyhtiö ja härkäpapujäätelö on löytänyt tiensä kauppoihin.

Suomalaisesta härkäpavusta valmistettu vegaanijäätelö Härtelö lanseerattiin markkinoille viime viikon maanantaina.

Idea jäätelöön lähti Helsingin yliopiston elintarviketieteilijöiden tuotekehityskurssilta, missä opiskelijoiden täytyi kehittää joku viljoihin tai palkokasveihin perustuva elintarvike.

– Monet kehittelivät gluteenittomia jauhoseoksia, mutta me halusimme kokeilla jäätelöä. Opettajakin kannusti viemään kokeilua eteenpäin, perustajajäsen Annika Ikonen kertoo.

Kokeilu oli niin onnistunut, että kehittäjät päättivät testata sen myyntiä Ravintolapäivänä. Seitsemän hengen tiimi sai luvan valmistaa koe-erän Härtelöä ravintolapäivään yliopiston tiloissa. Tuotetta täytyi valmistaa puolen litran jäätelökoneella, ja sitä syntyi 35 kiloa. Kaikki myytiin.

Viime vuoden kesäkuussa Ikonen, Roosa Kukkonen, Anni Niskakoski, Kaisa Andersson, Francesca Åström, Mirva Sorsila ja Hilma Koskinen päättivät perustaa osakeyhtiön, jonka nimeksi tuli Lipasu Oy.

Ikosen mukaan opettelemista on ollut ollut paljon.

– Aluksi ajattelimme, ettei meillä ole varaa, mutta opettaja kertoi sopimusvalmistuksen mahdollisuudesta. Ensimmäinen vuosi mentiin opintolainoilla. Sopimusvalmistus ja pieni kassavirta auttoivat. Ensi vuonna aloitamme näkyvästi yhteistyökumppanin kanssa, mikä tuo apua markkinointiinkin, Ikonen kertoo.

TV-ohjelmasta ponnahduslauta

Matkan varrella 22-27-vuotiaat yrittäjät ovat kokeneet vastoinkäymisiäkin, tytöttelystä lähtien.

– Härkäpapujäätelö aiheuttaa epäluuloja jo lähtökohtaisesti, mutta lisäksi toimintamme ei ollut aluksi kovin järjestäytynyttä ja toiminta näytti harrastelulta, eli sikäli reaktio on ihan ymmärrettäväkin, Ikonen sanoo.

Tänä kesänä Härtelön yrittäjät ovat ottaneet osaa tv:stä tutun kokin Jyrki Sukulan vetämään Suomalainen Menestysresepti -tv-ohjelmaan, mikä on avannut osaltaan ovia. Ohjelmaa sponsoroi S-ryhmä ja menestyneet tuotteet pääsivät ketjun jakeluun.

Lue Jyrki Sukulan ajatuksista ravintola-alan yrittäjyydestä täältä.

Härtelö on S-ryhmän jakelussa, mutta ilman vastoinkäymisiä kisasta ei selvitty.

– Olimme tilanneet pakkaukset toukokuussa ja niiden piti saapua viimeistään elokuun alussa. Niiden toimitus kuitenkin viivästyi, emmekä tienneet saammeko tuotetta pakattua. Voittomahdollisuudet meni meiltä sen takia sivu suun, Ikonen kertoo.

Vielä yrittäjät eivät uskalla luvata Härtelöä laajempaan jakeluun, mutta kasvuhalua ja kansainvälisiä laajenemissuunnitelmia on jo.

Vajaassa parissa vuodessa ehtii oppia paljon. Mitä yrittäjäpolun alkutaipaleella on erityisesti jäänyt mieleen?

– On tärkeää tehdä sekä sisäiset että ulkoiset sopimukset huolella. Toinen oppi on ollut se, että omana itsenään pääsee pitkälle. Ei tarvitse esittää tai olla liian vakava pärjätäkseen. Apua pitää kysyä ja sitä saa, kun uskaltaa kysyä ja oma ego sen kestää, Ikonen listaa.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi