23.8.2019 klo 09:28
Uutinen

Vaateliike Doppin Kata Rewell on yhdistänyt kivijalan, verkkokaupan ja blogiharrastuksensa – ”Mitään ei saa, jos ei kokeile”

Kata Rewellin kokeilut ovat kantaneet hedelmää, mutta rakkaista lapsistaan täytyy osata myös luopua.

Vaateliike Doppissa Helsingin keskustassa on kuhinaa aamusta iltaan. Heti kymmeneltä yrittäjä Kata Rewell pukee vaatteita itse ja kuvaa niitä blogiinsa. Hän on pitänyt omaan elämäänsä linkittyvää tyyliblogia jo 4,5 vuotta. Postauksia on kertynyt jo yli tuhat.

– Vuonna 2010 blogit olivat trendikkäitä ja se kiinnosti minua. Pari vuotta hauduttelin, miten omani toteuttaisin. Otin selvää ja opettelin. Olen oppinut muun muassa valokuvausta ja paljon muuta. Se on yksi huippuasioista elämässäni, Rewell kertoo.

Blogi toimii Doppin verkkosivujen alustalla, missä on myös vaateliikkeen verkkokauppa. Kävijöitä sivustolla on muutama satatuhatta kuukaudessa.

– Aikuinen nainen voi samaistua minuun. Lapset ovat kasvaneet ja reissaamme mieheni kanssa, sillä se on ainoa tapa irrottautua työarjesta, Rewell toteaa.

Häneltä on kysytty, mitä näkyvyys blogissa maksaisi, mutta Rewell ei ole halunnut kaupallistaa blogia omia tarpeitaan enempää.

– Haluan tehdä niin kuin itse tykkään. Blogi elää mukanani ja se on vastapainoa työlle.

Blogikin on kuitenkin osa Rewellin työtä. Hän sanoo olevansa aina töissä, kun on Suomessa tai hereillä. Aamut alkavat kahvikupilla ja kyselyihin tai blogikommentteihin vastailemalla. Iltaisin hän päivittää blogia tai verkkokauppaa tai on kuvauksissa blogin kuvia varten. Läppäri menee kiinni iltaisin kello 23.

– Työ on elämäni ja osa minua. Siksi se ei tunnu raskaalta, hän toteaa.

Raskaita päätöksiä

Doppin tarina lähtee Vaasasta, Rewellin kotiseudulta. Hän on haaveillut omasta vaateliikkeestä nuoruusvuosista lähtien. Työöura on liittynyt vaatteisiin esimerkiksi sisäänostajana ja myyjänä.

Vuonna 2000 Rewell perusti Vaasaan Suomen ensimmäisen Jackpot & Cottonfield -konseptikaupan. Kolmen vuoden jälkeen hän halusi laajentaa toimintaa ja ottaa muita brändejä mukaan, joten hän perusti konseptikaupan viereen vaateliike Doppin.

Liike menestyi ja laajeni Helsinkiin. Siihenkin vaikutti blogi, sillä asiakkaat tunsivat sen kautta Rewellin jo Helsingissä ja liike sai lentävän lähdön. Lopulta perhe muutti Helsinkiin. Nykyään liike toimii vain Helsingissä.

– Puolitoista vuotta yritin kulkea Helsingin ja Vaasan väliä, mutta lopulta se oli liian raskasta. Vaasan liike oli myös henkilöitynyt minuun. Oli koko ajan huono omatunto johonkin suuntaan. Lopettaminen Vaasassa oli raskas päätös, koska tunnesiteet liikkeeseen ja asiakkaisiin oli vahvat, Rewell kertoo.

Onnistuneita kokeiluja

Dopp sulki ovensa Vaasassa 30. heinäkuuta 2018. Neljä päivää myöhemmin Rewell päätti toteuttaa haaveensa omasta vaatemallistosta.

– Mieheni vitsaili, että onpa ollutkin hiljaista viime aikoina, Rewell nauraa.

Dopp kysyi suomalaisilta naisilta, millainen heidän lempimekkonsa on. Se toi vahvistuksen ajatukselle siitä, mitä aikuinen nainen vaatteeltaan haluaa: hihat, v-kaula-aukon, kietaisumekon ja helman polveen saakka.

Doppin mallisto on itse piirretty, ja siitä vastaa Rewellin tytär Gabi, joka on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri. Ompelija kaavoittaa vaatteet ja tekee mallikappaleet. Espanjalainen ja englantilainen graafikko piirtävät kuosi- ja väritoiveet koneelle. Vaatteet valmistetaan Virossa.

–Olen ajatellut, että mitään ei saa, jos ei kokeile. Halusin tehdä jotain omaa ja sellaista, mitä muualta ei saa. Mallisto on toiminut hyvin ja se on otettu hyvin vastaan. Nyt meillä on jo kolmas oma mallisto ja syksyllä tulee neulemallisto. Ne ovat pieniä eri, eikä meillä ole tarvettakaan massatuotannolle, Rewell sanoo.

Rewell kannustaa kokeilemaan rohkeasti uusia ideoita ja satsata kokeiluun täysi työpanos.

– Mihinkään ei kuitenkaan pidä lähteä hetken huumassa vaan suunnitella tarkasti, miten asiat toteuttaa. Mutta jos yrityksistä huolimatta uudet asiat eivät luista eteenpäin, on niistä myös osattava luopua, Rewell sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi