23.8.2019 klo 13:38
Uutinen

Verohallinto muistuttaa: Veronpalautuksia käytetään ennakkoveroihin, jos verotuksesi päättyy tänään

Jos verotuksesi päättyy tänään 23.8. tai aiemmin elokuussa, veronpalautustasi käytetään elokuun ennakkoveron maksuksi, Verohallinto muistuttaa.

Veronpalautustasi käytetään verojesi maksuksi aina oman verotuksesi päättymispäivästä lähtien seuraavan kuun neljänteen päivään asti. Oman verotuksesi päättymispäivän näet verotuspäätöksestä tai OmaVerosta.

Lisätietoa löytyy verohallinnon sivulta.

Ennestään maksamatta oleviin, jo aiemmin erääntyneisiin veroihisi veronpalautustasi käytetään heti verotuksen päättymispäivänä. Tämän lisäksi veronpalautustasi käytetään erääntyvien verojen maksuksi niiden eräpäivänä verotuksen päättymispäivästä lähtien seuraavan kuun neljänteen päivään asti, vaikka maksaisit eräpäivänä.

Jos esimerkiksi verotuksesi päättyy 23.8. tai aiemmin elokuussa ja sinulla on maksettavanasi ennakkoveroa 23.8., veronpalautustasi käytetään siihen, vaikka maksaisit ennakkoverot eräpäivänä.

Veronpalautusta käytetään jo eräpäivänä veron maksuksi sen takia, että veronpalautus on ”vanhempi” kuin eräpäivänä maksettu maksu. Vanhemmat eli siis aiemmin käytettävissä olevat rahat tulee käyttää verojen maksuksi ensin.

Jos olet saamassa veronpalautusta ja sinulla erääntyy veroja, tarkista OmaVerosta käytettävissä olevan veronpalautuksen määrä veron eräpäivänä. Jos veronpalautus riittää kattamaan koko veron määrän, veroa ei tarvitse maksaa. Jos taas veronpalautus riittää kattamaan vain osan verosta, voit maksaa veron ja veronpalautuksen välisen erotuksen, Verohallinto ohjeistaa.

Toimitus

toimitus (at) yrittajat.fi