30.8.2019 klo 15:54
Uutinen

Yrittäjät esittää korjaussarjaa alustataloudessa toimivien aseman parantamiseksi

Suomen Yrittäjät esittää kahdeksan kohdan ohjelmaa kasvavan ja kehittyvän alustatalouden toimijoiden aseman parantamiseksi ja selkeyttämiseksi. Rajoja kannattaa Yrittäjien mielestä hakea oikeudessa.

Yrittäjien alustatalouden esityksessä otetaan kantaa niin työlainsäädäntöön, palkkoihin kuin perhevapaisiin. Yrittäjät myös esittää yleisiä linjauksia alustataloudesta.

Suomen Yrittäjät pitää alustataloutta lähtökohtaisesti hyvänä asiana, koska se tuo työtä, avaa liiketoimintamahdollisuuksia ja parantaa tuottavuutta.

– Alustataloudessa on kuitenkin paljon ihmisiä, joiden työmarkkina-asema on heikko. Siksi haluamme esittää laajan korjaussarjan, jolla vahvistetaan niin alustatalouden yrittäjien kuin työntekijöiden asemaa, sanoo Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Ansiosidonnainen kaikille

Mikael Pentikäinen sanoo, että on tärkeä miettiä huolella, tarvitaanko lakiin kirjattu minimipalkka työelämän perusturvaksi.

– Kannatamme vahvasti myös universaalia ansioturvaa, joka tuo ansiosidonnaisen työttömyysturvan kaikkien työttömyysvakuutusmaksuja maksavien käyttöön. On täysin kohtuutonta ja epäreilua, että usein haavoittuvimmassa työmarkkina-asemassa olevat ovat ansiosidonnaisen turvan ulkopuolella, Pentikäinen toteaa.

Hän painottaa, että tärkeä on myös yhdistää yrittäjän ja palkansaajan työssäoloehdot, jotta molemmista voi kerryttää yhdessä ansioturvaa.

– Tämä on erittäin tärkeää myös alustatalouden toimijoiden kannalta. Se on tärkeää myös siksi, että moni on yhtä aikaa sekä yrittäjän että työntekijän roolissa, Pentikäinen toteaa.

Työsopimuslakia ei tarvitse muuttaa

Julkisuudessa on esitetty, että alustatalouden vuoksi Suomen lainsäädäntöön pitäisi luoda uusi työntekemisen kategoria. Tämä on Yrittäjien mielestä täysin tarpeetonta.

Alustatalous ei edellytä Suomen lainsäädännössä uuden työntekemisen muodon luomista tai työsopimuslain muuttamista. Työsopimuslaissa on Yrittäjien mukaan toimiva ja ajan tasalla oleva sääntely, jonka avulla voidaan ratkaista, milloin kyse on työsuhteesta.

– Uusi työntekemisen kategoria tai sääntelyn muuttaminen vain lisäisi epävarmuutta eikä poistaisi tarvetta tapauskohtaiseen harkintaan, Pentikäinen toteaa. (HUOM! JUTTU JATKUU KUVAN ALAPUOLELLA)

Rajat kannattaa hakea oikeudesta

Yrittäjät kannustaa siihen, että epäselvissä alustatalouden tapauksissa työntekemisen luonne (työntekijä vs. yrittäjä) testattaisiin oikeudessa. Oikeustapauksia ei ole toistaiseksi Suomesta.

– On kaikkien etu, että alustatalouden toimijoiden oikeudellinen asema selvitetään. Siksi kannustamme, että rajat haetaan oikeudessa. Tällä hetkellä on liikaa epäselvyyttä ja spekulaatiota, sanoo Mikael Pentikäinen.

– Moni esittämämme uudistus koskee laajalti yksinyrittäjiä, joista monen taloudellinen asema on kovin heikko. Tuore selvityksemme osoittaa, että päätoimisista yksinyrittäjistä 40 prosenttia ansaitsee alle 2000 euroa kuukaudessa. Yksinyrittäjä pystyy myös pitämään erittäin huonosti perhevapaita. Heidän asemansa vahvistamiseksi on paljon tehtävää.

Tällainen on Yrittäjien kahdeksan kohdan korjaussarja

1. Selvitetään huolella, onko syytä ottaa käyttöön lakiin kirjattu minimipalkka. Se toisi minimipalkan kaikkien ulottuville eikä vain tes-järjestelmän toimijoille.

2. Otetaan käyttöön universaali ansioturva, joka toisi ansiosidonnaisen turvan kaikkien saataville eikä vain kassojen jäsenille.

3. Yhdistetään yrittäjän ja palkansaajan työssäoloehdot siten, että molemmista työnteon tavoista voi kerryttää yhdessä ansioturvaa.

4. Nostetaan YEL:n alarajaa työttömyysturvan alarajalle (12 816 e/2019), jotta pakollisen vakuutuksen piirissä olevalla yrittäjällä on oikeus ansioturvaetuuksiin, ja mahdollistetaan vapaaehtoinen YEL-vakuutus myös alarajan alapuolella (7 799,37 e/2019) tapahtuvalle yritystoiminnalle ilman työnteon kestolle asetettuja rajoituksia (nyt alle 4 kuukauden yrittäjätyötä ei voi YEL-vakuuttaa).

5. Nostetaan alv:n alarajaa 20 000 euroon liukuva alarajahuojennus säilyttäen.

6. Lisätään perhevapaajärjestelmän joustavuutta, jotta yrittäjä-äidit ja -isät voisivat pitää nykyistä laajemmin perhevapaita (nyt 38% yksinyrittäjistä ei ole pitänyt lainkaan perhevapaita).

7. Annetaan toiminimiyrittäjille mahdollisuus saada omaehtoista liikunta- ja kulttuurietua vastaava vähennys verotuksessa oman hyvinvointinsa edistämiseksi.

8. Annetaan yksityiselle elinkeinonharjoittajalle mahdollisuus vähentää yrityksen verotuksessa sairaan lapsen hoitajan palkkakustannukset.

Yrittäjät myös muistuttaa, että alustatalous sisältää hyvin erilaisia liiketoimintamalleja eikä sitä pidä nähdä eikä käsitellä yhtenä möhkäleenä.

Kansainvälisesti tunnettuja alustatalouden toimijoita ovat esimerkiksi Amazon, Airbnb ja Uber. Kotimaisia esimerkkejä ovat vaikkapa kauppapaikka tori.fi ja autokorjaamopalveluja tarjoava ja vertaileva autojerry.fi.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi