5.9.2019 klo 06:44
Uutinen

Ehdota Vuoden maahanmuuttajayrittäjää!

Suomen Yrittäjien ensimmäistä kertaa järjestettävässä kilpailussa haetaan rajoja rikkovia ja inspiroivia osaajia.

Suomen Yrittäjät etsii ensimmäistä kertaa Vuoden maahanmuuttajayrittäjää. Kilpailulla halutaan nostaa esiin menestyviä ja muille esimerkkinä toimivia yrittäjiä.

– Haemme osaajia, jotka kielimuurista ja erilaisesta liiketoimintaympäristöstä huolimatta ovat menestyneet ja luoneet uutta omalla toimialallaan sekä osoittaneet poikkeuksellisen yrittäjämäistä asennetta, verkostopäällikkö Aicha Manai Suomen Yrittäjistä kertoo.

Voittaja valitaan viidestä finalistista joulukuussa. Samalla Vuoden 2019 maahanmuuttayrittäjä palkitaan työeläkeyhtiö Elon lahjoittamalla kolmentuhannen euron palkinnolla.

– Yrittäjäksi ryhtyminen ja yrittäjänä toimiminen vaatii suurta rohkeutta. Myös arki on täynnä monenlaisia haasteita, Elon markkinointijohtaja Joni Tikkanen sanoo.

Aicha Manai kertoo, että voittajaksi valittavan yrittäjän liiketoiminnan on oltava kannattavaa ja kasvua jo näköpiirissä.

Toivomme, että yrittäjästä välittyy positiivinen suhtautuminen elämään ja yrittämiseen.

Ajatus kilpailun järjestämisestä lähti maahanmuuttajayrittäjiltä.

– Pitkään Suomessa toimineena tiesin, että yrittäminen on haastavaa varsinkin maahanmuuttajille. Katukuvassa on paljon matalan kynnyksen elinkeinon harjoittajia, mutta missään heitä ei nähdä tai huomata, Suomen Yrittäjien maahanmuuttajayrittäjäverkoston puheenjohtaja Ali Giray sanoo.

Kilpailuun voi ehdottaa osallistujia 20.11 saakka joko suomeksi tai englanniksi.

– Maahanmuuttajayrittäjillä haasteita nostavat kielivaikeudet ja oikean tiedon löytäminen, kuten Suomen Yrittäjien toteuttama kysely osoittaa. Toisaalta he ovat varsin kasvuhakuisia ja toimivat usein kansainvälisillä markkinoilla, Aicha Manai kehuu.

toimitus (at) yrittajat.fi

OSALLISTUMISKRITEERIT

• Yrittäjä ei ole syntynyt Suomessa.

• Äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame.

• Yrittäjä ei voi olla Suomen Yrittäjien maahanmuuttajayrittäjien verkoston johtoryhmän jäsen.

• Voittajan on innostava esimerkki muille maahan muuttaneille ja yrittäjille ylipäätään.

• Yrittäjä on perustanut yrityksen Suomeen, ja yritys on toiminut tähän vuoteen mennessä vähintään kolme vuotta.

• Yrittäjän ja yrityksen tulee olla maineeltaan moitteeton.

• Yrityksellä on jatkuvan menestymisen edellytykset ja talous kunnossa. Yritys ja yrittäjä on huolehtinut vero- ja muista lakisääteisistä velvoitteista sekä työnantajana että yrittäjänä.

• Kilpailuun voi osallistua yrittäjäkaksikko tai tiimi, ehdokas voi olla myös yksinyrittäjä.

Voittajaa voi ehdottaa tällä lomakkeella.