12.9.2019 klo 10:54
Uutinen

”Yrityksen nopea kasvu sumensi näkyvyyttä toimintaan” – Freska ja Nordkapp selvisivät kasvukivuista

Kun yritys kasvaa, organisaation ja kulttuurin pitäisi kehittyä mukana. Käytännössä moni yritys kompastelee kasvukivuissa prosessien, tiedonkulun ja rakenteiden kanssa. Nordkapp ja Freska kertovat, miten ovat ratkoneet tilanteitaan.

Digipalveluiden suunnittelua ja konsultointia tarjoavan Nordkappin tarina on klassinen: Kuusi alansa huippuosaajaa perustaa oman alansa palveluita tarjoavan yrityksen.

Yritys on kasvanut 12 vuodessa kuuden perustajan toimistosta yli 30 henkeä työllistäväksi yritykseksi.

– Enää tämä ei ole kavereiden duunipaikka, vaan ympärillä on 30 muuta ihmistä, joista täytyy huolehtia ja joiden kanssa täytyy sopia tekemisen tavoista, toimitusjohtajana kaksi vuotta toiminut Vesa Härkönen sanoo.

Nordkapp on alallaan menestynyt, mutta yrityksen henkilöstömäärän lisääntyessä kasvukivuilta ei olla vältytty. Monet kasvavat yritykset kamppailevat samojen ongelmien kanssa: Ei haluta hierarkiaa tai raskasta byrokratiaa, mutta toiminnan ja jatkuvuuden tueksi on kehitettävä prosesseja ja yhteisiä pelisääntöjä. Samalla halutaan pitää kiinni asiantuntijan vapaudesta tehdä työtään niin hyvin kuin mahdollista.

– Me olemme olleet hyvin senioriorganisaatio. Tekijöillä on usein uraa takanaan 15 vuotta. Mukana on paljon individualisteja, jotka pystyvät ottamaan paljon vastuuta ja viemään asioita eteenpäin. Samalla täytyy kuitenkin luoda organisaatio, joka tekee hyvin töitä yhdessä. Totta kai siinä on haasteita, Härkönen toteaa.

Pienillä muutoksilla suuri vaikutus

Luovassa työssä suunnittelija rakentaa parempaa maailmaa asiakkaalle. Omien työtapojen muokkaaminen on kivuliaampaa.

– Meillä ei sanota, että näin on ennenkin tehty, mutta jos joku muuttuu arjessa hankalammaksi itselle, tulee haasteita saada muutos aidosti tapahtumaan, Härkönen kertoo.

– Se, että hoidetaan luottokorttien kuitit ajallaan ja oma-aloitteisesti, on vaatinut aika paljon työtä.

Muutoksia vaativat myös muun muassa sisäinen viestintä ja HR-käytännöt. Tieto käytännön asioista oli sovelluksissa hautautuneena tai Dropbox-pilvipalvelussa.

– Meillä meni puoli päivää rakentaa nettisivu, mistä löytyi HR, työterveyshuolto, luottokorttikäytännöt. Helpotti paljon, kun tieto löytyi yhdestä paikasta! Ne ovat pieniä tekoja, joilla on suuri vaikutus, Härkönen sanoo.

Kehitys on jatkuvaa

Usein uudistukset ja prosessit koetaan byrokraattisina ja kangistavina. Prosessit tuovat kuitenkin selkeyttä ja mahdollistavat keskittymisen itse työn tekemineen.

Nordkappissa kaikki ei ole valmista, mutta suurimmat kehityshankkeet ovat maalissa, joten Härkönen jatkaa uusiin tehtäviin Saimaan ammattikorkeakouluun vahvistamaan suunnittelun talousnäkökulmaa ja innovaatioiden kaupallistamista syyskuun alusta.

– Jos kuvittelee, että joku asia on valmis, ei näe enää kokonaiskuvaa. Kehitys on jatkuvaa. Katsoin ennen joulua koosteen edellisestä vuodesta ja huomasin itsekin, kuinka paljon olimme saaneet aikaan, Härkönen sanoo.

Freska aloitti hyvällä tiimillä

Freskan kasvutarina on huima. Siivouspalveluyritys perustettiin vuonna 2015, ja nyt sillä on Suomen, Norjan ja Ruotsin toimistossa 75 työntekijää ja siivoojia noin 700 laskutavasta riippuen. Norjan toimisto perustettiin vain kahdeksan kuukautta perustamisen jälkeen. Rahoituskierroksia on ollut yhteensä kolme ja niillä kasvava yritys on kerännyt yli 10 miljoonaa euroa.

Freska on myös kertonut suunnittelevansa listautumista pörssiin.

Perustajajäsen ja toimitusjohtaja Sebastian Heinrich oli 29-vuotias, kun hän perusti Freskan. Siivousala ei ollut intohimo, mutta hän näki, näki, että siivouspalveluiden ostamisessa trendi oli muuttumassa ja markkina kasvussa.

– Kaikki asuvat jossain, eikä kukaan tykkää siivoamisesta. Googlesta löytämieni siivousyritysten nettisivut näyttivät siltä, että ne on tehty 10 vuotta sitten, eikä nettivarausmahdollisuutta ollut.

Kiinnostus heräsi ja Heinrichs alkoi jalostaa ideaa. Mukaan lähtivät Petteri Marviala ja Esa Vuolas.

– Nykyään olisin kriittisempi sen suhteen, millä jengillä aloitetaan. Tein tuurilla hyviä valintoja. Petteri on minua luovempi ja hyvä yleissäheltäjä, mutta eri tavalla kuin minä. Esa oli täydellinen teknologia- ja finanssiasioiden osaaja. Kaikki ovat tarpeeksi kriittisiä kaikkea kohtaan ja luonnollinen sparraaminen toimii, Heinrichs kertoo.

Työtekijän näkökulmasta

Perustajat palkkasivat aluksi 10 siivoojaa ja siivosivat välillä itsekin. He juttelivat siivoojiensa kanssa paljon ja saivat palautetta.

– Siivoojat sanoivat, että me olemme kivoja ja meidän kanssa on kiva tehdä töitä. Olimme ihmeissämme, koska kohtelimme heitä ihan normaalisti, perusjanttereina. Selvisi, että Suomessa on tosi hyviä, mutta myös aivan kelvottomia siivousalan yrityksiä sen suhteen, miten ne operoivat yritystä työntekijöitään kohtaan, Heinrichs sanoo.

Siitä tulikin Freskan markkinarako: Yritystä kehitettäisiin siivoojien näkökulmasta. Onnellinen siivooja tarkoittaa onnellista asiakasta.

Kriitinen piste

Freskan toimisto toimi hienosti 15–20 työntekijään saakka. Kaikki tiesivät, mitä oli meneillään. Henkilöstömäärän kasvaessa siitä esimerkiksi tiedonkulussa alkoi olla ongelmia.

– Meidän täytyi alkaa muodostaa prosesseja ja käytäntöjä, kuten viikko- ja osastojen välisiä palavereja. Rekrytoinnissa ei voinut enää palkata hyvää tyyppiä, vaan piti muodostaa organisaatio, jossa on funktioita ja tehtäviä, joihin haettiin sopivaa tyyppiä. Minun täytyi alkaa keskittyä kulttuurin ylläpitämiseen struktuurien ja prosessien kautta. Aloin esimerkiksi käydä Norjassa joka toinen viikko selkeällä agendalla. Ennen tulin ja menin, miten huvitti, Heinrichs kertoo.

Yrittäjätaustainen toimitusjohtaja Heindrichs ei ollut perillä kaikista HR-asioista, kuten loma-ajoista ja työaikasäädöksistä. Yrityksen sisältä löytyi kuitenkin ihminen, jota kiinnosti kehittää prosesseja siihenkin.

– Joku kysyi, milloin lomarahat maksetaan. En ollut kuullutkaan sellaisista!

Nopea kasvu johti myös siihen, että näkyvyys yrityksen toimintaan sumentui. Mittareita tehdyn työn tehokkuudesta ei ollut.

– Datan seuraaminen on uskomattoman tärkeää. Jos nyt perustaisin yrityksen, siihen satsaisin enemmän, Heinrichs sanoo.

Tarkat ohjeistukset auttavat

Sittemmin Freskassa on tehty sääntökirjoja, playbookeja, eri toimintoihin. Niissä on yksityiskohtaisia ohjeistuksia siihen, miten asioissa yrityksessä edetään. Rekrytointi on yrityksen kriittisimpiä toimintoja, joten ensimmäinen playbook syntyi siihen.

–Siinä oli seitsemän kohtaa, ja kirjaan listattiin askelmerkkejä, kysymyksiä ja fraaseja, joita rekrytoinnissa täytyy käyttää. En ole mikään mikromanageeraaja, mutta tuo oli tärkeä ohjeistus. Näitä ohjeistuksia ei voi olla liikaa. Ne ovat tehokkuuden ja kehityksen fundamentit, Heinrichs kertoo.

Sittemmin ohjeistusta on kirjoitettu uusiksi ja niitä on tullut muihinkin toimintoihin, kuten uuden kaupungin tai maan toimintojen avaamiseen tai miten toimitaan, kun siivooja ilmoittaa olevansa kipeänä.


Freska Finland Oy liikevaihto 2018: 5,3 Meur (+109,4 %)

Nordkapp Creative Oy liikevaihto 2018: 3,7 Meur (+16,6 %)

Lue pidempi versio jutusta Yrittäjä-lehden numerosta 04/2019

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi