13.9.2019 klo 12:32
Uutinen

Habitaren vinkit yrityksille: värejä, kestäviä materiaaleja, kodinomaisuutta

Yritysten kannattaa tuoda sisustuksessa esiin brändiään. Tänä syksynä trendikkäissä tiloissa näkyvät myös niin värit, kierrätys, luonnonmateriaalit kuin viherkasvitkin.

Tällä viikolla jälleen kymmeniätuhansia kävijöitä keräävä Habitare viitoittaa tietä sen suhteen, mikä on kuuminta hottia sisustuksessa.

Päällimmäisenä huonekalu-, sisustus- ja design-messuilla leiskuvat värit aina roosasta ja tummanvihreään. Materiaaleista puu on korostetusti esillä.

Espoolainen Brändäämö hyödyntää yritysilmeessään jopa mandariineja, joihin on teipattu yrityksen tiedot.

– Me uskomme, että pienikin yritys saa isot hartijat, jos yrityksellä on hyvin suunnitellut toimitilat ja yritysilme, Tiina Saarinen sanoo.

Saarinen muistuttaa, että sisustus on osa yrityksen uskottavuutta. Omassa mainonnassaan Brändäämö toteaa, että ”brändille ei riitä, että se on olemassa – sen pitää hehkua”.

– Toimitilojen lisäksi esimerkiksi autoteippaukset ovat kanava kasvattaa näkyvyyttä, Saarinen vinkkaa.

Brändäämön toimitilat yllättävät: asiakas luulee tulevansa espoolaiseen teollisuushalliin, mutta yrityksen sisällä tunnelma onkin toinen.

– Kyllä monet sanovat, että wau, sillä ensimmäisenä meille tullessa asiakasta tervehtii kierrätyskalusteista tehty mummola, Saarinen kertoo.

Kodinomaisuutta toimistoihin

Tänä vuonna Habitaressa puhutaan paljon julkisiinkin tiloihin luotavasta kodinomaisuudesta. Vuoden 2019 Nuoreksi Muotoilijaksi valittu Laura Väre sanoo, että kodinomaisuus tuo toimistoihin hyvän mielen.

– Uskon, että tulevaisuuden toimistoissa pyritään muutenkin tiloihin, jotka rauhoittavat eivätkä lisää stressiä.

Keväällä sisustusarkkitehdiksi valmistunut Väre esittelee Habitaressa muun muassa jo tuotantoon päässeitä, puista W-tuoliaan ja puisia Donitsi-kynttilänjalkojaan.

Tulevaisuuden klassikkohuonekalut saattavat olla jo syntyneet – tai syntymässä- Elisa Luodon ja Heidi Huovisen perustamassa Young Finnish Design -yrityksessä. Äskettäin Aalto-yliopistosta valmistuneet naiset raivaavat tietä myös muille nuorille huonekalusuunnittelijoille.

– Suomessa on maailman paras designkoulutus, mutta nuorten suunnittelijoiden on todella vaikea saada prototyyppejä myyntiin ja valmistukseen. Me arvostamme suomalaisen muotoilun hienoa historiaa, mutta totta tai toivomme, että kuluttajat eivät vain pitäytyisi Aallossa, Luoto ja Huovinen sanovat.

Yrittäjän persoona saa näkyä

Tänä syksynä trenditietoinen sisustaja ei missään nimessä peitä puupintoja. Puu näkyy Habitaressa niin huonekaluissa kuin valaisimissakin.

Uutena yrityksenä messuilla esittäytyvä ÄmmiUkki valmistaa uniikkeja puukalusteita.

– Yhdistämme uutta ja vanhaa, sillä uskomme, että yhdessä ne ovat enemmän kuin erikseen, Kuusamon karusta luonnosta inspiroituva suunnittelija Esa Puustjärvi sanoo.

ÄmmiUkin markkinoinnista vastaava Pia Puustjärvi kertoo, että ilman ÄmmiUkkia osa vanhoista puumateriaaleista ei taatusti olisi saanut uutta elämää. Kierrätyskeskuksen tiloissa taas nähdään, kuinka pelkästään kierrätyskalusteista pystyy luomaan viihtyisät – ja trendikkäät – tilat.

Sisustussuunnittelija Anna Pentti kertoo, että jos sisustukseen pyytää apua ammattilaiselta, konsultaatio maksaa noin 70–sata euroa per tunti tai sopimuksen voi tehdä urakkapohjalta.

Pentti on sitä mieltä, että tällä hetkellä yritystenkin sisustus saa olla henkilökohtaista ja kuvastaa yrittäjän persoonaa. Myös hän kehuu kotoisalta tuntuvia tiloja.

– Jos haluaa olla niin sanotusti ajassa, yrityksen sisustuksen ei pidä olla liian steriili tai näyttää siltä, että kaikki on yhdestä paikasta kerralla hankittua.

Viherkasveilla ilmanlaatua ja työtehoa

Tunnelmaa Anna Pentti lähtisi hakemaan myös luonnonmukaisilla materiaaleilla, valaistuksella ja viherkasveilla.

Viherkasveja Habitaressa näkyy kaikkialla näyttelytiloihin rakennettuja kylpyhuoneita myöden.

Pääkaupunkiseudulla toimiva Viherviisikko esittelee tuotteitaan Habitaren ammattilaisille tarkoitetulla puolella. Viherkasveilla sisustava firma myös vuokraa viherkasveja.

– Tunnelman lisäksi kasvit myös parantavat sisäilman laatua ja sitä kautta parantavat työtehoa, Viherviisikon Tapio Posti muistuttaa.

Teksti ja kuvat:

Leila Itkonen

leila.itkonen (at) yrittäjät.fi