20.9.2019 klo 09:44
Uutinen

Lapsen sairaus muutti Pia Lemmetyn työuran suunnan – Yrittäjä pääsi kiinni elämään vapaaehtoistyön kautta

Tyttären vakava sairaus oli shokki, jonka seurauksena elämä meni uusiksi. Muutoksesta on seurannut paljon hyvää.

Pia Lemmetty on yrittäjä sekä aktiivinen vapaaehtoistyön tekijä. Hän päätyi tekemään vapaaehtoistyötä perhettä koetelleen shokin seurauksena. Esikoisella, jonka piti olla terve tyttö, todettiin vaikea lihassairaus SMA.

Lemmetty työskenteli tuolloin toimitusjohtajana IT-taitojen sertifioinnin parissa. Työssä yhdistyi moni kiinnostuksen kohde, kuten koulutus, markkinointi ja kansainvälisyys. Lemmetty ajatteli tekevänsä elämänuransa niissä tehtävissä.

Tyttären diagnoosi muutti kaiken.

– En nähnyt mitään huomista pidemmälle. Minulla ei ollut näköalaa työelämään. Irtisanouduin työstäni pian enempiä miettimättä, Lemmetty kertoo.

Vertaistukea löytyi Leijonaemot -yhdistyksestä, jossa oli paljon ihmisiä samassa tilanteessa. Sitten Lemmetystä tuli valtakunnallisen yhdistyksen puheenjohtaja.

–Tekeminen oli väylä takaisin elämään kiinni.

Esikoinen on nyt 11-vuotias. Perhe on sittemmin kasvanut kahdella terveellä lapsella.

Työuralle Lemmetty palasi yrittäjyyden kautta. Hänellä on ollut lastentarvikkeita myyvä verkkokauppa, Leijonaemot ja päiväkotiyhdistyksen puheenjohtajuus. Lemmetty on edelleen Leijonaemojen jäsen, mutta on luovuttanut puheenjohtajan tehtävät eteenpäin.

Vuonna 2013 Lemmetty osti Mamwork-yrityksen, joka välittää hoitovapaalla ja muuten osa-aikaista asiantuntijatyötä tekeviä yritysten projekteihin. Vapaaehtoistyö kuitenkin jatkuu.

Pari vuotta sitten hän oli mukana perustamassa SMA Finland -yhdistystä, joka perustettiin vaikuttamistyöhön ja SMA:ta sairastavien edunvalvontaan. Julkisuudessa käytiin keskustelua siitä, jätetäänkö SMA:ta sairastavat ilman lääkehoitoa kalliin hinnan takia.

– Lääke ei paranna sairautta, mutta hidastaa etenemistä. Kaikkien SMA-potilaiden olisi tärkeä saada lääkehoitoa, Lemmetty sanoo.

Vapaaehtoistyö vie aikaa, mutta antaa paljon.

– Kun kokee asiat tärkeäksi, aikaa riittää. Olen oppinut delegoimaan ja osaan erottaa olennaiset asiat lillukanvarsista. Katsoisin, että vapaaehtoistyö on velvollisuus itseään kohtaan. Suosittelen lämpimästi, sillä siitä saa paljon, Lemmetty sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola(at) yrittajat.fi

Juttu on ilmestynyt Yrittäjä-lehdessä 04/2019 Innolla-palstalla.