20.9.2019 klo 15:00
Uutinen

Useat yhdistävät palkkatyön ja yrittäjyyden – Suomessa on yli 100 000 kevytyrittäjää

Yhä useampi yhdistää palkkatyön ja yrittäjyyden muodossa tai toisessa. Yksi syy useamman työn tekemiseen on pyrkimys hakeutua uudelle alalle.

Monet suomalaiset tekevät useampaa työtä yhtä aikaa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 alle 35-vuotiaista yrittäjistä peräti 22 prosenttia kertoi tehneensä myös palkkatyötä edellisen 12 kuukauden aikana. Jopa 30 000 suomalaista tekee yrittäjä- ja palkkatyötä täysin tasavertaisesti. Tällaiset niin sanotun kombityön tekijät eivät pysty nimeämään kumpaakaan päätyöksi, kertoo kevytyrittäjyyspalvleu UKKO.fi.

Yksi syy useamman työn tekemiseen on pyrkimys hakeutua uudelle alalle.

– Työmarkkinoiden ja toimialojen murroksessa suomalaisilta vaaditaan kykyä oppia uutta. Samalla kevytyrittäjyys on tuonut mahdollisuuden kokeilla siipiä ja katsoa, voisiko rakkaasta harrastuksesta tulla uusi työ, UKKO-konsernin toimitusjohtaja Aleksi Rautavuori toteaa.

Suomalaiset eivät pelkää siirtyä uusille aloille. Viimeisimmän työolotutkimuksen mukaan 45 prosenttia suomalaisista työskentelee uransa aikana parissa kolmessa erilaisessa ammatissa, ja 13 prosentilla ammatteja on tätäkin enemmän.

– Tämän päivän työelämässä yhä tärkeämmäksi taidoksi on noussut kyky tunnistaa omat vahvuudet. Esimerkiksi vapaaehtoistyössä tai harrastuksen parissa hankittu osaaminen voi avata polun aivan uudelle alalle. Kevytyrittäjyys on mainio tapa hioa ja jalostaa näitä kompetensseja työmarkkinoita varten, Rautavuori jatkaa.

UKKO.fi:n käyttäjistä 73 prosenttia toimii kevytyrittäjänä sivutoimisesti. Palvelulla on yli 80 000 käyttäjää ympäri Suomen. Yhteensä Suomessa on yli 100 000 kevytyrittäjää.

Kevytyrittäjä myy ja markkinoi itse oman työnsä, mutta käyttää laskuttamiseen laskutuspalvelua. Laskutuspalvelu huolehtii kaikista hallinnollisista tarpeista, kuten veroista ja vakuutuksista, eikä kevytyrittäjä tarvitse omaa Y-tunnusta.

Toimitus

toimitus (at) yrittajat.fi