23.9.2019 klo 13:45
Uutinen

Yrittäjät äänestivät parhaan vakuutusyhtiön – Selvä ero kilpailijoihin

Fennia saa Yrittäjien FB-ryhmässä eniten ääniä kysyttäessä parasta vakuutusyhtiötä.

Facebookin Yrittäjät-ryhmässä on äänestetty yrittäjän kannalta parasta vakuutusyhtiötä. Sunnuntaina julkaistu kysely oli saanut maanantai-iltapäivään mennessä hieman vajaa 200 ääntä. Ykkönen oli Fennia 84 äänellä, seuraavina tulivat LähiTapiola, Pohjola ja IF. Vähiten ääniä oli annettu Turvalle. Vain osa Suomessa toimivista vakuutusyhtiöistä oli saanut ääniä. Fennia johti äänestystä selvästi verrattuna toisena tulevaan kilpailijaan.

Yrittäjät perustelevat valintaansa muun muassa korvausten saannin nopeudella ja korvausmenettelyn helppoudella.

”Todella suuri merkitys on kyllä henkilökohtaisella palvelulla eli vakuutusedustajalla, joka hoitaa kaiken aina todella nopeasti eteenpäin ja selvittää asiat jos on jotain epäselvyyksiä. Ei jonotusta yleiseen puhelinpalveluun eikä päivien odottelua viesteihin vastaamisissa vaan kaikki selviää nopeasti.”

Osa yrittäjistä kertoo kilpailuttavansa säännöllisesti useamman vakuutusyhtiön ja tekevänsä päätöksen valinnasta sen perusteella.

”Teen vuosittain sen, että annan listan vakuutusvaatimuksistani. Selkeästi mitä kuuluu korvata, mitä ei tarvitse. Niillä spekseillä pyydän tarjouksia: Pohjola 2400 euroa / vuosi, Lähitapiola 2200 euroa / vuosi, Fennia 1700 euroa / vuosi.”

Tärkeäksi valintaperusteeksi nostetaan myös vakuutusyhtiön yhteyshenkilö.

”Montaa yhtiötä on tullut käytettyä ja yksi iso asia on myös yhteyshenkilö. Hyväkin vakuutusyhtiö voi mennä vaihtoon, jos yhteyshenkilö ei osaa hommaansa.”

Yrityksen ainoa lakisääteinen (eli pakollinen) vakuutus on YEL-vakuutus. Suurin osa yritysten ottamista vakuutuksista ovat vapaaehtoisia. Niiden hankkimista on hyvä pohtia muun muassa yrityksen toimialan ja yleisen tarpeen mukaan. Vapaehtoisia vakuutuksia ovat muun muassa yrittäjän tapaturmavakuutus, yrityksen vastuuvakuutus, yrityksen oikeusturvavakuutus ja yrityksen omaisuusvakuutus.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi