7.10.2019 klo 15:52
Uutinen

Hallitus julkisti budjettinsa – Yrittäjät: ”Hiekalle perustettu”

Suomen Yrittäjät antaa tunnustusta investointipaketista ja henkilöstöantimallista, mutta muuten budjettiesitys on SY:n mukaan hiekalle perustettu.

Hallitus haluaa lisätä investointeja, niinpä Business Finland saa budjetissa 33 miljoonaa euroa lisää avustusvaltuuksiin. Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) kuvasi, että hallituksen on nyt painettava turbonappia investoinneissa.

– Näitä hyviä kirjauksia on syytä toteuttaa pikaisesti, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen evästää.

Antti Rinteen hallitus julkisti budjettiesityksensä maanantaina. Budjettiesitys pitää sisällään muun muassa polttoaineiden veronkorotukset. Niiden vaikutus bensiinin litrahintaan on 6,3 senttiä ja dieseliin 6,9 senttiä.

Kuljetusalan ja muidenkin yrittäjien tunteita on kuohuttanut hallituksen aikeet leikata parafiinisen dieselin veronalennusta 120 miljoonalla eurolla.

”Elämme velaksi”

– Elämme velaksi tulevien sukupolvien piikkiin. Meno jatkuu näillä näkymin läpi vaalikauden. Tässä mielessä budjetti on hiekalle perustettu, Mikael Pentikäinen kommentoi hallituksen budjettiesitystä.

– Budjettiesityksen näkymä on kovasti erilainen kuin hallituksen ohjelmaansa kirjaama tavoite: julkisen talouden tasapaino vuonna 2023, Mikael Pentikäinen sanoo.

Valtion ja kuntien yhteenlaskettu velka on nyt noin 125 miljardia.

– Kun seuraava talouskriisi joskus koittaa, raskas velkalasti rajoittaa mahdollisuuksiamme toimia.

Työmarkkinauudistuksia on tehtävä, muuten työllisyysaste ei nouse tarpeeksi

Suomen työllisyysaste on viime vuosina parantunut, mutta hyvä kehitys on viime kuukausina pysähtynyt. Osaavan työvoiman puute estää monen yrityksen kasvua.

– Tämä kertoo työmarkkina- ja osaamisuudistusten tarpeesta. Ensi vuoden budjetissa välttämätön jää tekemättä. Välttämätön on väistämättä tehtävä, jos haluamme taloutemme hiekalta kalliolle, Pentikäinen sanoo.

toimitus(at)yrittajat.fi