10.10.2019 klo 12:39
Uutinen

Euroopan pk-yritysten odotukset laskeneet viime vuodesta

Euroopan pk-yritysten odotukset talouskehityksestä ovat hieman positiivisempia kuin keväällä. Viime vuoteen verrattuna odotukset ovat kuitenkin selvästi laskeneet.

Pk-yritysten eurooppalainen kattojärjestö SMEunited julkisti Euroopan laajuisen pk-yritysbarometrin torstaina. Syksyn yleinen indeksiluku on 77,1. Viime keväänä se oli 76,6 ja vuosi sitten 81,7.

Indeksiluku 100 tarkoittaisi sitä, että kaikilla yrityksillä on positiiviset odotukset. Luku 0 taas tarkoittaisi, että kaikilla yrityksillä on negatiiviset odotukset lähiajan talouskehityksestä.

– Suomessa, kuten myös koko Euroopassa pk-yritysten odotukset lähiajan talouskehityksestä ovat hieman kohentuneet keväästä, toteaa Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen.

– Kasvanut epävarmuus maailmantalouden kehityksestä näkyy tuloksissa kuitenkin siten, että niin Suomessa kuin Euroopassa yleiset suhdanneodotukset laskivat edelleen, mutta aiempaa lievemmin, analysoi Malinen SMEunitedin barometria.

SMEunited ajaa pk-yritysten asiaa EU:ssa. Kattojärjestöön kuuluu Suomen Yrittäjien lisäksi noin 70 muuta yrittäjäjärjestöä yli 30 Euroopan maasta. Se edustaa yhteensä yli 12 miljoonaa yritystä.

Brexit ja kauppasota

Epävarmuutta yritysten odotuksiin on aiheuttanut muun muassa Brexit sekä USA:n ja Kiinan välinen kauppasota.

– Vaikka yleiset odotukset ovatkin edelleen hieman laskussa, liikevaihdon ja työllisyyden odotukset osoittavat, että yritykset eivät usko tämän epävarmuuden voimakkaaseen vaikutukseen liiketoimintaansa lähitulevaisuudessa, sanoo ekonomisti Malinen.

Ekonomisti Petri Malinen on vuosien ajan koonnut ja analysoinut Suomen Yrittäjien Pk-yritysbarometria. Yrittäjät julkaisee barometrin kaksi kertaa vuodessa, yhdessä Finnveran sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Syyskuussa julkaistun kotimaisen Pk-yritysbarometrin mukaan pienistä ja keskisuurista yrityksistä 27 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 17 prosenttia pelkää niiden heikkenevän. Odotukset ovat positiiviset, mutta vaimentuneet viime keväästä. Myös liikevaihdon odotetaan edelleen kasvavan, vaikka kasvuodotukset ovat laskeneet.

Suurimpina haasteina kotimaiset pk-yritykset näkevät investointien lähiajan kehityksen. Odotukset ovat selvästi negatiiviset ja jatkoivat laskuaan. Kaikkien muiden toimialojen paitsi teollisuuden investointien saldoluku painui negatiiviseksi.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi

Katso koko SMEunitedin barometri täältä

Katso Suomen Yrittäjien Pk-yritysbarometri täältä