11.10.2019 klo 16:04
Uutinen

37 yritystä nousi parhaaseen AAA-luokkaan – Suosikkiyhtyeen yritys palasi listalle

Yrittajat.fi julkaisee viikoittain AAA-luokkaan nousseiden yritysten tiedot.

Listauksessa ovat mukana viikon aikana AAA-luokkaan nousseet yritykset. Listalla on yhteensä 37 yritystä.

Listalle nousi nyt toistamiseen suosikkiyhtye Haloo Helsingin taustalla oleva Haloo Music Group, jonka liikevaihdoksi on ilmoitettu 1,5 miljoonaa euroa. Liikevaihto on ollut laskussa, sillä toissa vuonna sitä kertyi 3,2 miljoonaa. Edellisen kerran uutisoimme kyseisen yhtiön AAA-luokituksesta viime vuonna.

AAA-luokitus on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy ja se perustuu reaaliaikaiseen, 7-portaiseen (AAA-C) Rating Alfa -luokitusjärjestelmään. AAA-luokituksen saa vain kaksi prosenttia kaikista Asiakastiedon luokittelemista yrityksistä.

Rating Alfa -luokitus ennakoi yrityksen riskiä saada maksuhäiriömerkintä tai joutua konkurssiin. Parhaaseen AAA-luokkaan kuuluvilla yrityksillä maksuhäiriön todennäköisyys vuoden kuluessa on vain 0,2 prosenttia, kun se heikoimmassa C-luokassa on 54,9 prosenttia. Asiakastieto tutkii ja seuraa luokitusten sekä yksittäisten muuttujien ennustekykyä, jotta tuloksiin voi luottaa. Malleja päivitetään jatkuvasti parhaan ennustekyvyn takaamiseksi.

Luokitus erottelee hyvät asiakkaat ja kumppanit huonoista vertailukelpoisin perustein. Sen avulla yritys pystyy myös itse osoittamaan vahvan taloudellisen asemansa esimerkiksi tarjouskilpailuissa.

Yrittajat.fi julkaisee tietoja myös perustetuista yrityksistä. Tämä lista julkaistaan tiistaisin.

Kotipaikka Yritys Liikevaihto Liiketulos
Akaa E & A Invest Oy 111000 44000
Askola Askolan Kiinteistöhallinta Oy 80000 12000
Espoo Tuloskunto Oy 663000 143000
Espoo Clausal Computing Oy 384000 4995000
Helsinki Arkkitehtitoimisto Harris ja Kjisik Oy 2127000 410000
Helsinki Avoine Oy 2783000 598000
Helsinki St1 Nordic Oy 50457276 47694460
Helsinki Finkova Oy 8697000 1579000
Helsinki HALOO MUSIC GROUP OY 1528000 465000
Iisalmi Ahmotuote Oy 4023000 183000
Ilmajoki Sarasijoitus Oy 788000 385000
Jomala Trivsel Ab 1561000 11000
Jyväskylä Sleipner Finland Oy 7630000 1576000
Jyväskylä Sleipner Group Oy 259000 212000
Kaarina Rakennus Antti Juhani Oy 120000 37000
Kemijärvi Elwira Oy 867000 163000
Kotka Kymenlaakson Taksi Oy 2612000 111000
Kuopio SUM Kiinteistö Oy 456000 193000
Lahti Avedon Oy 3625000 458000
Lohja Nummentien Autopiste Arvola Oy 3110000 200000
Mariehamn Fastighetsbyrå Karlsson Ab 725000 176000
Mariehamn Lead Invest Ab 200000 143000
Mariehamn Östersjöfisk JAS Ab 1831000 206000
Nivala Pro Estore Oy 8322000 2462000
Nurmijärvi Stén & Co Oy Ab 15626000 1828000
Oulu F. Ala-Aho Oy 216000
Pello Tauno Pihkakoski Oy 1858000 100000
Raisio Trafomic Oy 6070000 108000
Salo Design Hill Oy 1250000 142000
Sastamala Taksi Katajamäki Oy 603000 123000
Savonlinna Kuljetusliike Pulkkinen Oy 1293000 208000
Seinäjoki Niemistön Broiler Oy 643000 105000
Tampere Jackpot Films Oy 72000 33000
Tampere Advant Games Oy Ltd 86000 48000
Turku Chorda Oy 265000 104000
Ulvila Satmatic Oy 45591000 3007000
Ylivieska ProPellet Oy 5909000 989000

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi