19.10.2019 klo 16:15
Uutinen

Jari Litmanen palasi Lahteen – Terveiset yrittäjille: ”Kukaan ei pärjää yksin”

Jari Litmasen terveiset yrittäjille tulivat tietenkin jalkapallovertauksen kautta.

Suomen kansainvälisesti menestynein jalkapalloilija Jari Litmanen päätti lauantaina Arto Nybergin haastattelussa valtakunnallisten yrittäjäpäivien seminaarin ohjelman.

Lahden Reipas -seurasta lähteneen Litmasen terveiset yrittäjäyleisölle tulivat tietysti jalkapallovertauksen kautta.

– Jalkapallo on joukkuepeli. Jokainen yksilö haluaa pelata, mutta oma hyvä tekeminen pitää saada tuotua joukkueeseen. Pitää miettiä itseään, mutta tekeminen täytyy liittyä yhteen muiden kanssa. Erilaisista näkemyksistä syntyy uusia ajatuksia. Kukaan ei selviä yksin. Tarvitaan ihmisiä ympärille, joiden kanssa pettymyksiä ja umpisolmuja pystyy avaamaan, Litmanen sanoo.

Litmanen viittasi terveisissään omaan uraansa. Huippujalkapallojoukkueessa pelaajia on ympäri maailmaa. Kaikki ovat huippuja, panokset ovat kovia ja kisa pelipaikoista raakaa. Vain 11 pelaajaa voi olla kerrallaan kentällä.

Pelaajat joutuvat antamaan joka päivä parhaansa, mutta kun pelien päälle tulee vielä julkisuus ja muiden näkemykset, työstä tulee myös henkisesti raskasta.

Kysymykseen alkoiko vanne puristaa päätä, Litmanen vastaa kieltävästi.

– Ensin ura oli haave, sitten tavoite, jota alettiin tekemään. Onneksi onnistumisia alkoi tulla. Katsoin peiliin, ja mietin, että tätähän olet halunnut.

Yksin urahaaveen kanssa

Ponnistaminen ammattijalkapalloilijaksi Lahdesta ei ollut mitenkään suoraviivainen urahaave. Litmanenkin on saanut perustella suunnitelmiaan opettajille ja sukulaisille useaan otteeseen – usein tuloksetta.

– Kun lopetin jalkapallon 14-vuotiaana, sain kuulla, että jääkiekosta pääsisi helpommin huipulle, eli jalkapallo olisi ollut järkevämpi lopettaa. Ala-asteella kirjoitin aineen, jossa kerroin, että minusta tulee ammattilainen ulkomaille. Opettaja veti sivuun ja kertoi, että ei täältä noin vain lähdetä, koulut pitää käydä loppuun. Kirjoitin ylioppilaaksi, kävin armeijan, mutta itselleni oli selvää, että panostan jalkapalloon.

Menestymisensä salaisuudeksi Litmanen kertoo intohimon ja itsensä likoon laittamisen. Jalkapalloammattilaisuus ei ollut mediaseksikästä 1980-luvun Lahdessa.

– Täytyy olla itselle rehellinen siitä, mitä haluaa ja paljonko on valmis tekemään töitä, Litmanen sanoo.

Jalkapallo vie edelleen ympäri maailmaa

Jalkapallo vie Litmasta edelleen ympäri maailmaa. Vanhat pelikaverit kutsuvat häntä hyväntekeväisyysotteluihin ja muihin tapahtumiin. Valmentajan pätevyyskin on loppukursseja vaille valmis.

– Seuraava taso vaatisi oman joukkueen. Ammattivalmentajaksi lähteminen on valintatilanne. Siinä on hyvät ja huonot puolet. Se on 24/7-työtä ja se vie paljon energiaa. En ole vielä halunnut lähteä siihen. Kun siihen lähtee, ei ole paluuta, Litmanen kertoo.

Nybergin kysymykseen taannoisista kohua herättäneistä Qatar-lausunnoista Litmanen vastaa lyhyesti.

– 40 vuoden kokemuksella, voin sanoa, että on hyvä, kun hotellit ja stadionit ovat hyviä ja etäisyydet lyhyitä. Tästä olen edelleen samaa mieltä. Ihmisoikeuksiin en ole ottanut kantaa silloin, enkä ota nytkään, Litmanen sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi