19.10.2019 klo 20:04
Uutinen

Pääministeri Rinne Lahdessa: Olen itse toisen polven yrittäjä

Pääministeri Antti Rinne (sd.) vakuuttaa ymmärtävänsä yrittäjien tärkeyden Suomelle. Hänellä itsellään on ollut lakitoimisto.

– On hienoa olla paikalla juhlistamassa yrittäjyyttä, yhdessä teidän kanssanne. Paikalla on valtava määrä tietoa, valtava määrä osaamista ja valtava määrä rohkeutta.

– Tarvitsemme kaikkea noita kolmea asiaa, sillä yhteinen tavoitteemme on saada aikaan lisää kasvua, lisää työllisyyttä ja lisää hyvinvointia. Ja näiden asioiden saavuttamiseen tarvitaan teitä, hyvät yrittäjät, pääministeri Rinne hehkutti juhlapuheessaan yrittäjäpäivillä Lahdessa.

– Olen paikalla puhumassa paitsi Suomen pääministerinä, myös toisen polven yrittäjänä. Osa teistä tuntee minut ja taustani, osa ehkä tuntee mielikuvan.

”Minulla oli lakitoimisto 90-luvulla”

– Äidilläni oli pitkään lakiasiaintoimisto Lohjalla. Ja mitä äiti edellä, sitä poika perässä: Myös minulla oli 90-luvulla oma lakiasiaintoimisto, Rinne kertoi.

– Olin siinä mielessä erittäin onnekkaassa asemassa, että bisnes kävi siihen malliin, että talouden kireyttä en yrittäjänä joutunut juurikaan kokemaan.

– Mutta muuten yrittäjän arki tuli hyvin tutuksi, pääministeri vakuutti.Yrittäjän arjella Rinne sanoi tarkoittavansa muun muassa byrokratiaa, joka liittyy yrittäjän arjen pyörittämiseen.

– Tarkoitan valtavia työmääriä, kun päivät venyivät pitkiksi ja välillä tuntui siltä, että kellotaulussa ei ole tarpeeksi tunteja.Rinne kertoi, että kun lapset olivat pieniä, hänellä alkoi ilta- ja välillä yövuoro yrittäjänä lasten mentyä nukkumaan.

– Jokainen osaa laskea, että tässä yhtälössä parisuhteelle ei jäänyt kovin paljoa aikaa, Rinne tunnusti.

Pk-yritysten merkitys työllistämisessä ”valtava”

Rinne onnitteli puheessaan valtakunnallisten yrittäjäpalkintojen saajia. Samalla hän painotti, että kaikki yrittäjät pitää nähdä elintärkeänä osana suomalaista yhteiskuntaa ja suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuuden rakentamista.

– On nimittäin niin, että teidän merkityksenne työpaikkojen luomisessa on kaiken a ja o, Rinne korosti.

– Pk-yritysten merkitystä työllistämisessä voi kuvailla yhdellä sanalla: Valtava, pääministeri sanoi.Hän vakuutti, että asia on itsestäänselvyys hallitukselle.

– Siksi haluamme kannustaa ja tukea yrittäjiä, Rinne totesi.Hänen mukaansa hallitusohjelmassa on erinomaisia yrittäjyyteen liittyviä kirjauksia, joita hallitus toteuttaa.

Rinne listasi muun muassa 600 miljoonan euron liikenne- ja infrainvestoinnit sekä byrokratian vähentämisen, joilla yrittäjien ja työvoiman kohtaamista helpotetaan.

Hän korosti myös pohjoismaisen hyvinvointivaltion merkitystä yrittäjille, erityisesti koulutuksen tärkeyttä.

”Hyvinvointivaltio on yrittäjän kaveri”

– Yrittäjien ja yritysjohtajien kanssa käymieni keskustelujen pohjalta uskallan sanoa, että hyvinvointivaltio on yrittäjän paras kaveri.Pääministeri Antti Rinne kuitenkin korosti, että koulutustasoa on nostettava.

– Tiedämme, että viimeisen 30 vuoden aikana Suomesta on kadonnut 600 000 sellaista työpaikkaa, joissa pärjää peruskoulututkinnolla.– Jo tällä hetkellä, ja erityisesti tulevaisuudessa, toisen asteen koulutus on työelämän näkökulmasta katsottuna uusi perusasteen koulutus, Rinne totesi ja kehui oppivelvollisuusiän nostamista 18-vuotiaaksi saakka.

– Haluan muistuttaa, että työllisyysasteen nostaminen ei ole vain tämän hallituksen tavoite, vaan sen on oltava myös seuraavien hallitusten tavoite. Meidän tavoitteemme on 75 prosentin työllisyysaste, mutta tulevaisuudessa työllisyysasteen on oltava yli 80 prosenttia.Rinne uskoo, että parinkymmenen vuoden päästä suomalaiset yritysjohtajat kiittelevät ja kehuvat päätöstä laajentaa oppivelvollisuus toiselle asteelle.

Yrittäjien huippuosaaminen saa leuan tipahtamaan

Antti Rinne kertoi tavanneensa matkoillaan lukemattoman määrän yrittäjiä ja vierailleensa heidän yrityksissään.

– Minua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä se, että meninpä minne vain, aina löytyy suomalainen yritys, joka omalla huippuosaamisellaan saa leuan tipahtamaan.

– En usko vastakkainasetteluun varsinkaan asioissa, joissa vastakkainasettelu on täysin keinotekoista, joissa se perustuu tahalliseen väärinymmärtämiseen tai joissa faktat eivät tue vastakkainasettelua. Rinne sanoo ihmetelleensä julkisuudessa esitettyjä näkemyksiä, joissa yrittäjyyttä ja hyvinvointivaltiota yritetään asettaa vastakkain.

– Hyvinvointivaltio ja yrittäjyys tukevat toinen toistaan. Kuten todettu, hyvinvointivaltio on yrittäjän paras kaveri. Ja sama toisinpäin.

–Hallitukseni haluaa huolehtia siitä, että Suomi on maailman paras maa yrittää ja menestyä. Haluamme kannustaa yrityksiä työllistämään. Ja haluamme, että jokainen yrittäjä tuntee olevansa tärkeä osa yhteiskuntaa, ja saa myös tarvitsemansa tuen.

– Ja jos ette pääministeriä usko, niin uskokaa toisen polven yrittäjää, pääministeri Antti Rinne totesi.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi