28.10.2019 klo 07:21
Uutinen

Huijari tilasi yrityksen nimissä nosturin – käytti apuna myös naista ja lasta

Tilauspetoksen tekijät ovat esiintyneet henkilöstövuokrausta tekevän yrityksen nimissä toimitusjohtajana, hallituksen varajäsenenä ja myös työmaan vastaavana mestarina. Huijauksessa on käytetty apuna myös naista ja lasta.

Henkilöstövuokrausta tekevä Hansa Työvoima Oy on joutunut tilauspetosten kohteeksi viime viikkoina useita kertoja. Viimeksi yrityksen nimissä vuokrattiin noin 30 000 euron arvoinen telaketjuilla kulkeva nosturi.

– Huijari oli soittanut toimitusjohtaja Raiko Mikkin nimissä, jolla on yrityksen ainoana nimenkirjoitusoikeus. Varsinainen tilaus oli tehty sähköpostilla, kertoo yrittäjä Panu Sarvilahti.

Hän tekee konsultin töitä oman firmansa kautta virolaistaustaiselle Hansa Työvoima Oy:lle. Vuonna 2016 perustettu yritys on virolaisen suuren henkilöstövuokraajan Hansavestin tytäryhtiö. Hansavest vuokraa Baltiassa, Suomessa ja Ruotsissa henkilökuntaa teollisuuden eri aloille, esimerkiksi hitsareita.

– Tilauspetoksiin liittyy tavallisesti toisen henkilön tai yrityksen identiteetin anastaminen tai osoitetietojen tai valtakirjojen väärentämistä, kertoo lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä.

– Tilauspetoksissa rikollinen taho tilaa yleensä tavaraa, jota tämä ei ole alun perin aikonutkaan maksaa. Rikoksen uhreina ovat yritykset, joilta tavara tilataan sekä ne henkilöt tai yritykset, joiden nimeä tai muuta identiteettitietoa käytetään väärin rikollisiin tarkoituksiin, Toivonen toteaa.

”Jättäkää kone työmaalle”

– Huijari pyysi rakennuskonevuokraamoa toimittamaan nosturin suurelle rakennustyömaalle Lahdessa. Kun vuokraamo toi nosturin paikan päälle, he soittivat työmaan vastaavana mestarina esiintyvän henkilön numeroon, kertoo Panu Sarvilahti.

”Vastaava mestari” kertoi, että ”jättäkää kone siihen työmaan reunalle”. Kone katosi nopeasti tämän jälkeen.

Nosturin vuokraaminen ja varastaminen ei ole ainoa Hansa Työvoima Oy:hyn kohdistunut tilauspetos tai sen yritys. Yrityksen nimissä on avattu asiakastilit muun muassa Onniselle ja työmaan henkilökortteja tekevään yritykseen.

– Yhdessä tilinavauksessa joku esiintyi yrityksen hallituksen varajäsenen Timo Kölvaldin nimissä. Ihan paikan päällä palvelutiskillä. Tällä huijarilla oli mukanaan nainen ja lapsi sekä väärennetty valtakirja toimitusjohtaja Raiko Mikkin nimissä, Panu Sarvilahti kertoo.

Hän ihmettelee, että miten tilin avaajan henkilöllisyyttä ei tässäkään tapauksessa varmistettu. Tiskillä ollut työntekijä on kertonut, että kyseinen huijari oli ehkä virolainen, mutta varmuutta asiasta ei ole.

Huijausyritys 204 000 euron kaivurista

Panu Sarvilahti kertoo, että suurin Hansa Työvoima Oy:hyn kohdistunut huijausyritys koski 204 000 euron kaivinkonetta. Huijaus epäonnistui, koska pankki tuli mukaan kuvioihin.

Myös toinen Hansa Työvoima Oy:hyn kohdistunut huijausyritys epäonnistui, kun 25 000 euron koneesta soitettiin toimitusjohtaja Raiko Mikkille, joka hämmästeli, että ei hän ole mitään kaivinkonetta tilannut.

– Kyllä tällaisissa tapauksissa tilaajan tai tilin avaajan henkilöllisyys pitää aina varmistaa, painottaa Panu Sarvilahti.

– Äärimmäinen suojautumiskeino tilauspetoksia vastaan on omaluottokielto. Tilauspetoksista pitää myös tehdä aina ilmoitus poliisille, lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen toteaa.

Lisätietoa huijausten torjuntaan löytyy Suomen Yrittäjien julkaisemasta oppaasta.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi