30.10.2019 klo 13:02
Uutinen

Yksinyrittäjä Nura Leino tekee syötävän kauniita kimppuja

Nura Leino on alansa edelläkävijä Suomessa. Hän tekee vihanneskimppuja ja -asetelmia, jotka näyttävät kukkakimpuilta, mutta ovat vihanneksista koottuja. Ne ovat syötäviä, eli ulkonäön lisäksi ne ovat käytännöllisiä.

Leino muutti Suomeen vuonna 2015 rakkauden perässä. Hän on kotoisin Derbentistä Etelä-Venäjältä, missä kaikilla oli oma puutarha, ja se oli Leinolle rakas.

Ammatikseen hän opiskeli venäjän kieltä ja kirjallisuutta ja toimi opettajana. Venäjän kielen opettajalle, joka ei puhu suomea, ei kuitenkaan löytynyt töitä, joten jotain muuta täytyi keksiä Suomessa.

– Kävin Aikuisopistoa ja suunnittelin kahvilan perustamista. Se olisi kuitenkin vaatinut paljon pääomia, enkä saanut starttirahaakaan. En halunnut olla riippuvainen miehestäni ja pankista. Kahviloissa oli kuitenkin usein kauniita koristeita vihanneksista. Mietin, voisiko niistä tehdä jotakin, Leino kertoo yrityksen alkutaipaleesta.

Ensimmäinen kimppu syntyi porkkanoista ja se meni Leinon miehen, Mikon, vanhemmille. Ensimmäinen varsinainen asiakas löytyi Facebookista, mutta häntä Leino ei voinut vielä laskuttaa. Seuraava kimppu meni palkinnoksi arpajaisiin, jotta Leino saisi palautetta siitä, mistä ihmiset pitävät.

Kolmas kimppu meni ensimmäiselle maksavalle asiakkaalle. Saaja oli kokki, eli kimpusta piti voida tehdä ruokaa. Niinpä kimpussa oli punajuurta, paprikaa, persiljaa ja sipulia.

Vertailukohteet maailmalla

Yritys on nyt puolitoistavuotias. Vihanneskimppu on kerännyt paljon huomiota ja asiakkaita sosiaalisessa mediassa. Tilauksia tulee yksityisasiakkaista, tapahtumiin ja tuote-esittelyihin.

– Ideoita saan metsästä ja luonnosta sekä taiteesta. Venäjällä ja Euroopassa on paljon tekijöitä, eli ideoita löytyy myös sosiaalisesta mediasta. Olisi hyvä, jos Suomessakin olisi vertailukohteita, sillä haluan kehittyä, Leino sanoo.

Yritystoiminnan kehitystä hidastaa kielitaito, sillä asiakkaiden kontaktointi ja markkinointi on vaikeaa. Mies auttaa, minkä omilta töiltään ehtii.

– Toiminta ei vielä täysin elätä. Teen töitä rauhassa, mutta tarvittaessa olen nopea. Kehitän tekniikkaa ja yrityksen toimintaa vielä, Leino sanoo.

Juttu on ilmestynyt Yrittäjä-lehdessä 05/2019.

Teksti: Elina Hakola

elina.hakola(at)yrittajat.fi

Kuva: Aleksi Poutanen