26.11.2019 klo 16:06
Uutinen

Yritysten digiosaamisessa on parannettavaa, mutta kehittämisintoa löytyy – Ajanpuute vaivaa edistymisessä

Yrittäjät ja Elisa kysyivät yrityksiltä digitaalisuudesta ja digiosaamisen tasosta. Ajanpuute ja kehittämistavat ovat suurimpia haasteita, mutta erityisesti 5G:lta odotetaan innovaatiomahdollisuuksia.

Suurella osalla pk-yrityksistä on haasteita digiosaamisessaan ja ne etsivät keinoja digitaalisuuden kehittämiseen.

Tieto käy ilmi Suomen Yrittäjien ja Elisan teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin digitaalisen osaamisen tasoa. Prior Konsultoinnin tekemässä kyselyssä digiosaamisestaan kertoi 382 yrittäjää, joista yksinyrittäjiä oli 109.

Tutustu tutkimukseen tarkemmin tästä.

Kolme neljäsosaa vastaajista on kehittänyt osaamistaan viimeisten kahden vuoden aikana. Saman verran vastaajista kokee, että osaamista täytyy kehittää myös jatkossa. Vain hieman yli kolmasosa arvioi henkilöstön digitaalisen osaamisen tason hyväksi.

Osaamisen kehittämisessä on nähtävissä se, että ne yritykset, jotka kehittävät osaamistaan, kehittävät sitä myös jatkossa. Pilvipalveluita käyttää jo 60 prosenttia tutkimukseen vastanneista, ja noin puolet aikoo arvioida 5G-teknologian hyödyntämistä oman yrityksen liiketoiminnassa.

Markkinointi kehityksen kärjessä

Eniten digiosaamissatsauksia aiotaan laittaa markkinointiin ja myyntiin. Yksinyrittäjät aikovat satsata myös tuote- ja palvelukehitykseen.

Viiden kehittämiskohteen kärjessä olivat myös tietoturvan parantaminen, paperisen tiedon digitalisoiminen sekä data, analytiikka ja tekoäly.

Yrittäjät tarvitsevat tietoa ja aikaa

Digitaalisuuden ja osaamisen kehittämisessä on haasteita, suurimpana niistä ajanpuute. Toiseksi eniten mainintoja sai sopivan kehittämistavan löytäminen.

Pk-yritysten johto ja yrittäjät kaipaavat tietoa digitaalisuudesta, apua tarvemäärittelyyn ja oikean ratkaisun valitsemiseen. Monelle on vaikea ostotilanteessa arvioida, mikä olisi relevantti ratkaisu omalle yritykselle.

Kyselyyn vastanneista 62 prosenttia työnantajayrityksistä ja 47 prosenttia yksinyrittäjistä aikoo ostaa palveluita digiasiantuntijoilta. Henkilöstöä kouluttamalla aikoo edetä 66 prosenttia työnantajista ja 80 prosenttia yksinyrittäjistä aikoo kouluttautua itse.

– Pk-yritysten tarve löytää digitalisaatioon monipuolinen ja osaava IT-kumppani näkyy meillä tämän kokoluokan yritysten IT-ulkoistuksen lisääntymisenä, Elisan liiketoimintajohtaja Mikko Pöyry toteaa.

Hieman yllättäen esimerkiksi rahoitus on ollut digiosaamisen kehittämisen esteenä harvemmalla kuin joka neljännellä kyselyyn vastanneista yrityksistä.

– Oppilaitosten ja muiden asiantuntijoiden on autettava yrityksiä kirkastamaan osaamisen tarve ja löytämään tarpeeseen sopivat koulutus- ja kehittämistavat. Mitä paremmin yritysten osaamispanostukset osuvat kohdilleen, sitä jouhevammin pk-kentän digitalisoituminen etenee, Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä sanoo.

5G kiinnostaa

Yrittäjät ovat haasteista huolimatta toiveikkaita sen suhteen, että pilvipalvelut, tekoäly, automaatio ja robotiikka, 5G-teknologia ja tietoturva- ja kyberturvallisuusratkaisut tuovat heille uusia innovaatioita. Yli kolmasosa aikoo selvittää automaation ja tekoälyn kautta saatavia hyötyjä liiketoiminnalle.

5G:n takaama luotettava mobiilidatayhteys koetaan hyödyllisimpänä ominaisuutena, ja 10-kertainen nopeus 4G:hen verrattuna seuraavaksi hyödyllisimpänä.

–Yhdistelemällä 5G:n, automaation ja tekoälyn mahdollisuuksia yrityksille avautuu näkymiä täysin uudenlaisen liiketoiminnan ja palveluiden kehittämiseen, Elisan liikeotimintajohtaja Petteri Svensson.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi