7.12.2019 klo 12:21
Uutinen

Yrittäjät juhlivat presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla – ”Yllättävän paljon tuttuja”

Ensimmäistä kertaa jaetun valtakunnallisen yksinyrittäjäpalkinnon saajat Linda Saukko-Rauta ja Jaakko Marin astelivat yhtä aikaa Linnaan.

Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla oli useita tuttuja kasvoja myös yrittäjien keskuudesta. Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla palkitut olivat saaneet kutsun Linnaan.

Vuoden yksinyrittäjinä palkitut livekuvittaja Linda Saukko-Rauta ja ict-alan konsultti Jaakko Marin olivat itsenäisyyspäivän vastaanotolla ensimmäistä kertaa. Marraskuussa Saukko-Rauta kertoi Yrittäjien haastattelussa, että on hienoa saada tunnustusta työstään.

Saukko-Rauta ja Marin sopivat jo valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Lahdessa menevänsä Linnaan samalla ovenavauksella.

– Mukava ilta! Yllättävän paljon tuttuja, jotka bongasivat minut osallistujien juhlavasta laumasta, Saukko-Rauta viestittää juhlien jälkeisenä aamuna.

Juhlijat ehtivät myös tanssilattialle ja maistamaan Linnan kuuluisaa boolia.

– Ellen Svinhufvudin kakusta pidimme erityisesti, hän kertoo.

Linnaan kutsun olivat saaneet myös muut valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon voittajat, keuruulaisen HT Laserin Hannu Teiskonen, helsinkiläisen Meriman Mauri Mäkiranta, Rukatunturin Rukakeskuksen Ville Aho ja torniolaisen Tapojärven Mari Pilventö sekä Vuoden nuori yrittäjä Jarna Kaplas.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi