12.12.2019 klo 14:02
Uutinen

Verohallinto kaipaa yritysten näkemyksiä veronkannon uudistuksien suunnitteluun 

Erilaisten palautusvaihtoehtojen vuoksi on ollut myös vaikea hahmottaa, mitkä maksut palautetaan automaattisesti ja mistä täytyy tehdä palautuspyyntö. Suunnitteilla on muutos, mutta aikataulu on auki.

Verohallinto suunnittelee uudistuksia OmaVeron maksujen ja palautusten käyttöön sekä käyttöjärjestyksen yhdenmukaistamiseen. Sitä varten se on avannut verkkokyselyn, johon viranomainen toivoo yrittäjienkin vastauksia. Pääset kyselyyn tästä linkistä.

Nykytilanteessa eri viitenumeroilla maksetut maksut käytetään verovelvollisen verojen maksuksi eri järjestyksessä. Osa maksuista käytetään vanhentumispäivän mukaisessa järjestyksessä ja osa eräpäivän mukaisessa järjestyksessä. Maksuja voidaan käyttää myös sellaisiin veroihin, jotka erääntyvät vasta tulevaisuudessa.

Verovelvollisen OmaVero-palvelussa valitsemasta palautusvaihtoehdosta myös riippuu, palautetaanko oma-aloitteisille veroille tarkoitetut käyttämättömät maksut automaattisesti vai ainostaan verovelvollisen pyynnöstä. Muille kuin oma-aloitteisille veroille tarkoitetut käyttämättömät maksut palautetaan aina automaattisesti.

– Nykymenettely on koettu haastavaksi, koska eri viitenumeroilla maksettujen maksujen erilaisen käyttölogiikan takia verovelvollisten on ollut vaikea hahmottaa, miten maksut kohdistuvat eri veroille. Järjestelmä on poikinut myös ikäviä tapauksia, kun esimerkiksi yrittäjä on virheellisesti mieltänyt maksavansa arvonlisäveroa, mutta suoritus onkin käytetty ennakkoveron maksuun ja arvonlisäverosta on syntynyt verovelkaa. Erilaisten palautusvaihtoehtojen vuoksi on ollut myös vaikea hahmottaa, mitkä maksut palautetaan automaattisesti ja mistä täytyy tehdä palautuspyyntö, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki kertoo.

Verohallinto haluaa kartoittaa yritysten näkemyksiä maksujen käyttöjärjestyksen yhdenmukaistamista koskevaan alustavaan suunnitelmaan, jonka mukaan kaikki maksut käytettäisiin verojen maksuksi eräpäivien mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan, eikä maksuja käytettäisi erääntyviin veroihin. Lisäksi kaikkia käyttämättömiä maksuja varten olisi olemassa yksi yhteinen käyttämättömien hyvitysten tili, josta maksuja käytettäisiin sitä mukaa kuin verot erääntyvät. Maksuja ei palautettaisi enää automaattisesti, vaan käyttämättömien maksujen palauttamista pitäisi pyytää.

Uudistuksen aikataulusta ei ole vielä tietoa, mutta voimaantulo edellyttäisi lainsäädäntömuutoksia. Aivan lähiaikoina muutoksia ei liene tulossa.

Kyselyn kautta vastaaja pääsee kertomaan näkemyksensä suunnitelmasta, joka toteutuessaan koskisi kaikkia yrityksiä.

– Veronkannon yksinkertaistaminen on sinänsä kannatettava tavoite, sillä nykyjärjestelmä on kieltämättä monimutkainen. On hienoa, että Verohallinnossa on tunnistettu tarve selkeyttää järjestelmää ja että se osallistaa kyselyllään verovelvollisia nykymenettelyn kehittämiseen. Piirustuslaudalla oleva luonnos vaikuttaa lähtökohtaisesti parannukselta nykytilaan, mutta miltä se vaikuttaa yritysten näkökulmasta käytännössä, esimerkiksi maksuvalmiuden kannalta, Kurki kysyy.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi