13.12.2019 klo 14:20
Uutinen

Jussi ja Josi avautuvat yrittäjyydestä Espanjan Aurinkorannikolla: ”Virastorumba voi olla monelle liikaa”

Suomesta Aurinkorannikolle muuttanut yrittäjäkaksikko listaa suurimmat haasteet yrityksen perustamisessa Espanjaan.

Jussi Venetvaara (kuvassa vasemmalla) muutti Espanjan Aurinkorannikolle töiden perässä vuonna 2016. Seuraavan vuoden alussa hän ryhtyi vetämään suomalaisen telemarkkinointiyrityksen paikallista toimistoa.

– En ollut koskaan ollut kyseisellä alalla. Päätin ottaa haasteen vastaan.

Pian tuloksia alkoi syntyä ja Venetvaara päätti perustaa oman yrityksen Espanjaan.

– Lähdin liikkeelle autonomolla eli espanjalaisella versiolla suomalaisesta toiminimestä, koska sen kohdalla asioiden hoito on yksinkertaisempaa kuin osakeyhtiöllä.

Todellisuus ei ollut aivan näin ruusuinen.

– Otin aluksi Aurinkorannikolta suomalaisen tilitoimiston. Se oli virhe, sillä suomalaiset yritykset laskuttavat Espanjassa Suomen hintoja. Autonomon perustaminen suomalaisen tilitoimiston kautta maksoi 350 euroa, kun paikallinen toimisto ottaa 60 euroa.

Venetvaaran nykyinen yhtiökumppani Josi Sultani otti ystävänsä kokemuksista vaarin perustaessaan omaa toiminimeään.

– Täällä käytetään helposti hyväksi ulkomaalaisia yrittäjiä ja sitä, että he eivät tiedä käytäntöjä.

Asianhoitajalla iso merkitys

Sultanin mukaan on äärimmäisen tärkeää, että Espanjassa toimintaansa aloittava ulkomaalainen yrittäjä hankkii asioidenhoitajan, kuten tilitoimiston.

– Ilman sitä joutuu juoksemaan todella paljon eri virastoissa. Itse juoksin 2-3 viikkoa eri virastoissa paikkakunnalta toiselle. Tuloksena ei ollut muuta kuin nippu kaavakkeita. En ollut saanut mitään aikaiseksi. Kun otin tilitoimiston, asiat alkoivat hoitua.

– Ulkomaalaisena suurin ongelma on kielitaidon puute. Virastoissa levitellään käsiä ja annetaan vaan papereita mukaan. Ne ovat aikamoisia haasteita. Jos ei ole sinnikäs, saattaa helposti luovuttaa. Eri virastojen löytäminen eri paikkakunnilla haastavaa.

Jussi Venetvaaralla on huonoja kokemuksia myös vääristä yhteistyökumppaneista.

– Täällä Espanjassa on todella tärkeää, että verkostoituu oikeisiin ihmisiin. Apuna kannattaa käyttää kokeneita suomalaisia yrittäjiä. Omalla yritykselläni on kokemuksia muun muassa siitä, että yhteistyökumppanit ovat jättäneet palkkoja maksamatta. Olemme joutuneet ottamaan lainaa pankista, jotta olemme selvinneet maksuista.

Pankeilla erilaisia vaatimuksia

Espanjalaisissa pankeissa asioiva suomalainen saattaa huomata nopeasti eron paikallisten ja suomalaisten pankkien välillä.

– Esimerkiksi Fuengirolassa on mahdollista saada pankkipalveluita Suomen kielellä, mutta ongelmana ovat käytännön erot samojenkin pankkiketjujen sisällä. Osa konttoreista vaatii enemmän dokumentteja kuin toiset. Tyypillisesti pitää olla paikallinen NIE-numero eli henkilötunnus ja sen lisäksi on esitettävä passi ja mahdollisesti verokortti kotimaasta. Jotkut konttorit vaativat vielä enemmän dokumentteja, Josi Sultani kertoo.

Toimitilojen kanssa kaksikolla ei ole ollut ongelmia.

– Löysimme nykyisen toimitilamme Benalmadenassa varsin helposti. Fuengirolan puolella on hieman tiukempi tilanne. Tiloja on vähemmän tarjolla ja hinnat ovat selvästi kalliimpia.

Sosiaalimaksut suurin menoerä

Venetvaaran ja Sultanin nykyinen osakeyhtiö Finmarketing Europe 2019 SL on työllistänyt parhaimmillaan 17 työntekijää kerrallaan ja kaikkiaan n.30. Yritys keskittyy paitsi telemarkkinointiin, myös liikkeenjohdon konsultointiin, myyntiin, markkinointiin, vientiin sekä digitaalisten palveluiden kehittämiseen.

– Sosiaalimaksut ovat täällä kallein menoerä yritykselle. Niitä maksetaan ennen veroja 32,5 prosenttia, josta työntekijän osuus on runsaat kuusi prosenttia. Näin ollen työnantajan maksettavaksi jää melko iso osuus.

Työntekijä saa Espanjassa tienata verovapaasti 14 000 euroa. Yritys maksaa veroa 21 prosenttia (toiminimi) ja 25 prosenttia (osakeyhtiö).

– Omalla kokemuksella ja asioiden opettelulla olemme löytäneet oikeat kontaktit. Toivotamme uudet yritykset Espanjaan. Täällä on suomalaisen kaikesta huolimatta hyvä olla, Venetvaara vakuuttaa.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi