23.12.2019 klo 09:04
Uutinen

Saksan joulutoreja kiertävä sotkamolaisyritys tarjoaa herkkujen lisäksi elämyksiä – 200 työntekijän voimin pyöritetään neljää ”joulukylää”

20 vuotta Saksan joulutoreja kiertänyt Kalevala Spirit vie Suomi-kuvaa maailmalle. Tänä vuonna Suomen Saksan suurlähettiläs ja kunniakonsuli olivat mukana juhlimassa pyöreitä vuosia yrityksen joulutoria varten kokoamassa hirsitalossa Hannoverissa.

Vaikka joulutorisesonki kestää vain noin kuukauden, joulutoreihin keskittyvän yrityksen on sitä ennen saatava kaikki tuotteet jo marraskuun alussa logistiikkakeskukseen Vantaalle.

– Vantaalta tuotteet lähtevät rekkojen kyydissä toreille. Meillä tuli yksi uusi toripaikka tänä vuonna Metziin, ja sitä varten piti löytää hirsitalo. Talot viedään hirsi kerrallaan maailmalle ja kootaan siellä, Kalevala Spirit Oy:n yrittäjä Akke Virtanen kertoilee.

”Suomalainen joulukylä” koostuu hirsitalosta, 1-3 kodasta ja myyntikojuista

Kalevala Spirit Oy:n joulukyliä on neljässä kaupungissa: Saksassa Hannoverissa, Leipzigissä ja Stuttgartissa sekä Koillis-Ranskassa Metzin kaupungissa. Toripaikka koostuu hirsimökistä, kota-mallisista teltoista ja tulipaikoista. Suomalaisen joulukylän kokoamiseen menee noin viikko.

– Leipzigin torilla meillä on hirsitalon lisäksi kolme kotaa. Siellä työllistämme 70 henkilöä, se on suurin tori, jossa olemme mukana. Pyrimme siihen, että saamme Suomesta ammattilaisia, jotka osaavat tehdä kotimaiset ruokatuotteet.

Yritys työllistää joulutorisesonkina 200 henkilöä, joista puolet suomalaisia, etupäässä nuoria, ja puolet Saksasta ja Ranskasta.

Toreilla kävi viime vuonna miljoonia ihmistä

Torimyyjät ja -ravintoloitsijat tuovat kävijöille hyvän joulumielen. Kalevala Spirit on pestannut Metzin torikojulleen koko kuukaudeksi joulupukin, jonka kanssa ihmiset voivat kuvauttaa itsensä.

– Joulupukin huone on rakennettu sitä varten. Saamme ihmiset hyvällä tuulelle, se on joulun paras puoli. Palaamme Kalevalan toiseen perusoppiin, että tulemme juttuun keskenämme, yrityksen brändistä vastaava Akke Virtanen kertoo.

Hieman yllättäen Suomesta tuotu glögi maistuu saksalaisille, Glühweiniin tottuneille, hyvin. Sitä myydään sekä punaisena että valkoisena versiona.

– Suosituimmat tuotteet ovat loimulohi ja glögi. Meidän glögi tehdään Valamon luostarissa omalla reseptillämme.

– Tämä on kivaa työtä, mutta toinen puoli on se, että tässä on miljoona muuttujaa. Aina tulee yllätyksiä.

200 suomalaista tuotetta myynnissä joulutoreilla

Kalevala Spirit myy noin 200 tuotetta. Tuotteiden joukossa on Lapuan Kankureiden tekstiilejä, Kalevala koruja, Pekka Heikkisen tervaleipää, Mauri Kunnaksen kirjoja, Muumituotteita ja muun muassa Nurmeksen savuahvenia ja -muikkuja. He ostavat tuotteet Suomessa ja kuljettavat Keski-Euroopan joulutoreille.

Joulusesongin ulkopuolellakin riittää töitä: uusien tuotteiden kartoitusta, neuvotteluja ja testaamista. Yrityksellä on myös suomalaisten tuotteiden verkkokauppa. Joulutorien aukioloajat poikkeavat maasta toiseen; Saksassa suljetaan jouluksi, mutta Ranskan puolella jatkuu 29.12. asti.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta(at)yrittajat.fi