21.1.2020 klo 10:01
Uutinen

Pentikäinen: Yrittäjät tarvitsevat vaihtoehtoja rahoitukseen – Suomen Yrittäjät yhteistyöhön Fundun kanssa

– Teemme yhteistyötä yritysrahoituksessa pankkien kanssa. Tyypillisesti pankki rahoittaa vakuudellisen osuuden, esimerkiksi miljoonan euron lainasta 700 000 euroa ja Fundu hoitaa loput, kuvailee rahoitusalusta Fundun toimitusjohtaja Lasse Vuola.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Suomen Yrittäjät kirjoitti maanantaina yhteistyösopimuksen kotimaisen rahoitusalusta Fundun kanssa. Fundu tarjoaa suomalaisille osakeyhtiöille vakuudetonta yritysluottoa sekä lainapaketteja, joissa päärahoittajana on pankki ja Fundu on täydentävä rahoittaja.

Rahoitusta yrityksille Fundu hankkii pankkien lisäksi joukkorahoituksen avulla. Yhtiöllä on noin 10 000 yksityistä sijoittajaa, joista suuri osa on yrittäjiä tai entisiä yrittäjiä.

– Yrittäjät tarvitsevat erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, kun pankkien sääntely on kiristynyt ja niistä on usein vaikeaa saada rahoitusta. Pyrimme yhteistyössä kotimaisen ja yrittäjävetoisen Fundun kanssa tarjoamaan yhden hyvän lisävaihtoehdon, sanoo Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

– Vastaavasta rahoitusalustan ja yrittäjäjärjestön yhteistyöstä on maailmalta rohkaisevia kokemuksia. Siksi mekin haluamme palvella jäseniämme tällä tavalla, Pentikäinen kertoo.

Suomen Yrittäjät on myös huolestunut siitä, että yhä useampi yrittäjä turvautuu pikavippifirmoihin. Siksi yrittäjät Pentikäisen mukaan tarvitsevat tällaisia uusia vaihtoehtoja niihin tapauksiin, että pankkilainaa ei saa koko halutulle summalle.

– Halusimme valita kotimaisen toimijan. Kannustan yrittäjiä hyödyntämään Fundun rahoitusmahdollisuutta. Mieluusti kuulemme myös palautetta, Mikael Pentikäinen sanoo.

”Fundun toiminta on vastuullista ja pitkäjänteistä”

– Toimintamme on vastuullista ja pitkäjänteistä, se on täysin läpinäkyvää eikä meillä ole piilokuluja. Fundun korkohaarukka on riskin suuruudesta riippuen 6–15 prosenttia, keskiarvo on noin 10%, Fundun toimitusjohtaja ja perustajaosakas Lasse Vuola kertoo.

– Jos miljoonan lainasta pankki rahoittaa 700 000 ja Fundu 300 000 euroa, kokonaiskorko rahoituspaketille on 5–7 prosenttia, Lasse Vuola toteaa.

Suomen Yrittäjien jäsenet saavat 50 % alennuksen Fundun kautta välitettävän lainan perustamismaksusta. Euromääräinen alennus on 250–750 euroa riippuen haettavan lainan summasta.

Rahoituksen luottoriskejä analysoidaan neuroverkkomallilla. Fundun oma algoritmi määrittelee esimerkiksi konkurssiriskin. Lainoja myönnetään vain osakeyhtiöille algoritmin vuoksi, koska henkilöyhtiöistä ei löydy samoja tietoja analyysia varten.

Fundun yritysluottojen suuruudet ovat 25 000–5 000 000 euroa. Suurin tähän mennessä myönnettu laina on kolme miljoonaa euroa.

Yrittäjävetoinen rahoitusalusta

Fundu on pääosin perustajiensa omistama. LähiTapiola omistaa yrityksestä 20 prosenttia ja Fundu tekee yhteistyötä lähes kaikkien keskeisten pankkien kanssa.

– Missä pankin rahoitus loppuu niin Fundun alkaa. Jos yrittäjällä ei riitä vakuudet, niin me voimme täydentää. Jos yrittäjä saa koko rahoituksen pankista, silloin Fundua ei tarvita, toimitusjohtaja Lasse Vuola kuvaa tilannetta.

Fundu hankkii pääomia lainoihin joukkorahoituksen avulla. Jos yritys saa lainahakemukseensa Fundulta myönteisen päätöksen, yrityslaina avataan sijoituskohteeksi Fundun palveluun. Yritys saa rahat tilille, kun lainatavoite on täyttynyt.

– Yrittäjä voi tilanteen niin salliessa tulla meille myös sijoittajaksi. Meillä on seitsemän prosentin keskimääräinen tuottotavoite, Lasse Vuola kertoo.

Lisätietoa Fundusta ja jäsenedusta täältä

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi