28.1.2020 klo 10:49
Uutinen

Ilmalaivahankkeesta ei tullut tähdenlento – Kelluu palkkasi huippuosaajia

Kelluu Oy:n ilmalaivatehdas aloittaa pian sarjatuotannon.

Uutisoimme viime kesänä Kelluu Oy:n kunnianhimoisesta hankkeesta rakentaa ilmalaivatehdas Joensuuhun. Tuolloin yrityksen perustaja Jouni Lintu kertoi Yrittäjäsanomille, että ensimmäisen kaupallisen tuotteen on määrä valmistua vuoden 2020 kesällä. Moni saattoi ihmetellä liikeideaa, mutta turhaan.

Vuoden lopulla mediassa uutisoitiin tehtaan ja tuotekehityslaboratorion rakennustöiden edistymisestä. Viimeisimmät tiedot kertovat viime vuonna aloitettujen rekrytointien päättymisestä.

Yhtiön tiedotteen mukaan vuonna 2018 perustettu Kelluu on palkannut riveihinsä kansainvälisiä huippuosaajia. Tarkoituksena on käynnistää ilmalaivojen sarjavalmistus. Hakijoita tehtäviin tuli ympäri Eurooppaa.

Kelluun ilmalaivat ovat pienikokoisia ja niitä on tarkoitus hyödyntää sähkölinjojen valvonnassa ja muussa ilmatarkastustoiminnassa. Valvonnan mahdollistavat aluksiin kiinnitetyt sensorit. Ilmalaivojen etuna on yhtiön mukaan muun muassa se, että ne tarjoavat pidemmän lentoajan, jolloin tietoa saadaan enemmän ja edullisemmin kuin esimerkiksi helikoptereilla tai droneilla. Helikopteri lentää yhdellä tankkauksella kolmisen tuntia, ilmalaiva sen sijaan kykenee operoimaan vuorokausia yhteen menoon.

Kehitystyö vauhdittui viime vuoden lopulla, kun Kelluu Oy sai miljoonan euron rahoituksen. Rahoittajina ovat Business Finland, Business Joensuun hallinnoima, Joensuun kaupungin ja yksityisten sijoittajien Start Up -rahasto Joensuu Ky, sijoittaja Kim Väisänen, Joen Infra Oy, Suomen Vaikuttavuussijoitus Oy sekä Kelluun perustajat Jouni Lintu ja Jiri Jormakka.

Yhtiö kertoo tiedotteessan, miten se onnistui houkuttelemaan huippuosaajat Joensuuhun.

– Ihmiset olivat motivoituneita tulemaan haastatteluihin kauempaakin Euroopasta. Kasassa on todella kova tiimi omien alojensa huippuosaajia. Meiltä on kyselty, mistä ihmeestä löysimme porukkaa, joka on vaikkapa harrastanut vuosikausia lennokkien rakentamista tai suunnitellut helikoptereita, kuussa kulkevia ajoneuvoja tai osa jopa ilmalaivoja, Kelluu Oy:n toinen perustaja Jiri Jormakka kertoo.

Yksi asiantuntijoista on unkarilasilähtöinen fyysikko Benedek Prágai, joka on aikaisemmin suunnitellut kuuajoneuvoa Googlen järjestämässä kilpailussa.

Kelluun tiimi on aloittanut työnsä tammikuussa 2020 ja perehdytysvaiheen jälkeen itse tehdastyön on määrä käynnistyä helmikuussa.

–Kaikki näyttää hyvältä suunnitelmien suhteen: esimerkiksi Trafin kanssa on käyty läpi ilmatilan käyttöön liittyvät asiat ja saamme lentää testilentoja. Suhteellisen vapaa ilmatilan käyttö on yksi syy, miksi Suomi on erinomainen sijainti ilmalaivatehtaalle, kertoo toimitusjohtaja Jouni Lintu.

Uusi tiimi on aloittanut työnsä vuoden alusta.

Kuva: Kelluu Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi