30.1.2020 klo 16:02
Uutinen

Verkkokaupan kasvussa on rahaa jaossa – Kisa markkinoiden herruudesta on kova

Aktiivisen verkko-ostamisen osuus voi Suomessa kaksin- tai kolminkertaistua lähivuosina.

– Suomalaisten viikoittainen verkko-ostaminen tulee kasvamaan. Siellä on rahaa jaossa ja paljon potentiaalia, sanoo Postin kansainvälisistä verkkokaupan palveluista vastaava johtaja Sami Finne.

Tämän tulkinnan Finne perustaa kansainvälisen postialan järjestön tutkimukseen, jonka Suomen koskevat tulokset Posti julkisti tänään.

Yli puolet suomalaisista osti vähintään kerran tai useammin kuussa verkkokaupoista viime vuonna. Suomalaisista seitsemän prosenttia tekee verkkokauppaostoksia keskimäärin kerran viikossa. Se on vähän verrattuna muihin kehittyneisiin verkkokauppamaihin. Saksassa vastaava luku on 15 prosenttia ja Iso-Britanniassa 23 prosenttia. Yhdysvalloissa 33 prosenttia ja Kiinassa jo lähes puolet ostavat verkkokaupoista viikoittain.

IPC:n tutkimukseen vastasi yhteensä 35 737 verkkokaupan asiakasta 41 maassa. Suomessa vastaajia oli 1 054.

– Aktiivisen verkko-ostamisen osuus voi Suomessa kaksin- tai kolminkertaistua, kun saavutamme Saksan tai Iso-Britannian nykytason. Kansainvälistä verkkokauppaa kasvattavat laajat valikoimat, edulliset hinnat sekä ilmaiset toimitukset, Finne kertoo.

Kisa on kova

Suomalaisilla verkkokauppiailla on tekemistä, jotta ne löytävät paikkansa kovassa kansainvälisessä kisassa. Suomalaiset verkkokaupat ilmoittavat usein toimituskulut erikseen, kun kansainväliset toimijat liittävät ne osaksi kokonaishintaa.

– Suomessa 46 prosenttia on ostanut verkkokaupoista ilman toimituskustannuksia, kun kaikkien maiden keskiarvo on 63 prosenttia. Tässä on kyseessä kauppatapa, Finne sanoo.

Toinen ero on nopeus. Suomessa tilauksen toimitus voi kestää päiviä, kansainväliset verkkokauppiaat hiovat toimitustehokkuutta tuntien tarkkuudella. Kuluttajan kannalta suuri kysymys on se, milloin tuote saapuu. Uskaltaako tuotteen tilata, jos sen tarvitsee viikonlopuksi?

– Suomalainen haluaa ehkä laittaa varmuusvaraa ja näin ylittää asiakkaan odotukset. Ulkomaalainen toimija saattaa kuitenkin napata kaupan, koska se lupaa nopean toimituksen, Finne vertaa.

Toimitusnopeus vaatii Finnen mukaan logistiikan uudelleenmiettimistä, kuten esimerkiksi sitä, tarvitseeko välivaraston olla toiminnassa päivällä vai olisiko tehokkaampaa pitää niitä toiminnassa ilta- ja yöaikaan, jotta lähetykset olisivat valmiina toimitukseen eteenpäin seuraavana päivänä saapumisesta varastolle.

Jos suomalaisella verkkokauppiaalla on toimituskustannukset, kunnes asiakkaan ostokset täyttävät tietyn summan, verkkokauppiaan kannattaa miettiä, miten auttaa asiakasta täyttämään ostoskoriaan.

– Ne ovat jatkossa päivittäisiä tarpeita, hammastahnaa ja shampoota. Jos tämän ratkaisee, pärjää verkkokaupassa, Finne sanoo.

Amazon, Alibaba, Wish, Ebay vai Muu, mikä?

Suomalaiset hyödyntävät ulkomaisia verkkokauppoja. Saksasta ostoksia teki 33 prosenttia suomalaisista, neljännes Iso-Britanniasta ja viidennes Ruotsista. Yhdysvalloista ostoksia teki seitsemän prosenttia suomalaisista.

Yli puolet suomalaisista on tehnyt ostoksia kiinalaisista verkkokaupoista, ja Kiinan merkitys Euroopan verkkokaupassa korostuu.

Suomessa suosituimpia ja kasvavimpia verkkokauppoja ovat yhdysvaltalainen Wish 20 prosentin osuudella ja Ebay 17 prosentin osuudella.

Amazon ja kiinalainen Alibaba ovat suomalaisittain vielä vajaan kymmenen prosentin luokkaa, mutta Euroopassa ja muualla maailmassa ne käyvät tiukkaa kisaa herruudesta eri markkinoilla. Esimerkiksi Espanjan markkina on Finnen mukaan yksi kilpailluimmista markkinoista tällä hetkellä. Alibaba ja Amazon ottavat mittaa, kumpi pärjää paremmin.

Erot kanavissa eri maiden välillä voivat olla suuriakin. Esimerkiksi Virossa Alibaba osuus viimeisimpänä ostospaikkana oli 45 prosenttia, Suomessa kahdeksan prosenttia.

– Markkinapaikat kasvavat nopeasti. Amazon ja Alibaba ovat suuria monessa muussa Euroopan maassa, ja voivat kasvaa nopeasti myös Suomessa, Finne sanoo.

Hän suosittelee seuraamaan eri markkinoiden toimijoita ja hyödyntämään niiden markkinapaikkoja.

– Koskaan ei ole ollut näin helppoa lähteä ulkomaille. Suomalainen kauppias voi myös kohdistaa panoksensa tietylle alueelle niiden kautta.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi