Etsi

Yrittäjyys

106 yritystä nousi parhaaseen AAA-luokkaan

Listauksessa ovat mukana viikon aikana AAA-luokkaan nousseet yritykset. Listalla on yhteensä 106 yritystä.

AAA-luokitus on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy ja se perustuu reaaliaikaiseen, 7-portaiseen (AAA-C) Rating Alfa -luokitusjärjestelmään. AAA-luokituksen saa vain kaksi prosenttia kaikista Asiakastiedon luokittelemista yrityksistä.

Rating Alfa -luokitus ennakoi yrityksen riskiä saada maksuhäiriömerkintä tai joutua konkurssiin. Parhaaseen AAA-luokkaan kuuluvilla yrityksillä maksuhäiriön todennäköisyys vuoden kuluessa on vain 0,2 prosenttia, kun se heikoimmassa C-luokassa on 54,9 prosenttia. Asiakastieto tutkii ja seuraa luokitusten sekä yksittäisten muuttujien ennustekykyä, jotta tuloksiin voi luottaa. Malleja päivitetään jatkuvasti parhaan ennustekyvyn takaamiseksi.

Luokitus erottelee hyvät asiakkaat ja kumppanit huonoista vertailukelpoisin perustein. Sen avulla yritys pystyy myös itse osoittamaan vahvan taloudellisen asemansa esimerkiksi tarjouskilpailuissa.

Yrittajat.fi julkaisee tietoja myös perustetuista yrityksistä. Tämä lista julkaistaan tiistaisin.

toimitus (at) yrittajat.fi

 

Kotipaikkaa Yritys Perustettu Liikevaihtoo Liiketulos
Akaa Terinen Oy   73000 42000
Asikkala Vilppulan Tila Oy   3447000 1230000
Espoo ITaito Oy 11.6.2008 7518000 1380000
Espoo Eurofins Expert Services Oy 1.1.2010 2E+07 184000
Espoo Sogeti Finland Oy 1.1.2010 1,8E+07 3319000
Espoo Olkax Oy 1.1.2014 542000 217000
Evijärvi Netion Oy 26.9.2011 1268000 287000
Forssa Aste Finland Oy 12.2.2010 1,2E+07 1435000
Helsinki Paavo Nurmi Oy 1.1.1989 1880000 6000
Helsinki Autohuolto Arvi Hämäläinen Oy 1.6.1978 2424721 218733
Helsinki Attendo Marian Kartano Oy 1.1.1999 2177000 77000
Helsinki Countic Oy 1.6.1999 178000 127000
Helsinki Holiday Club Resorts Oy 1.4.2009 1,2E+08 2285000
Helsinki MAALAUSLIIKE HJP VERSTAS OY 1.7.2006 675000 188000
Helsinki PedPharma Oy 6.11.2006 109000 86000
Helsinki Bluvolt Oy 1.3.2014 294000 126000
Helsinki GF & Sons Oy 11.6.2007 996000 684000
Helsinki Vipuriitti Oy 11.2.2008 439000 317000
Helsinki Doccom Oy 1.9.2009 440000 282000
Helsinki Attendo Meri-Lappi Oy 13.8.2008 3880000 950000
Helsinki Sunduka Oy   326864 57794
Helsinki Attendo Huurmanni Oy 1.5.2010 3015000 210000
Helsinki Attendo Iltatuuli Oy   1060000 154000
Helsinki Conor Renewables Oy 1.1.2013 216000 203000
Helsinki AKR Tuotto II Ky   1448000 585000
Helsinki Brave Alliance Suomi Oy 16.1.2012 1850000 353000
Helsinki Attendo Oy 18.3.2002 2,8E+08 19105000
Helsinki Oy Tilirex Ab 1.10.2002 1186000 335000
Helsinki Incotour Group Oy 1.9.2003 962598 83806
Helsinki EL-Systems Finland Oy 1.6.2004 2033000 196000
Helsinki Sanavalinta Oy 5.1.2016 886000 793000
Helsinki KORPI INVESTMENT OY 26.9.2016 90000 101000
Hyvinkää Oy Oona Capital Ab 1.3.2010 768000 13937000
Hyvinkää Deemec Oy 28.2.2011 2370000 179000
Hämeenlinna Äijälä Oy 1.1.1986 849000 65000
Jokioinen Kaarnakoti Oy 1.4.2007 1196000 63000
Jyväskylä Pengon Oy 10.1.2008 2551000 416000
Jyväskylä Muurametalot Oy 1.5.2003 1,3E+07 85510
Jyväskylä Jyväskylän Uusi Rohdos Oy 10.2.2015 1197000 378000
Jyväskylä Wesentra Oy 15.9.2015 1031000 134000
Kaarina Nordic Business Doctors Oy 17.9.2001 276000 313000
Kaarina Ysikolme Oy 26.1.2016 247000 125000
Kangasala AgriToukola Oy 7.1.2008 3997000 726000
Keitele Keitele Forest Oy 1.2.1988 1,2E+08 437000
Kemi Sähköpooli Oy 1.6.1992 1345847 271315
Kempele OviCo Oy     34000
Kerava Delivery Hero Finland Oy   5,5E+07 4473000
Kirkkonummi TermoLog Oy 1.10.2004 275000 218000
Kokkola Järvelän Puutarha Oy 1.1.1986 1484000 302000
Kolari Ylläksen Matkailu Oy 1.2.1988 3453000 248000
Kotka ITP-Kapital Oy 1.10.1993 31000 12000
Kristinestad Onestar Services Oy Ab 3.2.2007 927000 112000
Kuopio Fertiimi Oy 1.1.1994 8000 8000
Kurikka Jurvan Koneistus Oy 1.10.2000 1519000 240000
Kuusamo Kuusamon Jätehuolto Oy 1.6.2006 1575000 197000
Lahti Levypyörä Oy   1,7E+07 451000
Lahti Näkösilta Oy 1.12.1995   6000
Lahti SAUMAUS & SANEERAUS RITALA OY 7.2.2008 1466000 425000
Lahti Bionova Oy 1.1.2002 1176000 363000
Lempäälä Realmachinery Oy 11.5.2010 7E+07 2026000
Leppävirta Leppävirran Kolarityökeskus Oy 1.1.2002 524000 122000
Lieto Liedon RAS-Rakennus Oy 1.10.1995   660000
Loimaa Aristo Oy 24.6.2003 2866000 517000
Loppi Teraset Finland Oy 15.2.2002 1298314 333014
Mikkeli Jeven Global Oy 1.1.2017   314000
Mäntsälä Mäntsälän Lähimmäinen Oy 1.10.1994 850000 425000
Naantali TerhiTec Oy 1.11.1992 1,1E+07 99000
Oulu VSU maisema-arkkitehdit Oy 1.8.1998 1188000 101000
Oulu SuoraTyö Oy 1.1.2013 1004000 7000
Polvijärvi Verkkolammen Hoitokoti Oy 1.7.2002 871000 112000
Pori Kotka & co. Asianajotoimisto Oy   1487000 711000
Pori Sakipa Oy Isännöinti 1.1.2011 1090000 78000
Pori Anepa Invest Oy 27.2.2013 434000 103000
Porvoo Haidion Oy 21.7.2017 1394000 371000
Raisio Ortomat Herpola Oy 1.1.1990 2926079 570113
Raseborg Ekenäs Camping Ab 1.12.1999 519000 154000
Rauma Satakunnan Psykiatripalvelu Oy 1.12.1994 226000 82000
Saarijärvi Rakennus Kujala Oy 1.1.1991 4319000 481000
Salo Salon Kylmäpojat Oy 1.9.1989 778000 187000
Salo Maalaus- & Saneerausliike Puisto Oy 23.9.2010 958000 266000
Salo HRM Consulting Oy 9.2.2011 867000 380000
Savitaipale Maataloustuottajien Tili-Kiinteistö Oy 1.5.1978 493000 63000
Sipoo Genera Management Oy 1.11.2012 1517000 268000
Sotkamo Metsäurakointi Piirainen Oy 1.1.1983 2863000 114000
Taivalkoski Kalankasvatus Vääräniemi Oy 28.4.2011 2360000 382000
Tampere Lukkoluket Oy 27.3.1997 3653000 844000
Tampere Hankkion Metallityö Oy 1.10.2000 1450000 201000
Tampere KnowTek Oy   1319000 216000
Tampere Tampereen Tasorakennus Oy 1.3.2008 4761000 102000
Tampere Integrata Oy 6.8.2008 5357000 264000
Tampere Mäkimylly Oy 1.1.2014 1163000 1806000
Tampere Remarto Oy 1.1.2018 20000 25000
Tohmajärvi Pilvi Pääskynen Oy   4475000 239000
Tornio Stormet Oy 1.10.2012   392000
Turku I&E Invest Oy 1.9.1999 520000 507000
Turku Adpap Oy 12.3.2009 5199000 302000
Turku Sanako Oy   2947000 570000
Turku Videolle Productions Oy 1.8.2014 1936000 454000
Turku Seriässä Oy 1.4.2016 1157000 247000
Turku ToVeRa Ky   16000 1418000
Vaasa Suomen Energiavarat Oy 1.5.2012   5680000
Vantaa Lip-Lap Laituri Oy   1951000 160000
Vantaa Saneerauskolmio Oy 19.9.2008 5548057 51644
Vantaa FINELEC Oy 14.4.2014 1540000 180000
Veteli Finnilän Markkinointi Oy 1.1.1993 48000 25000
Åbo Alumeco Finland Oy Ab 21.5.2003 3,7E+07 1835000