4.3.2020 klo 07:00
Uutinen

Koronavirus sekoitti tilaukset, kaupan ja rekrytoinnit – ”Kaupassa sain vihaisia katseita, kun unohdin kasvomaskin”

Tehtaiden tuotantokapasiteetti palautuu hitaasti, kuluttajien hysteria verottaa vähittäiskauppaa ja rekrytoinnit Suomesta Kiinaan voi unohtaa. Kiinalaisia tuotteita verkkokaupan kautta myyvä E-ville on tuntenut koronaviruksen vaikutukset nahoissaan.

Kiinalaisia tuotteita myyvän E-ville-verkkokaupan kevät on mennyt uusiksi koronaviruksen takia. Tammikuun lopussa alkanut kiinalaisten uusi vuosi ja siitä johtuvat kiinalaisten vuosilomailu oli tiedossa, mutta oletus oli, että tehtaiden ja yritysten toiminta palautuu normaaliksi parissa, kolmessa viikossa.

Sitten iski korona.

Kiinan Hubein maakunnasta liikkeelle lähteneen viruksen takia lomalaisten paluu työpaikoille viivästyi.

Aluksi toiveena oli, että viivästys kestäisi ehkä viikon. Todellisuudessa tavarantoimittajat ovat edelleen osittain lamaantuneessa tilassa.

– Kiinassa työntekijöistä lähes kaikki ovat olleet jonkunlaisessa karanteenissa ja ainakin 2 on yhä Hubein alueella jumissa. Toimittajat ovat olleet lamaantuneita ja esimerkiksi viime viikolla kapasiteetistä oli käytössä ehkä noin 20 prosenttia. Tällä viikolla luvun pitäisi olla lähempänä 50 prosenttia ja maaliskuun loppuun mennessä 70-80 prosenttia, toimitusjohtaja Ville Majanen kertoo.

Lue myös Korvaako vakuutus, jos koronavirus iskee? Yrittäjä, tarkista oleelliset tiedot – toimi oikein, jos työntekijäsi sairastuu

Valtio otti ohjat

Kun koronavirusuutisointi alkoi, Kiinan viranomaiset ottivat yritykset tiukkaan valvontaan. Ensin oli kotikaranteeni ja matkustuskielto. Sitten matkustusrajoitukset löystyivät. Suurin osa Ihmisistä pääsi palaamaan koteihinsa, joissa karanteeni jatkui 14 päivää.

Valtio määräsi tarkat hygieniamääräykset, kasvomaskit, käsidesit ja koulutusta työntekijöille. Lopulta poliisit tarkastivat, että kriteerit oli täytetty.

– Meiltä pyydettiin nimilistat työntekijöistä ja lopulta tietyt seitsemän ihmistä sai työskennellä varastolla. Viranomaiskuri oli tiukkaa, joten yrityksen puolesta emme laatineet erityisohjeita. Yrityksen työntekijöitä kannustettiin tekemään etätöitä mahdollisuuksien mukaan, Majanen kertoo.

Vaikutukset tuntuvat

Koronavirusepidemia on pistänyt E-villen kampanjan uusiksi, sillä kännykänvaihtoviikot muuttuivatkin varastontyhjennysviikoiksi. Monia E-villen myymiä tuotteita ei ole varastoissa, vaan niitä valmistetaan tilausten mukaan. Nyt siis myydään sitä, mitä myytäväksi löytyy.

Tuotteiden saatavuutta suurempi ongelma on kuitenkin henkinen puoli ja hysteria.

– Kuluttajien varovaisuus näkyy. Meidän myyntimme on laskenut 20-30 prosenttia ja osa suomalaisasiakkaista halua purkaa kaupan koronapelon takia. Meillä oli kevään mittaan aikomus rekrytoida pari suomalaista työntekijää Kiinaan, mutta sen voi saman tien unohtaa. On hankala saada ihmisiä ajattelemaan Kiinaan muuttamista nyt, Majanen sanoo.

E-villellä on työntekijöitä eri puolilla Kiinaa sekä Thaimaassa ja tietenkin Mäntsälässä, Suomessa. Yritys työllistää reilu 30 työntekijää ja sen liikevaihto on yli seitsemän miljoonaa euroa.

Majanen on jännittänyt, lähtevätkö suomalaistyöntekijät Kiinasta Suomeen turvaan.

Hysteriasta kertoo muun muassa se, että kun Majanen lähti kotikaupungissaan Hongkongissa kauppaan ja unohti kasvosuojan, ihmiset tuijottivat häntä vihaisesti.

Jos metrossa joku yskäisee, kaikki kavahtavat.

– Itsekin tulee availtua ovia ja paineltua hissin nappeja kyynärpäillä ja välteltyä kasvojen koskemista, Majanen kertoo.

Lue lisää Jos yrityksesi edustaja on palaamassa koronavirus-alueelta – Lue ohjeet tartuntavaaran varalta

Koronaepidemia on aiheuttanut paljon huhupuheita ja liikkeellä on väärääkin tietoa. Majanen on esimiehenä yrittänyt rauhoitella työntekijöitä ja jakaa artikkeleita työntekijöilleen valikoidusti.

– Uutisissa on toistaiseksi ollut vähän kommentteja ihmisiltä, jotka sairastavat koronan takia. Eilen näin yhden haastattelun, jossa ihminen teki sairaspediltään etätöitä ja vakuutteli, ettei hänellä ollut hätää. Uutisointi on keskittynyt kuolemantapauksiin, mutta toivon, että muitakin sävyjä alkaa löytyä. Kiina alkaa saada epidemiaa hallintaan, mutta Eurooppa tuntuu olevan takajaloillaan, Majanen sanoo.

Lue lisää Pekingissä ja Milanossa työskentelevät suomalaisyrittäjät: Kaikki liiketoiminta on siirtynyt verkkoon ja tapaamiset peruttu koronan vuoksi

Pysyviä vaikutuksia seuraa

Vaikutukset näkyvät vielä pitkään. Joidenkin arvioiden mukaan viruksen aiheuttamista valmistus- ja toimitusvaikeuksista johtuen tilanne ei palaudu täysin ennalleen koskaan.

– On arvioita, joiden mukaan kuusi prosenttia yrityksista ajautuu konkurssiin, koska kassa ei kestä. Vuokrat ja kiinteistölainat juoksevat. Alinhankintaketjun muutokset ja tarjonnan niukkuus verrattuna kysyntään voi nostaa komponenttien hintoja, Majanen pohtii.

Myös Business Finlandin johtaja Kalle Kivekäs ennakoi alihankintaketjun uusjakoa aiemmin.

Majanen uskoo, että tilanne voi poikia myös jotain hyvää.

– Nyt voi myös syntyä jotain uutta ja karanteenissa etätöitä tekevillä on aikaa hioa tuotekeksintöjä, Majanen kertoo.

Lue myös: Postilakko osuu pahimpaan aikaan – “Asiakkaat luulevat, ettei tuotteita voi tilata”

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi