Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Startup

Yli 600 yritystä, 2700 työpaikkaa: Vain harva Aalto-yliopiston startupeista kaatuu

Aalto Startup Centeristä ponnistaneista startupeista tavallista useampi jatkaa toimintaansa vielä seitsemän vuoden jälkeen. Yksi kiihdyttämössä syntyneistä yrityksistä on Rovio.

Aalto Startup Center on julkaissut tutkimuksen, joka selvitti muun muassa, miten yrityskiihdyttämössä syntyneet yritykset ovat selvinneet kriittisien vuosien yli.

Startup Centerin alumnien yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 540 miljoonaa euroa vuonna 2018, tutkimus kertoo. Yhteensä 15 vuoden tutkimustiedon sisältävä raportti julkaistiin Aalto Startup Centerin Demo Day -tapahtumassa tänään. Kiihdyttämön kasvatteja ovat muun muassa Rovio, Futurice ja Duunitori.

Yrityskiihdyttämön kautta on ponnistanut jo lähes 600 yritystä, jotka ovat luoneet yli 2700 työpaikkaa. Sen alumnit ovat todistetusti poikkeuksellisen kestävällä pohjalla, sillä vuonna 2015 ja sen jälkeen perustetuista alumneista 95 prosenttia oli yhä toiminnassa vuoden 2020 vaihteessa. Vain kolme yritystä 63:sta oli lopettanut toimintansa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana perustettujen alumnien eloonjäämisprosentti on 86. Aalto Startup Centerin ja sen edeltäjien kaikista alumneista toiminnassa oli vuoden 2019 päätteeksi 73 prosenttia.

– Tutkimus osoittaa, että olemme pystyneet luomaan yrityksillemme erinomaisen ponnahdusalustan. Suuri enemmistö alumneistamme on saanut liiketoimintansa lentoon, eivätkä ne ole jääneet lyhyiksi tähdenlennoiksi, Aalto Startup Centerin johtaja Marika Paakkala kertoo.

Korkea "eloonjäämisprosentti"

Tilastokeskuksen mukaan joka toinen suomalainen yritys lopettaa toimintansa ennen seitsemättä ikävuottaan. Aalto Startup Centerin alumneista poikkeuksellisen moni selviää kriittisten ensimmäisten vuosien yli. Niiden, jotka eivät selvinneet, matka tyssäsi usein joko heti alkuunsa tai 3–6 toimintavuoden kohdalla.

– Tutkimus kertoo, että kauttamme ponnistaneilla startupeilla on kaksi vaikeaa paikkaa: toiminnan käynnistäminen kunnolla ja sen jatkaminen 3–6 vuoden ylitse. Lopettaneilla oli alla keskimäärin 4 tilikautta, ja sulautuneilla 8 tilikautta ennen fuusiota. Onneksemme voimme todeta, että alumniemme eloonjäämisprosentti on erittäin korkea, Paakkala kertoo.

Aalto Startup Centerin kiihdyttämötyö on saanut myös kansainvälistä tunnustusta. Viime marraskuussa se valittiin maailman viiden parhaan yliopistollisen yrityskiihdyttämön joukkoon UBI Globalin järjestämässä World Incubation Summit 2019 -seminaarissa Qatarin Dohassa.  

"Gaselleja" tavallista enemmän

Erityisen alumniryhmän Aallossa muodostavat ns. gasellit, eli nopean kasvun yritykset. Gaselliyrityksen liikevaihdon kasvun on oltava vähintään 100 prosenttia ensimmäisestä tilivuodesta neljänteen, eikä liike­vaihto saa supistua yhtenäkään tilivuotena edelliseen verrattuna. Vuosien 2015–2018 tarkastelussa kaikista Startup Centerin alumneista mitat täyttäviä gaselleja oli peräti 19 prosenttia. Useimmissa selvityksissä kasvuyritysten osuus koko yrityspopulaatiosta on noin viisi prosenttia.

– Gaselleista näkee selkeästi, että kasvu ruokkii kasvua. Kun yritys pääsee gaselliputkeen pariksi vuodeksi, niin kasvu jatkuu usein vakuuttavana pitkän aikaa. Malliesimerkki on Futurice, jonka kasvu jatkuu voimakkaana vuodesta toiseen, Paakkala sanoo.

Liikevaihtoaan prosentuaalisesti 2015–2018 eniten kasvattaneet Aalto Startup Center -gasellit:

Näin tutkittiin

Aalto Startup Centerin tekemä tutkimus keräsi yhteen alumneista tehdyt selvitykset vuosilta 2003–2018. Vuonna 2003 tutkimukseen saatiin tilinpäätöstiedot 33 alumnilta, joiden keskimääräinen liikevaihto oli noin 255 000 euroa. Vuonna 2018 keskimääräinen liikevaihto oli noin 1,7 miljoonaa euroa: 309 alumnin yhteen­laskettu liikevaihto oli noin 540 miljoonaa euroa.

Kuva: Getty Images

toimitus (at) yrittajat.fi