5.3.2020 klo 12:58
Uutinen

”Suhtaudumme erittäin vakavasti” – Saitko epämääräisen puhelun yrittäjäjärjestön nimissä? Toimi näin

Yritystietohaku-nimiselstä palvelusta soitettiin tuoreelle yrittäjälle yrittäjäjärjestön nimissä. Lainsäädännön asiantuntija kehottaa ilmoittamaan huijaussoitoista poliisille.

Kantahämäläinen yrittäjä sai äskettäin tiedon epämääräisestä myyntipuhelusta.

– Olen ollut yrittäjänä 29 vuotta ja poikani perusti viimeviikolla oman yrityksen. Heti kun hän sai y-tunnuksen, Yritystietohaku-nimisestä palvelusta soitettiin ja esiinnyttiin Janakkalan Yrittäjien nimissä, Petri Räikkönen kertoo.

Räikkösen mukaan puhelu oli harkittu tarkkaan siten, että vastaanottajalle jää vaikutelma, että soittaja on nimenomaan yrittäjäjärjestöstä.

– Lauserakenne oli niin tarkkaan mietitty, että siitä sai sen kuvan, että Janakkalan Yrittäjistä otetaan yhteyttä. Varsinainen kysymys kuului ”lisätäänkö sinun yrityksesi tänne verkkosivuille muiden Janakkalan palveluiden joukkoon”, Räikkönen jatkaa.

Puhelun jälkeen tuore yrittäjä sai sähköpostiinsa tilausvahvistuksen, josta huijaus kävi ilmi.

– Poikani lähetti välittömästi peruutusilmoituksen kyseisen palvelun sähköpostiosoitteeseen. Seuraavana päivänä sieltä soitettiin soitettiin taas ja tällä kertaa kiistettiin kaikki Janakkalan Yrittäjien nimessä toimiminen ja sanottiin, että mitään perumismahdollisuutta ei ole, koska kuluttajasuoja ei koske yritysten välistä puhelinmyyntiä.

Olemme aikaisemmin kertoneet erilaisista huijauspuheluista täällä, täällä ja täällä. Voit myös ladata huijauksiin keskittyvän oppaan.

Janakkalan Yrittäjät: Emme luo palveluhakemistoa

Räikkönen pelkää, että prosessista tulee vaikea.

– Poikani pelkää nyt, että uutena yrittäjänä hän saisi heti luottotietoihinsa merkinnän, jos ei maksa tuota laskua. Tällainen huijaus kuulostaa aivan järkyttävältä. Se, miten tuo ”palvelu” huijaa aloittavia yrittäjiä ja rahastaa täysin tyhjästä. Ne (Yritystietohaun) sivut ovat niin kehnot, ettei kukaan sieltä mitään palvelua oikeasti edes hakisi. Siellä on ilmaiseksi kaikki mahdolliset yritykset joita Suomessa on, luultavasti vain siksi, että asiakaskuntaa näyttäisi olevan paljon.

Janakkalan Yrittäjien puheenjohtaja Petra Pulkkinen ei ole törmännyt vastaaviin soittoihin aikaisemmin.

– On todennäköistä, että näitä on varmasti soiteltu enemmänkin. Janakkalan Yrittäjät ei koskaan luo minkäänlaista palveluhakemistoa tai päivitä sitä. Emme ota ihmisiin yhteyttä tämän takia, hän sanoo.

– Jos sellaista epäilee, hallituksemme jäsenten tiedot löytyvät Janakkalan Yrittäjien verkkosivuilta. Toimimme läpinäkyvästi.

Ota yhteys poliisiin

Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen kehottaa vastaavien puheluiden kohteeksi joutuneita ottamaan yhteyttä poliisiin.

– Lähtökohtaisesti yritysten välillä tehdyt sopimukset, myös suullisesti tehdyt, sitovat molempia osapuolia, eikä sopimusta saa yksipuolisesti lain mukaan peruuttaa.

– Yrittäjän kertomuksen mukaan häntä on kuitenkin tässä tapauksessa erehdytetty siten, että sopimuskumppanin on luultu olevan Janakkalan Yrittäjät. Yrittäjä voi vedota tästä syystä sopimuksen pätemättömyyteen eli siihen, ettei sopimus ole erehdyttämisestä johtuvasta syystä voimassa.

– Suomen Yrittäjät suhtautuu huijauspuheluihin erittäin vakavasti.

Tapaukset on Toivosen mukaan syytä ilmiantaa poliisin lisäksi Suomen Yrittäjille sähköpostiosoitteeseen tiina.toivonen@yrittajat.fi.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi