18.3.2020 klo 10:04
Uutinen

Korona ei vielä näy hierojan arjessa, mutta epätietoisuus kalvaa: ”Nyt pestään ovenkahvatkin”

Hieronta-alan yrittäjä tekee edelleen täysiä työtunteja, vaikka moni kollega on sulkenut liikkeensä.

Riihimäellä urheiluhierojana työskentelevä Christer Åström tekee töitä normaalisti koronaviruksesta huolimatta. Lähialueilla osa hierojista on päättänyt lopettaa toimintansa väliaikaisesti.

– Tällä hetkellä vaikutuksia ei minulla vielä juurikaan näy. Yksi asiakas on perunut, koska on ilmoittanut olevansa flunssainen. Uusiakin varauksia olen ottanut vastaan, Åström kertoo.

Åström on tottunut hygieniaan normaalissa työssään, mutta nyt varautumistasoa on nostettu.

– Paikat pestään tarkemmin ja useammin. Jokaisen asiakkaan jälkeen puhdistan myös ovenkahvat, mitä normaalisti ei tehdä. Kättely on jäänyt pois, enkä hiero asiakasta kasvojen läheltä. Purentalihakset jäävät käsittelemättä.

– Asiakkaani tietävät, ettei hierojalle tulla kipeänä. Vuosien mittaan olen käännyttänyt ihmisiä takaisin. En ota vastaan ketään, joka näyttää vähänkään kipeältä.

”Vuokrapeikkoa ei ole”

Åström ottaa asiakkaat vastaan kotonaan.

– Jokaiselle asiakkaalle kerron jo eteisessä, että käsidesiä on hyvä käyttää tullessa ja lähtiessä. En tällä hetkellä ole huolissani omasta terveydestäni, koska en kuulu riskiryhmään.

Vaikka asiakkaita vielä riittääkin, tilanne voi muuttua nopeasti. Åström pitää etuna sitä, ettei hän maksa erillisestä liiketilasta.

– Vuokrapeikkoa ei ole ja toistaiseksi saan jatkaa liiketoimintaa. Voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa se kielletään. Jos homma menee seis, sitten ovet ovat kiinni. Olen ilmoittanut asiakkaille, että siinä tapauksessa kaikki ajat siirtyvät kahdella viikolla eteenpäin.

Åström on varautunut neuvottelemaan lainoistaan pankin kanssa. Niistä saisi hieman helpotusta.

– Hierojien Facebook-ryhmässä osa on kertonut laittaneensa liikkeen kiinni omasta halustaan. Minä koitan palvella asiakkaita sen mukaan kuin mahdollista.

”Pienyrittäjiä tuetaan viimeisenä”

Åströmin ajatukset ovat yrittäjissä.

– Monelle yrittäjälle ensi kesä tulee olemaan hyvin vaikea. Valitettavasti moni yritys kaatuu. Valtion rahallinen tuki tulee menemään ensisijaisesti pörssiyhtiöille. Pienyrittäjät saavat tukea viimeisenä, jos jotain jää.

Hän myöntää, että hieroja ei ole koronakriisissä kovin auvoisessa asemassa.

– Hieronta on yksi niistä palveluista, mistä luovutaan ennemmin kuin jauhelihapaketista. Se on luonnollista. Niin tekisin itsekin.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi