21.3.2020 klo 17:50
Uutinen

Sijoittajien fokus kohdeyhtiöidensä auttamisessa – Kysely: Uuden rahoituksen saaminen vaikeutuu ja prosessit pitenevät

Sijoittajat kertovat tuoreessa kyselyssä työskentelevänsä hartiavoimin sen eteen, että mahdollisimman monella yrityksellä olisi valmiudet selviytyä kriisitilanteesta ja rakentaa tulevaisuudessa uutta kasvua.

Aktiiviseen omistajuuteen kuuluu monipuolinen yhteistyö kohdeyritysten kanssa. Bisnesenkelijärjestö FiBAN ja Pääomasijoittajat ry kysyivät jäseniltään, miten yhteistyötä on kriisin aikana tehty. Kaikkien sijoittajien vastauksissa nousi toistuvasti esille se, että startup- ja kasvuyhtiöitä autetaan kaikin mahdollisin keinoin ja hyvin tiiviissä yhteistyössä.

– Sijoittajat auttavat kohdeyritystensä toimitusjohtajia ja talousjohtajia tällä hetkellä kellon ympäri. Startup- ja kasvuyritysten toiminnan kannalta kriittisiä tekijöitä arvioidaan yhdessä ja luodaan myös perusteita jatkopäätöksille. Henkinen tuki nousee näissä keskusteluissa tärkeimmäksi asiaksi, kommentoivat yhdistysten toimitusjohtajat Amel Gaily ja Pia Santavirta.

Tulevaisuuden suunnittelua eri aikahorisonteilla

Kyselyn mukaan yrityksen taloustilanteen uudelleenarviointi on tehty ensimmäisenä. Sijoittajat ovat auttaneet esimerkiksi talousarvioiden päivittämisessä ja käyttöpääoman hallinnassa. Yrityksen toiminnan jatkuminen täytyy varmistaa, ja yritysten on pidettävä huolta siitä, että resurssit on kohdennettu oikein.

Tilannearvion jälkeen sijoittajat neuvovat ryhtymään nopeasti tarvittaviin sopeutustoimiin. Innovestorin partneri Hannu Jungmanin ja FiBANin hallituksessa vaikuttavan yrittäjä-sijoittaja Saga Forssin mukaan on tärkeää pohtia eri aikaväleillä mahdollisesti toteutuvia skenaarioita.

– Yritysten tulevaisuutta suunnitellaan nyt eri mittaisissa pätkissä: on katsottava sekä kuukauden päähän että vuoden loppuun saakka.

Sekä pääomasijoittajat että enkelisijoittajat mainitsevat vastauksissaan nopean toiminnan merkityksen.

– Kaikista juoksevista kuluista on neuvoteltava maksuaikoja ja yritysten on haettava lainojen lyhennysvapaata mahdollisimman pitkään. Kyseessähän on liikevaihdon romahtaminen, ja sitä ei saa takaisin, vaikka tilanne normalisoituu, Saga Forss ohjeistaa.

Kysely: Uuden rahoituksen saaminen vaikeutuu

Useat kyselyyn vastanneista sijoittajista arvelevat, että uuden rahoituksen saaminen vaikeutuu. Rahoitusprosessit pitenevät, ja sijoittajien maantieteellinen horisontti rajautuu lähialueille.

– On hyvä ensimmäisenä käydä läpi omat olemassa olevat sijoittajat sekä selvittää mahdollisuudet esimerkiksi Business Finlandin ja Finnveran instrumentteihin sekä lainoihin, FiBANin hallituksen puheenjohtaja ja enkelisijoittaja Reima Linnanvirta neuvoo.

Sekä pääomasijoittajat että enkelisijoittajat pyrkivät varmistamaan jo portfolioissaan olevien yritysten toiminnan.

– Fokus on siirtynyt uusista sijoituksista toistaiseksi nykyisten yhtiöiden auttamiseen ja tukemiseen, Panostajan sijoitusjohtaja Miikka Laine kertoo järjestöjen kyselyssä.

Vaikka tilanteen kehittymistä on vaikea arvioida, osa sijoittajista on myös varovaisen optimisia.

– Paineessa syntyy timantteja ja uskon, että niitä syntyy tämänkin kriisin aikana, Tuomas Pahlman sanoo.

– Ammatit, joita pystyy tekemään etänä digitaalisten työkalujen avulla tulevat näkemään isoja innovaatioita, koska pakko on hyvä motivaattori ja kysyntä on räjähtänyt käsiin.

toimitus (at) yrittajat.fi