22.3.2020 klo 15:25
Uutinen

Finnveran rahoitushakemusten määrä jopa kymmenkertaistunut – Hakemusruuhkan purkamiseksi rekrytoidaan nyt vuokratyövoimaa

Hallitus nosti Finnveran kotimaan rahoitusvaltuutta perjantaina neljästä 12 miljardiin euroon hakemusten suuren määrän vuoksi.

Yritykset hakevat nyt muutoksia maksuohjelmiin ja pankkien kautta uutta rahoitusta, jossa on Finnveran takaus. Finnveran rahoitushakemusten määrät ovat hetkessä jopa kymmenkertaistuneet.

Viikko sitten maanantaina Finnveran takausvaltuuksista oli käytetty noin kaksi miljardia euroa. Perjantaihin saakka takausvaltuuksien yläraja oli reilut neljä miljardia, mutta nyt se on nostettu 12 miljardiin euroon.

Lisää työntekijöitä hakemusten käsittelyyn

Lisääntyneiden valtuuksien myötä Finnverassa odotetaan hakemusvirran kasvavan vielä merkittävästi. Hakemusten käsittelyyn tarvitaan nyt lisäresursseja, ja Finnvera on käynnistänyt haun vuokratyövoiman saamiseksi ulkoisen kumppanin kanssa.

Tarkoituksena on saada aluksi yhteensä 50 osaajaa Helsinkiin ja Kuopioon hoitamaan hakemusten käsittelyprosessia.

– Finnverassa työskentelee noin 360 rahoitusalan ammattilaista. Olemme keskittäneet kaikki mahdolliset voimat tilanteen hoitamiseen, mutta hakemusmäärän lisääntyessä meidän on välttämätöntä lisätä resursseja, jotta yrittäjien tukalaa tilannetta saadaan helpotettua riittävän nopealla käsittelyllä. Suuri kiitos finnveralaisille, jotka ovat venyneet tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.

Tavoitteena nopea rahoituksen käsittely

Finnvera suhtautuu joustavasti kaikkiin koronaviruksen yrityksissä aiheuttamiin rahoituksen järjestelytarpeisiin. Finnvera rahoittaa pk-yrityksiä poikkeustilanteessa takauksin, jolloin yrittäjä on ensin yhteydessä pankkiin ja pankki hakee takauksen yrityksen puolesta Finnverasta. Finnvera käsittelee takaushakemuksen nopealla prosessilla. Yrityksellä tulee olla pidemmän aikavälin kannattavan toiminnan edellytykset.

Ohjeita rahoituksen järjestämiseen ja hakemiseen löydät Finnveran sivuilta

Lisää tietoa muista rahoituksen myöntäjistä löydät täältä

Hakuilmoitus Finnveran avoimiin työpaikkoihin löytyy täältä

toimitus(at)yrittajat.fi