23.3.2020 klo 14:58
Uutinen

”Sunnuntaina myimme yhden tikkarin” – Moni kauppakeskuksen armoilla oleva liike lopettaa, ellei saa vuokriaan anteeksi

Kauppakeskuksen liikkeenharjoittaja on tiukan paikan edessä. Hän vaatii hallitukselta määräyksiä.

Kauppakeskuksissa olevat liikkeet alkavat olla tiukoilla. Monen kohdalla edessä on toiminnan lopettaminen, jos kauppakeskus ei tule vastaan vuokrissa.

Espoossa sijaitsevassa Kauppakeskus Iso Omenassa Suklaaunelma-liikettä noin vuoden pitänyt Sirpa Knubb työllistää kolme osa-aikaista työntekijää. Lomautukset on aloitettu.

– Vuokranalennuksista ei ole tietoakaan, vaikka kassaan ei tule rahaa. Kampanjat on peruttu. Meitä ei ajatella yhtään, hän kertoo.

Osa yrityksistä on jo lopettamassa. Knubb ei pidä ratkaisuna lainan ottamista, koska se on maksettava takaisin.

– Hakisimme rahoitusta, jotta voisimme maksaa vuokraa. Ei se auta mitään.

”Hallituksen määrättävä liikkeet kiinni”

Eilen sunnuntaina Knubb myi yhden 2,80 euron arvoisen tikkarin.

– Sillä ei vuokria makseta.

Asiakkaat ovat kaikonneet.

– Työttömyyttä tulee paljon, jos emme saa vuokraa pois tässä tilanteessa.

Knubb toivoo Suomen hallitukselta toimenpiteitä. Hänen mielestään kauppakeskukset pitäisi sulkea muiden liikkeiden paitsi ruokakauppojen ja apteekkien osalta.

– Ennen sitä ei tapahdu mitään. Jos liikkeet suljetaan poikkeusaikana, niin silloin voitaisiin selvitä tämän ajan yli, koska silloin ei vuokranantaja voi ottaa meiltä vuokraa. Kauppakeskus sanoo, että se kuuntelee hallituksen ohjeita. Nyt tarvitaan määräyksiä.

Kauppakeskukset ovat tulleet vastaan toimenpiteillä, joilla ei Knubbin mielestä ole todellista merkitystä.

– Normaalia lyhyemmät aukioloajat eivät auta.

Kuva: Citycon Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi