24.3.2020 klo 14:02
Uutinen

Luotiliivien valmistus vaihtui koronavisiireihin: ”Tämä on kansalaisvelvollisuus”

Forssalaisyritys on kerännyt jo 30 000 euroa hengityskoneiden hankintaan. Lisäksi se aloitti suojavisiirien valmistuksen.

Forssalainen C.P.E. Production on lähtenyt taistelemaan omalta osaltaan koronavirusta vastaan.

– Viime tiistaina mietimme, miten saisimme hengityskoneita Suomeen. Puolittain tosissaan pohdimme, että olisiko meillä mahdollista valmistaa niitä itse, yrityksen myyntijohtaja Nestori Nurmi kertoo.

Yrityksessä päätettiin järjestää keräys Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille hengityksen tukilaitteisiin. Tavoitteeksi määritettiin 30 000 euroa.

– Soitin arpajaishallintoon ja ongelmaksi paljastui rahankeruuluvan pitkä käsittelyaika. Mietimme, että otamme yhteyttä johonkin yhdistykseen, jolla on jo tarvittava lupa olemassa.

Kohteeksi valikoitui ViaDia ry.

– Seuraavana aamuna meillä oli yhdistyksen avulla keräyksen tilinumero ja kampanjasivu selvillä.

Viisi päivää keräyksen lanseerauksesta C.P.E. Production on kerännyt tavoitteena olleen 30 000 euroa. Sillä saa kaksi hengityskonetta. Keräys on edelleen aktiivinen.

Valmistus siirtyi suojavisiireihin

Normaalioloissa luotiliivejä ja mellakkavarusteita valmistava C.P.E Production sai viime viikolla kyselyn Viron maahantuojalta mahdollisuudesta valmistaa suojavisiireitä sairaaloihin.

– Tuotekehityspäällikkömme Markku Haakana kehitti perjantaina idean pohjalta ensimmäisen mallin. Saimme saman tien Virosta 2700 kappaleen tilauksen, Nurmi kertoo.

Varsinainen projekti alkoi perjantaina. Nyt yrityksessä on täysi tuotanto käynnissä.

– Nyt olemme myyneet suojavisiireitä Suomeen yli 20 000 kappaletta. Lisää tilauksia on varmasti tulossa, Nurmi jatkaa.

Tällä visiirien tuotantokapasiteetti on 1500 kappaletta päivässä. Määrää yritetään nostaa nopeasti. Tuotantoa varten on palkattu lisää työntekijöitä.

– Materiaalipuoli on nyt hallussa. Tarvittavat materiaalit löytyvät Suomesta, Nurmi sanoo.

Osa sairaanhoitopiireistä on reagoinut nopeasti ja tilannut visiireitä isoja määriä.

Nurmen mukaan yritys valmistaa visiirejä ”kansalaisvelvollisuudesta”.

– Ei tämä ole mahdottoman loistavaa bisnestä, mutta näin täytyy toimia.

C.P.E. Production työllistää Suomessa ja Tsekeissä 30 henkilöä. Yrityksen liikevaihto on 11 miljoonaa euroa.

Kuva: C.P.E.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi